Olen yrittänyt pakottaa itseni vapaapäiviin ja lomailla kirjoittamisesta. Lauantaiaamuna voi herättyä kirjoittaa muistikirjaan jokusen sivun, sitten sulkea kannet ja elellä ihan tavallista elämää, luksustellakin hiukan: kulkea metsässä lasten, miehen ja eväiden kanssa, tervehtiä vastaantulevia retkeilijöitä reipashenkisesti, sytyttää nuotiota, juoda kiireettä jo hiukan haaleaa termarikahvia, löytää kalliosta kivinen istuin johon asettua, nojata maisemaan.
Olen rauhassa saanut istua ja tuijottaa järveä (mieli on pyöritellyt omaa ideamyllyään, mutta en tunnusta kyselijöille mitään, minä olen nyt luonnossa ja rentoudun, osaan painaa saappaan alta pyrkivät ajatukset matalaksi pelkällä tahdonvoimalla). Kotipihassa olen kerännyt ämpäreittäin aroniaa, ihanan suuria marjoja, kourallisen saa kun vain ojentaa käden. Olen googlannut mehu- ja hillo-ohjeita, pessyt pulloja. Illalla vaipunut keho raukeana sänkyyn.
-- mutta mitä tekee mieli? Ei suostu lepäämään, ei. Olenhan yöihminen. No, nyt kun olen riisunut saappaat jalasta ja makaan paljain jaloin, ne kaikki päivällä vaiennetut ryntäävät joukolla sängyn viereen. On pyöriteltävä hiljaisissa hämärissä ideoita ja velvollisuuksia, analysoitava ja spekuloitava. Minä sotken sitä massaa kuin viinirypäleitä. Tirskuu ja roiskuu. Ja taas uusi lapiollinen rahisevaa soraa siihen seokseen. Laihaa litkua on, monta lapiollista tarvitaan, sementtiä myös, ehkä aroniaakin pari saavillista, saadaan edes kaunis väri. Onko jotakin unohtunut? Mitä kaikkea on kesken? Entä jos... Nuku ja näe levollisia unia! Vedä peittoa ylemmäs, katoa sen syövereihin, katoa! Vedän ja piileskelen, ei auta. Pohditaan kaikki, paloitellaan pieneksi, nielaistaan pois, yskitään soraa ja sappikiviä, yritetään olla tukehtumatta. Hengitetään rauhallisesti, tyhjennetään mieli. Helppoa. Katso nyt, kaikki väki nukkuu.
Mutta
Bo Carpelanin viimeinen teos
Lehtiä syksyn arkistosta tuli. Kesti vuorokauden avata paketti. En tukehtunut, mutta haukoin henkeä, sydän oli pysähtyä. Pitelin käsissäni, olo oli kuin rakastuneella. Aarre se on. En tiedä, mistä saan riittävän pyhän hetken lukea sitä, minne kadota tuon kirjan kanssa.