Arki. Nostettu seinälle serkulta saatu perhoskalenteri, käännetty veneen kylkeä, hukattu hammasraudat ja kahdet villalapaset, menty kouluun tuntia liian aikaisin ja pari tuntia liian myöhään, kokeiltu keitetyn veden heittämistä pakkasilmaan ja itsetehtyjä ranskalaisia ilman uppopaistamista, soviteltu luistimia, haaveiltu makkaranpaistoretkestä ystävien kanssa, löydetty kirppikseltä villatakki, ommeltu sen irronnut nappi, kahlattu lumessa, ihailtu jäätynyttä puroa, tehty yökyläilijöille siskonpetiä olohuoneen lattialle ja mietitty, mahtuuko joku seuraavan katraan nukkujista nojatuoleista kyhättävään makuusijaan, saatu käsikirjoituksesta kommentit ja kirjoitettu koiranpentu jalkojen päällä, pohdittu vapaata tahtoa, laadittu selvitys käytetystä apurahasta, anottu uutta, venytetty penniä, sovittu keskusteluaika opettajan kanssa, käyty kahvilatreffeillä, jatkettu epämääräisten paperikasojen perkaamista ja nyökkäilty tälle:

"Kävellessä aivot menevät meditatiiviseen tilaan. Kun järkeilevä aivopuolisko kytkeytyy pois päältä, luova aivopuolisko syöttää alitajuisempaa kamaa tietoisuuteen. -- Kun antautuu itseään suuremmille asioille, omasta minuudesta tulee merkityksetön kaiken kauneuden keskellä." (Hanneriina Moisseinen Maria Syvälän jutussa Kävelijä saa kaiken ja vieläpä ilmaiseksi. Aamulehti 24.7. 2010.)

On valvottu ja nähty unta rintamuksessa kasvasta kahdesta hennosta lehtipuun taimesta, kiskaistu ne pois, tunnettu vihlovaa kipua, kun kaikkialle rintakehään lonkeroivat juuret (hiussuonet) nousivat ihon alta. On herätty ja katseltu maisemaa, ihailtu sen syvyyttä.

 

"-- tulet lämpimälle seudulle
se on pehmeä ja hämyinen
mutta silloin minä en ole enää minä
vaan metsä." 
(Eeva-Liisa Manner: Kirjoitettu kivi. Tammi 1966, 27.)

Olen käynyt läpi alakerran kirjapinoja. Erään taustatyöteoksen välistä löysin lainauskuitin (20.3.2014), jonka kääntöpuolelle olin kirjoittanut muistiin tuon pätkän Mannerin runosta. Mihin se liittyi? Miksi poimin sen talteen? En muista mutta tunnistan. Olkoon vuoden viimeinen sitaatti.

Yllä olevat kuvat ovat jouluaaton metsästä, oli myöhä iltapäivä, (unohdimme omenan jänikselle) ja haimme purolta saunaan löylyvettä. Saimme virtaavat, moreenin tuoksuiset löylyt.

Valoa uuteen vuoteen, metsähetkiä, maisemia ja levollista mieltä!

"Tervehdys täältä Korpi-Kainuun perukalta"

Blogin kirjoittaminen on jäänyt. Äsken ajattelin siivota luonnoksia, poistelin surutta tekstejä. Hiukan kummastelin, miten siellä oli julkaistujakin joukossa. "Oletko varma?" kysyi Blogger. Olinhan minä, kun luulin siivoavani Luonnos-kansiota... Sinne katosivat, en sentään koko blogia poistanut.

Pitäisi kertoa kesän Öölannin matkasta, mutta valokuvat ovat yhä hajallaan. Kerron, että aloimme siivota vaatehuonetta, joka vastaa meillä täyteen ahdettua ullakkoa. Löysin äidilleni Korpi-Kainuusta lähetettyjä, koskettavia kirjeitä vuodesta 1965 eteenpäin. Ajattelin kirjoittaa ne kaikki talteen. Tässä kirjeistä ensimmäinen, paperina oli ainevihon aukeama, piilotin paikkakunnan nimen X:ksi:

                                                                                                                                                                                            X:lla 5.12.1965

Hyvä rouva Kaukonen

Tervehdys täältä Korpi-Kainuun perukalta. Anteeksi, että näin kauan olette saanut odottaa vastausta kirjeeseenne. Tämä rakas kotimme on sodanaikaista taistelu tannerta. Silloin on palaneet tästäkin paremmat rakennukset. Tilalle on tuotu Ruotsista levytalo, jotka on kylmiä kaikki. Meidän pitäisi nyt rakentaa välttämättä lämpöisempi asuin rakennus, tähän kyllä palellutaan. Terveys ei kestä kauan tällaista kylmyyttä. Miehelläni on reumatismikin sodan ajalta. Silloin on paleltuneet varpaat ja päässä on reumatismi. Hän oli mennyt vapaaehtoisena sotaan ja rintamalla on ollut molempien sotien ajan. Siellä teltoissa ja korsuissa ne pojat on asuneet vuodesta toiseen. Meillä on velkaa tästä rappiotilasta valtiolle n. 40, 000 mk kaikkineen. Rakentamisesta tulee lisää velkaa kun ei ole entisiä rahavaroja ollenkaan. Minulla on vaivana nuo taloudellisesti huolet, etten voi nukkuakaan muuten, kuin voimakkaiden lääkkeiden avulla ja vielä kylmä kääre pitää olla tiukasti pään ympärillä yöllä. Olen hyvin väsynyt kaikkiin touhuihin, kun nuo taloudelliset asiat on niin huonolla mallilla. Minun on pitänyt ottaa vastuulleni kaikkiin talon juoksevien asioiden hoito. 4 kertaa olen jo käräjilläkin käynyt, koska tämän tilan myyjä petti meitä hurjasti. Mieheni on oikein hiljainen ja ujo savupirtin kasvatti 46v. Hän ei halua, eikä voi hoitaa niin karkeita asioita. Ei hän kyllä monesti vaivojaan valittele, mutta ei hän ole terve, koputtelee usein rintaansa tuskissaan. Lääkkeiden avulla on vähän helpompaa mennä päivästä toiseen. Maanviljelijäksi olemme syntyneet, ja pakko on nyt yrittää kaikin voimin jatkaa työtä. Mieheni on raivannut uutta peltoa jo 6 hehtaaria. Työtä on kyllä kotitilan hoidossa meille kaikille, mutta rahan puute se on kyllä, kun ei uutispellot ole vielä tuottaneet, osa jo kylvettiin viime kesänä heinää kasvamaan. Minun täytyy jouduttaa tämä kirjeen tapainen postiin, ettei jää vanhenemaan. Meillä on nuorin tyttö 5-vuotias. Suuri kasvuisia kaikki. Palttoja on antaneet sukulaiset, ettei niitä tarvitse ainakaan lähettää. Sukan terät ne eniten kuluu, varsia olisi melko hyvin. Täällä on omenatkin kalliita 1,80 p kg. Eivät kasva täällä pohjoisessa. Eivät saa niitäkään lapset kyllikseen koskaan.

Lopetan nyt tällä kertaa tämän surkean valittamisen. Oikein hauskoja joulutouhuja ja iloa ja onnea teille. Tuhannet lämpimät kiitoksemme teille ja Kotiliedelle vaivoistanne. 

Kyse oli Kotilieden Kummikerhon toiminnasta, jonka kautta äidilleni osoitettiin tuo perhe Toini Yrjölän allekirjoittamalla kirjeellä 10.11.1965. Minä en ollut silloin vielä syntynyt, veljeni oli nelivuotias, vanhempien työssäolessa naapurin tädin hoivissa, äiti oli töissä Rosenlewin tehtaassa ja isä rautateillä, mutta alkoi sittemmin opiskella toiseen ammattiin. Äiti kertoi, että meilläkin oli taloudellisesti tiukkaa, mutta tapana oli silti yrittää auttaa. 

Ensimmäisessä paketissa perheelle lähti kummieni luota kerättyjä omenoita, isäni työn ansiosta ne sai lähettää junalla ilmaiseksi Suomussalmelle. Omenat olivat olleet suuri riemu ja lasten herkku, osan perheen äiti oli soseuttanut hilloksi puolukoiden kanssa. Perheen tragediat näyttivät pahenevan vuosien myötä. Sairaudet, sotakokemukset ja taloudelliset huolet vaivasivat. Perheen äiti kirjoitti kiireestä, työtaakoista ja voimiensa hupenemisista, mutta myös hyvin arkisista ilon hetkistä, perheen lapsista, nuoruutensa ystävyyksistä, virkistävästä kerhotoiminnasta sekä sähköttömän kodin ainoasta ylellisyydestä: radiosta.

Koettekaa vapautua kaikesta, mikä teitä sitoo

Siivoan kotia. Käyn käsiksi vanhaan kaappiin, jonka sisään olen tunkenut vuosikausia erilaisia tärkeitä asioita. Löytyy lapsuusajan paperinukkeja, opetusmateriaalia, luentomuistiinpanoja, valokuvia, kirjeitä, lehtileikkeitä ja rypistynyt valokopio Guy de Maupassant´n Bel Amista, aukeama s. 160-161. Olen lukenut sen tenttiin kaksikymmentä vuotta sitten ja alleviivannut nämä kohdat:

"Mihin on ihmisen turvauduttava? Kenen puoleen suunnattava avunhuutonsa? Mihin uskottava? Kaikki uskonnot ovat tylsiä lapsellisine moraaleineen ja itsekkäine lupauksineen, kaikki yhtä mielettömän tyhmiä. Ainoastaan kuolema on varma."
--
"Ajatelkaa tätä kaikkea, nuori mies, ajatelkaa sitä monta päivää, monta kuukautta ja vuotta, ja te olette näkevä, että elämänne muuttuu aivan toisenlaiseksi. Koettekaa vapautua kaikesta, mikä teitä sitoo. Tehkää yli-inhimillinen ponnistus ja tunkeutukaa elävänä ulos omasta ruumiistanne, omista harrastuksistanne, omista ajatuksistanne, koko ihmiskunnasta. Silloin olette vapaa katselemaan ympärillenne, ja silloin ymmärrätte, kuinka vähäpätöinen on jokin romantikkojen ja naturalistien vähäinen riita ja kuinka mitätön on jokin talousarviokäsittely."

(Nyt voin heittää sen pois.)

Rojua, romua

Torstaisin meillä siivotaan. Konkretiaa, konkretiaa. Raivataan, ihmetellään rojun määrää. Iho hikoilee, selkä taipuu. Eilen siirsin raskaita huonekaluja, ei siihen miehiä tarvittu, kaksi poika kylläkin. Sohva ja vanha kirjakaappi muutivat eri huoneisiin. Jätin miehelle lattian pesun ja vuodevaatteet. Sillä välin, kun hän ahersi, minä palkitsin itseni kävelemällä vesisateessa kirjastoon. Iho kastui, hengitti ja huohotti. Mieli lenteli. Selässä oli kevyt reppu. Hain vain varaamani angstiset ruotsalaiselokuvat, lapsille lukemista ja miehelle ranskaa.

Tänään lähden käymään sairaalassa. Kuulen, mitä romua ovat pääni sisältä löytäneet. Toivottavasti vain irrallisia sanoja, päättömiä lauseita.

Paussilla

Lapset aloittivat koulun jo viime viikolla, pieninkin. Katson kelloa ja mietin, koska lähden hakemaan häntä. Koti tuoksuu vanhoilta unilta. En ole omiani kertonut pitkään aikaan. Kuljen yhä taloissa, joita ei enää ole.

En saa mitään aikaiseksi. Ei ole inspiraatiota, ei mitään, ja muistitikku on kiinni kannettavassa, kannettavan olen hukannut. Olen yrittänyt niin tehokkaasti imeä kesän rippeitä, kulkenut koneen kanssa ulkoilmassa, muistanut sentään hakea yöksi sisälle, eräänä aamuna se löytyi kylpyhuoneesta. Onneksi kukaan ei ollut suihkuttanut vettä päälle, vaikka kuulemma muistitikut kestävät jopa pesukonepesua, jonkun housuntaskuun oli kerran unohtunut. Ehkä pitäisikin pestä, jospa kone linkoaisi turhat sanat pois ja järjestäisi tekstissä kaiken muunkin parahultaisesti.

Kotiin tulvii harmaata valoa, poikkeuksellisen harmaata. En muista, että olisin pessyt ikkunoita keväällä, ei pessyt mieskään. Olisi kannattanut. Elokuun auringossa on jo valmiiksi niin luovuttanut sävy. Jonkun pitäisi siivota täällä, tarttua tunteettomasti paperikasoihin ja lajitella pois. Paljon olisi raivattavaa, pitäisi tehdä tilaa syksylle, linnuttomille aamuille.

Pyhä puhtaus

Tänään lauloin oodin mikrokuituliinalle ja mäntysuovalle. Hankasin hanat kirkkaiksi, pesin lattiakaivot tuoksuviksi, jynssäsin kaakelisaumoja vanhalla tiskiharjalla. Pyhä toimitus. Onni on puhdas sauna, konkreettisesta työstä hyvällä tavalla uupunut ihminen sen lauteilla.