tiistai 7. elokuuta 2018





Saniaisen varjo, auringon läikkä lattialla. Kukaan ei siirrä verhoa syrjään ja avaa ikkunaa, huutele alas puutarhaan, kuuntele järven aaltoja. Lintuhäkin avain on jäänyt jumiin. Vihelsikö lintu vai toinen kaksosistako se oli, Alfred tai Olga, kumpi heistä oppi viheltämään ensin? Kirjat ovat lasin takana. Kuka oli viimeinen, joka luki Punahilkkaa, Rotkäppchen, ääneen ja kenelle? Mistä kirjat hankittiin, missä kaikkialla niitä luettiin? Katselivatko lapset kuvajaisiaan kiillotettujen kannujen kyljestä? Miltä tuntui kasvaa suuressa talossa orpolapsina lastenhoitajien kanssa? Miltä tuntui varttua Olga-äidin mukaan nimettynä ja tietää, että äiti kuoli synnyttäessään maailmaan uutta Olgaa ja Alfred-veljeä? Isäkö päätti antaa kuopustyttären nimeksi Olga Sibylle Elisabeth, vai oliko äiti ehtinyt päättää nimet? Kenen mukaan Alfred Pierre nimettiin? Oliko myös kaimalla taiteellisia taipumuksia?

Iris oli seitsenvuotias, kun he muuttivat pois Milavidasta, Andrée viisi, kaksoset Alfred ja Olga neljävuotiaita. Muistivatko he myöhemmin talon huoneita, portaiden lukumääriä, tapetin ornamentteja, ulko-oven kolahdusta, Näsijärven tuoksua, vai halusivatko he unohtaa, muistaa vain Nizzan?

sunnuntai 5. elokuuta 2018






"Paikka, missä olen, on kyllä luonnon puolesta kaunis. Mutta jos on kysymys sairaalasta, niin tämä on vain sairaalan nimen taakse naamioitu pesäke, jossa meidän potilaiden sekä sielun että ruumiin voimat pyritään täällä maailman selän takana tuhoamaan.

Yleensä Suomessakin pidetään kyllä kovaa ääntä noista muiden maiden raakuuksista, mutta omille raakuuksille ollaan valmiit ummistamaan silmät. Sillä seuraten jo puolitoista vuotta tämän laitoksen elämää voin vain myöntää, että tämä on kaikkea inhimillisyyttä vailla oleva laitos.

Näyttääpä todella siltä, että me potilaat olemme aivan lainsuojattomia. Sillä ne raa'at iskut ja potkimiset – joita saa jatkuvasti vielä tämän heikon ravinnon jatkoksi, jota tämä laitos tarjoaa – osoittaa juuri suurta inhimillisyyden puutetta meitä potilaita kohtaan, joita heitetään kuin tuuli kerjäläistä paikasta toiseen kaikenlaisten pulmurien kiusattavaksi.

Ja kuitenkin tällaista raakaa ja tylsää elämää täytyisi jaksaa seurata vuodesta toiseen."

(Seilissä 16.5.1945 potilaan sisarelleen kirjoittama kirje, joka avattiin mutta jota ei koskaan lähetetty vastaanottajalleen.) 

keskiviikko 1. elokuuta 2018

  






Varakkaiden ovelliset kirkkoaitiot tukevine penkkeineen, spitaalisten kapeat lankkupenkit erillisessä karsinassaan kirkon takaosassa. Hautausmaalla kirkon takana hoidetut ja hoitamattomat haudat, aikuiset ja lapset, miehet ja naiset, pienet ja isot ristit, puuristit ja metalliset, hautakivet nimineen, ammatteineen, tarkkoine syntymäaikoineen, hautapaikat vailla paalumerkkejä. Elävät ja kuolleet. Tuuli, ruoho, valo, varjot, likellä laiduntavat lampaat.