"Mikä on ihminen ilman maisemaa?" kysyi Athos.
"Pelkkiä peilejä, vuoksia ja luoteita."
(Anne Michaels: Routaholvi. Suom. Tiina Ohinmaa. WSOY, 2010.)
perjantai 22. joulukuuta 2017
"Ja sitten tuli yö, kaikki kynttilät olivat palaneet loppuun -- Joskus isän tohvelit laahustivat alas ateljeehen ja hän söi vähän silliä ja otti huikat ja koetti saada ääntä omatekoisesta radiostaan. Rauha oli täydellinen.
Kerran radiolle tapahtui jotakin ja se soitti kokonaisen laulun ennen kuin häiriöt tulivat takaisin. Mutta häiriötkin ovat tavallaan ihmeitä, käsittämättömiä ja yksinäisiä merkinantoja avaruudessa.
Isä istui kauan pimeässä ateljeessa ja söi silliä ja koetti löytää oikeita kunnon säveliä. Kun siitä ei tullut mitään, hän kiipesi takaisin parvelleen ja alkoi rapisuttaa sanomalehtiä. Äidin kynttilä oli sammunut aikoja päiviä, ilmassa tuntui kuusentuoksua ja hiukan palaneen hajua, ja siunausta ylimalkaan."
(Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär. Suom. Kristiina Kivivuori. WSOY 1969, 126-127.)
Tunnelmallista joulua & mieluisia lukuhetkiä teille kaikille!
sunnuntai 22. lokakuuta 2017
Helsingin kirjamessut 26.-29.10. Tervetuloa!
Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja (WSOY). Torstai 26.10. klo 19.00-19.30. Mika Waltari -lava.
Keskustelen Lumikadun kertojasta Taru Torikan kanssa ja signeeraan tuon jälkeen WSOY:n osastolla 6B48. Tapaamisiin!
P.S. Messulehdessä on virheellistä tietoa, en siis esiinny sunnuntaina.
torstai 5. lokakuuta 2017
Su 8.10. klo 10:20-10:50, Agricola-lava.
Katja Kaukonen (Lumikadun kertoja), Marianna Kurtto (Tristania) ja
Maria Mustranta (Sokeita hetkiä). Haastattelijana Anna-Riikka Carlson.
Su 8.10. klo 11:00-11:30, Kallas-lava.
Miksi juuri Eurooppa? Saara Henriksson (Syyskuun jumalat), Katja
Kaukonen (Lumikadun kertoja) ja Jani Saxell (Tuomiopäivän karavaani).
Haastattelijana Satu-Maria RastasTapaamisiin!
Messuilla on esillä useita hienoja uutuusteoksia, niihin kannattaa tarttua ja selata ohjelmistoa vaikka täältä: http://www.kirjamessut.fi/home
perjantai 29. syyskuuta 2017
"Yksinäinen lokki lensi raakkuen yli ja laskeutui liitämään aivan aallon harjaa pitkin. Hetken näytti että se sulautui vaahtoon, mutta pian se muutamin voimakkain siiveniskuin oli jo kaukana, menossa yhä etäämmäs merelle päin. Äkkiä herra Huuta halutti seurata mukana.
Mies yskähti, ja katsoi vielä kerran Herra Huuta pitkään, tuumivasti.
- Et ole tainnut kauaa asua tässä kaupungissa?
- En, herra Huu sanoi, ja melkein punastui. Se tuntui olevan jotenkin häpeällistä.
Mies hymähti, mutta ei näyttänyt pahantahtoiselta.
- Sen huomaa, ja oikeastaan hyvä niin.(--)
- Näkemiin nyt, minulla on tuolla yhtä ja toista puuhaa. Mutta jos haluat tulla joskus käymään, niin minut löydät kyllä täältä aina. Minä en kykene lähtemään minnekään meren ääreltä.
(--) Tuuli yltyi, sen kuuli tavasta millä aallot alkoivat yhä nopeammin kaatua rantakiviin. Pisarahuntu pyyhki jo herra Huun kasvoja. Oli selvästi aika lähteä. (--)
Herra Huu katsoi vielä kerran merta ja päätti joskus palata sen luo. Sitten hän kääntyi ja alkoi melkein juosta lämpöä ja kotia kohti."
(Hannu Mäkelä: Herra Huu muuttaa. Otava, 1988. Toinen painos. 82-84.)
Syysmuutto. Hyvästi Reposaaren pieni koti!
(Kuva mieheni ottama.)
tiistai 15. elokuuta 2017
Elokuu. Jäähyväiset kesälomalle eikä sittenkään, nythän kesä vasta on, on yhä lomaileva lapsi, on leikkisä koira, joka on sairastanut koko kesän ja jolle on vihdoin puhallettu pihaaan uima-allas, on kukkiva piha, syysasteri ja -syrikkä, kypsyvät viinirypäleet ja vadelmat, on helteiset yöt, on elokuvat, romaanit ja novellikokoelmat, joille on kerrankin ehtinyt antautua, tarinoiden, lukemisen ilo ja lohtu. Silti aika notkahtaa eteenpäin. Joku on taas kuollut, joku on poistunut keskuudestamme, joku sairastunut, joku menettänyt kerroksen muistiaan (kellarin vai vintin?), ja minä raivaan taloa, luen vanhoja postikortteja, kirjeitä ja päiväkirjoja, kuljen menneessä, muistelen, painan mieleen, otan seinältä lasten piirustukset, teen tilaa nykyhetkelle ja tulevalle. Syksy täyttää kalenteria, on silti vielä illanistumista kesävieraiden kanssa, on terassinmaalaus, on pihajuhlat, on lakkiaisten ja rippijuhlien kiitoskortit. Ja on aikaa kirjoittaa, tehdä työtä: syntyy kolmetoista riviä tai kaksikymmentäkuusi, on sekavia muistiinpanoja, on täysiä ja tyhjiä muistikirjoja, on taustatyökirjoja, joiden laina-aika on käytetty moneen kertaan loppuun, on lehtiä jonkun ullakolta, hautajaiskutsuja ja valokuvia. Iloitsee työstä, iloitsee siitä, että silloin on vapaa eikä muista mitään muuta, ei murehdi mitään, ei ole kokeva, tunteva, kipuileva, monimutkainen minä, ei ole mitään, kirjoittaa vain.
keskiviikko 26. heinäkuuta 2017
Ateena 12.-24.7. ja kaikki se, mitä ei ole ikuistettu näkyväksi kuvaksi:
ylenpalttinen, kirkas valo, joka laveeraa maiseman iltaisin valkean
maitomaiseksi; musta joutsen Porto Raftin rantavedessä veneiden ja
uimareiden keskellä; hylätyn elokuvateatterin katolla alhaalla
maailmassa vaeltavia haukkuva iso musta kerberos; suosittu Cine Paris tähtitaivaan alla, katolla Ateenan yllä Akropolis-näkymin, Cine Avana naapurikorttelissamme loivasti alaspäin viettävine lattioineen; kasvitarhojen ja
lammaslaumojen keskellä sijaitseva, tuhansia litroja ihmisverta
suodattanut Marathonin tasanko; maaperän kuparinpunainen väri; Jean
Moréas'n mukaan nimetty kotikatumme; naapurikerrostalon parvekkeille ahdetut tuuheat, viilentävät metsät; mandariini- ja limepuut, jotka
pudottelevat hedelmiään kaduille liiskautumaan ja joiden juuret nostattavat katukivetystä pois paikaltaan; vastapäinen naapuri,
joka poimii tyttärensä kanssa parvekkeella puun latvasta limehedelmiä mustaan
verkkosäkkiin ja istuu sen jälkeen keittiössä, nostaa jalan pöydälle ja
sytyttää tupakan; hedelmien ja vihannesten tuoreus ja makeus; persikan samettikuori,
tuoksu ja suupielistä valuva mehu, Retsinan pihkainen kitkeryys, sitruunalimonadit, rapeakuorinen
leipä, kultainen hunajaraita kermaisen jogurtin päällä; Ateenan
lihahallin koukuissa roikkuvat nyljetyt kanit valkoisissa häntätupsuissaan, kalahalli, jonka tuoksu ja kauttaaltaan tahmainen lattia tyrmäävät
sisään aikoneet; metrossa klipsi nenässä matkustava mies, hylätyt talot
ja rakennukset ovet ja ikkuna(luuku)t sepposen selällään (tyhjät huoneet
laastia ja lasinsirua lattiallaan, tärvellyt seinät, minä kävin täällä,
minä olin olemassa täällä, minä asuin täällä, portaat, jotka nousevat
ylös mutta eivät vie minnekään, kiipeä ne ylös ja seiso ilmassa, katso
maailmaa, jos uskallat, katso nukkuvat kodittomat muovipeitteiden alla
ovisyvennyksissä ja viidenkymmenen euron vuokraa rantatuoleista maksavat
auringonpalvojat jääpalasammiossa hikoileva shampanjapullo vierellään
mutta älä astu tyhjyyteen); sekatavarakaupat, oliivi- ja aasinmaitopalasaippuat; kaupoissa
ja ravintoloissa asioivat, turisteille hyväntuulisesti myhäilevät tanakat kreikkalaismiehet, jotka
suosittelevat ostamaan raskaita, rasvasta kiilteleviä leivonnaisia, koska niissä on tuhti
sokeritäyte, ja rouvat, jotka kertovat kauppiaalle hyvän tarinan ja
odottavat myös ummikon yhtyvän nauruun sekä tarjoilijat, jotka tuovat
ruokalistan ja ruoan ensimmäisenä perheen äidille ja odottavat hänen
tekevän (päättävän) kunkin perheenjäsenen tilauksen; lapsimyönteisyys;
kaikenikäisten aikuisten julkiset hellyydenosoitukset; syrjäisessä puistossa huurusilmäisinä asuvat miehet, joista vanhin hoivaa kulkukissoja; maiseman
moninaiset siluetit, tasakattoiset, laatikkomaiset talot, vuorien
pyöreys ja rosot, sypressien taivaisiin kurkottava, kynttilämäinen
olemus, palmun lehvien pitkät, terävät sormet; maisemaa vaakasuoraan siivuttavat, alhaalla roikkuvat sähköjohdot, jotka huomaa mustana nuottiviivastona vasta auringon laskiessa; kylmän ja kuuman jatkuva
vaihtelu: jääpalat, jäätelöt, kylmennetyt juomat, ilmastointi ja
polttava aurinko, kuumaksi paahtunut, valon ja lämmön sisäänsä imevä
ikiaikainen kivi sekä vuoropuhelua kylmän ja kuuman kanssa alati tekevä
tuuli; ulkona kuivuneen pyykin tuoksu, jossa on sekä aurinkoa että
tuulta; meriveden suolaisuus, kelluttavuus, kirvelevyys; merisiilien
piikit jalkapohjissa; kalkkipitoinen hanavesi, joka saa hiukset
tuuheiksi ja lasipinnat laikukkaiksi; antiikkikaupan pahvilaatikko, joka
on täynnä vanhoja mustavalkokuvia; kadonneiden lasten värivalokuvat
lentokentällä ("11 years, thin athlete"), heidän mitään aavistamaton hymynsä; kaikki ulospäin mitättömät
mutta arvokkaat, tärkeät hetket omien, lähellä ja vieressä olevien
lasten kanssa: kahvilassa istuminen kaksin tyttären ja kirjan kanssa,
kortinpeluu keskimmäisen kanssa, kiireetön kirjojen lehteily esikoisen kanssa kirjakaupassa,
havaintojen jakaminen, kävely käsi kädessä, halaus, spontaani nauru.
tiistai 25. heinäkuuta 2017
Ylimmän kuvan teksti lehdestä 2Board (37/2017), haastateltavana katutaiteilija Dreyk The Pirate. Toinen (Hope Dies Last, 2015) ja kolmas kuva ylhäältä Wild Drawing -katutaitelijan käsialaa.
tiistai 18. heinäkuuta 2017
maanantai 17. heinäkuuta 2017
Lukuhetki talolla. Sen jälkeen seinän sisältä paljastuu maitolasiset liukuovet, joita emme ole huomanneet ja joista tulee mieleen juuri luettu:
"Minä olen sokea, minä olen sokea, hän hoki epätoivoisesti kun hänet autettiin ulos autostaan, ja esiin kumpuavat kyyneleet kirkastivat entisestäänkin silmät joita hän itse väitti elottomiksi. Se menee kyllä ohi, tuollainen voi johtua hermoista, joku nainen sanoi. (--) Sokea nosti kädet silmien eteen ja heilutteli niitä, En näe mitään, on kuin olisin sumun keskellä tai uponnut maitomereen, Mutta eihän sokeus ole sellaista, toinen sanoi, sokeilla kaikki on kuulemma pimeää, Niin mutta minä näen pelkkää valkoista." (José Saramago: Kertomus sokeudesta. Suom. Erkki Kirjalainen. Tammi 1997, 10 ja 11.)
sunnuntai 16. heinäkuuta 2017
Lähdemme kulkemaan leivänkuoren polkua eli etsimään Pórto Germenon rantaa, joka sijaitsee Wikipedian mukaan Kithairon-vuoren eteläpuolella Korintinlahden koillislahdelle. Rantaa kuvataan Facebookissa haltioituneena:
"Mostly locals just know about this place. Very tough to get to from Athens, which is why the place is a total gem. -- the drive in from the top of the mountain can only be described as magical. The smell of the trees, the ancient castle at the top. This is paradise in short. The salt content is high in the water. You barely need to make an effort to stay afloat. If and when I die, I want to be reincarnated as a child here, or haunt the beach goers for eternity."
Ateenan ruuhkat ohitettuamme tie kapenee, ajamme laakson pohjalla, jossa ei tapaa kuin vuohia ja paljasjalkaisen nuorenmiehen rinkkoineen, siinä kaikki sen tien kulkijat. Koko ajomatkan syntyy tarinoita, kerron niitä ääneen perheelle, joka ei jaksa kuunnella loputtomiin. Tie nousee kaiken aikaa ylemmäs, kiemurtelee aina vain korkeammalle, yhä jyrkkenee. "Kuinka kauan vielä?" kysyy korkeanpaikankammoinen eikä pysty ihailemaan maisemia, tarinankerronta tyrehtyy. "13 km", kertoo tienvarsikyltti. "Ihan kuin Keski-Maa", sanoo Tolkienia lukenut lapsi takapenkiltä. Saavumme pieneen kylään, ostamme hiukopalaksi täytettyjä voileipiä ja herkullisia voitaikinapiiraita.
Ranta on rauhallinen ja maksuton, kapea ja pitkä, pientä pyöreää kiveä. Aurinko ei polta, päivä on puolipilvinen. Enää ei malta jutella. Ollaan vain ja antaudutaan aalloille. Vesi kannattelee ja keinuttaa, ajatukset saavat järjestyä rauhassa. Kirkkaassa vedessä ui mustia kaloja ja lierihattuinen vanha nainen, jollaisia keräilen katseellani matkoilla.
Olen päässyt eroon stressikutinoistani — näin äkkiä.
Tunnisteet:
kesä,
Kreikka,
maisema,
matkat,
Pórto Germenó,
päiväkirja,
taivas,
valo,
vesi
Jokapäiväinen leipämme, jonka kuori muistuttaa tässä kuumuudessa halkeilevan maan pintaa. Tai ehkä nuo railot ovat reittejä, niitä valaisemattomia teitä ja vähäisiä polkuja, joita ei lentokoneesta käsin näe ja joita tekee mieli lähteä seuraamaan, edes sormella.
lauantai 15. heinäkuuta 2017
"Relax, just relax", kehottaa ateenalainen vuokraisäntämme Dominic. Mietin oitis, näkyykö minusta, että poden pitkään jatkuneen stressin nostattamaa sietämätöntä kutinaa, jolle lääkärin mukaan tekee hyvää vaihtaa maisemaa ja tavata aurinkoa. Mietin, onko näin kuumassa muuta vaihtoehtoa kuin ottaa rennosti. On pimeää, kaskaat sirittävät, ja kadun varren puusta putoaa appelsiini. Lämpöasteita on 38, ja kello on kolme aamulla. Hitaan mielen keho on saapunut perille mutta mieli on yhä lentokentällä katsomassa, kuinka matkalaukut kiertävät liukuhihnalla ympyrää. Se keho olisi jäänyt tyttären kaveriksi seisomaan öiselle kadulle laskemaan kissoja ja putoilevia hedelmiä, jos meitä ei olisi kehotettu sisälle ja hyssytelty hiljaisiksi. "Kreikkalaiset ovat äänekkäitä ja it´s fine", isäntämme toteaa ystävällisesti, sovimme siis joukkoon, mutta yöllä kello 23-07 ja iltapäivällä 15.30-17.30 on oltava lain mukaan hiljaa.
Koti on kaunis ja selkeä ja isäntä ystävällinen. Meille on jätetty kolme pulloa valkoviiniä, niiden etiketeissä on kukkia, lapsille piparkakun makuista pehmeää syötävää ja toffeeta, jossa on pähkinöitä. Pakastimessa on jääpaloja ja jääkaapissa lasipulloissa vettä, hanavesi on lämmintä. Asumme kahdessa kerroksessa. Esikoisella on oma portaikko ja huone, josta pääsee kattoterassille, sinne, jossa ajattelin kirjoittaa aamulla ymmärtämättä, kuinka kuuma täällä on. Talomme ympärillä asuu tavallisia ateenalaisia. "Tuossa on mukavat naapurit, ai, heillä onkin ikkuna auki", Dominic kertoo, ojentaa avaimet ja kehottaa viihtymään.
Kun ovi sulkeutuu, alkaa ihmettely. Kierretään huoneet läpi vielä kerran. Huomataan, ettei ole tiskikonetta eikä kahvinkeitintä. Vedenkeitin pitää putsata. Keitetään kahvit, syödään marmeladileivät, nauretaan väsymystä, saadaan kotoa viesti, että muusa voi hyvin. Nukahdetaan viideltä, aamulla päätetään vaihtaa alakerrasssa nukkuvien lasten kanssa makuuhuoneita, vaikka huoneemme peilipöydällä lepääkin Lumikadun Lilkan hopeaharja.
tiistai 11. heinäkuuta 2017
maanantai 10. heinäkuuta 2017
lauantai 8. heinäkuuta 2017
perjantai 7. heinäkuuta 2017
Missä sellainen paikka on? Se
on omituinen yhteiskunta selällä merellisellä Kokemäen virran suulla
kuuluen Porin kaupunkiin. Tässä kylässä - joskushan siitä tulee
kaupunkikin - asuu noin 2500 henkeä. Elinkeinonaan harjoittavat he
kalastusta ja merenkulkua, muta enemmistö käy tehdastöissä ja laivojen
lastauksissa sekä Reposaarella että Mäntyluodolla lastaustöiden siellä
ollessa käynnissä. Reposaari oli ennen surullisen kuuluisa kapakoistaan
ja huonosta kesäelämästään. Eikö se nytkään vielä ole lähelläkään
paratiisia, vaikka siellä vallitsevat koko lailla järjestyneet olot."
(01.01.1919 Koti: Kotikasvatusyhdistyksen äänenkannattaja no 5.)
(01.01.1919 Koti: Kotikasvatusyhdistyksen äänenkannattaja no 5.)
maanantai 19. kesäkuuta 2017
torstai 15. kesäkuuta 2017
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)