Koira ei uskalla tulla yläkertaan. Portaat ovat liian jyrkät, ja Synnöve asuu toisessa makuukammarissa. Muut luulevat, että yläkerrassa on ampiaisia. Kiipeän yksin ylös. Synnöve kysyy, kuka tulee. Sanon, että vanhoja tuttuja olemme. Synnöve mutisee itsekseen. Sanoo, ettei hän jaksa aina tuottaa monimutkaisia äänteitä ja oikeita sanoja, kunhan surisee: zzzzzz... Pakko on puhella vaikka yksinään, ei hän eläessäänkään jäänyt koskaan vaiti, unissaankin puhui mutta onneksi ei sentään kävellyt niin kuin Joakim, lapsi raukka. Yhden ainoan kerran Synnöve ei saanut sanaa suustaan ja silloin pysyi mykkänä kokonaisen kuukauden, mutta siitä hän ei pysty puhumaan. 

Synnöve kysyy, tulevatko lapset yläkertaan. Kysyn, tarkoittaako hän minun lapsiani vai omiaan. Synnöve ei vastaa. Hän kertoo, että sanoi miehelleen, arkkitehdille ja rakentajille, että yläkerran portaikosta pitää tehdä mahdollisimman jyrkkä. Korkeintaan kymmenen korkeaa, kapeaa askelmaa, kunhan varpaat mahtuvat, lyhyt kahden portaan mutka ja kaksi askelmaa alas. Onhan kaiteet, pidetään niistä kiinni. Lapset pysyvät paremmin ulkona ja alakerrassa katseen ulottuvilla, yläkertahan on taivas, nukkumista varten, ei siellä sovi liikaa viipyä. Kummallekin lapselle sänky oman kattosiiven alle, tapettia vapaalle seinälle ja ikkunan ylle, vehreää, jotta muistavat, missä ollaan, seinään naulakko, ja ovesta pienen pieni, siinä kaikki. Ei tarvitse siivota niin paljon, kun kaiken miettii tarkkaan, apulainen voi keskittyä ruoanlaittoon. Ja kaksi ulko-ovea pitää olla, toinen talon väelle, toinen miehen vieraille, työasioita varten, sen oven eteen paraatiportaat ja kukkapylväät. Tottelivatko? Kaksi ulko-ovea ja ylväät rappuset ruukkuineen hän sai, mutta viisitoista askelmaa tekivät yläkertaan, parittoman määrän neljäntoista sijaan. Kun Joakim putosi ne ensimmäisen kerran, Synnöve sanoi miehelle, että enemmän pudottavaa teki, olisi uskonut vaimoaan. 

Synnöve on hauras, läpikuultava, illan hopeaa, ei pääse enää vintiltä alas. Pitää tyytyä katselemaan ikkunoista maailmaa. Ei se ole miksikään muuttunut. Veneet kulkevat vesillä, talveksi järvi saa jään, pehmeät valkeat muodot, silloin elämä hiljenee. Lintuja on yhä vedessä ja ilmassa, aurinko paistaa, ihan liikaakin, ja kun alkaa sataa, sataa kaatamalla, kummallista menoa säiden kanssa. 

"Kuulin, kun sanoit, että tänne kaivataan kukkia. Minä en niistä koskaan perustanut enkä minkään sortin ryytimaasta, turhaa työtä. Oli hyvä antaa saaren olla sellaisenaan, kasvattaa mustikkaa, puolukkaa ja villiruusua. Hyvää hilloa niistä sai ja voi, miten maukasta nyponsoppaa. Minä vispasin aina päälle ison kasan kermavaahtoa, tein kauniit annokset ja opetin lapsille, että ihminen nauttii myös silmillään. Jasmikkeen halusin talon päätyyn, sen valkoiset kukat hehkuivat punaista seinää vasten. Paraatiportaiden ruukuissa kukkivat punaiset pelargonit. Ja täällä kammarin seinällä nämä tapetit, talvellakin. Suihkulähteen halusin, mutta kotiapulainen väsyi kuuraamaan sitä. Väitti hukanneensa hopeasormuksensa siinä puuhassa. Missä kunnossa se allas nyt on? Niinkö? Sitten sinun pitää ottaa juuriharja ja mäntysuopaa ja hangata se puhtaaksi. Jätä sormukset pöydälle. En minä niitä vie, en minä mikään harakka ole. Ala mennä jo. Turha minulle on tulla sanomaan, että täällä on paikat hunningolla. Pitää itse mennä ja tehdä. Ihan turha on huudella kotiapulaisen perään. Viimeksi, kun minä näin Maj-Lisiä, se makasi laiturilla lukemassa Rebekkaa. Saan sanoa ihmisestä se, jos haluan. Mikäs kirja sinulla on? Ulkosaaristossa. Sinnekö sinä kaipaat, merelle? Minä en tuosta Strindbergistä piitannut. Kalle tykkäsi, minä luin mieluummin Ibseniä. Mutta on hyvä, että on mielipiteitä. Samalla kun menet, keitä meille kahvit, eikös kello ole jo sen verran, ja sano niille lapsille, että täällä on totuttu kalaruokiin. Venevajan laiturin päästä tärppää aina, sinne vain haukia pyytämään. Haukimureketta en olekaan saanut vuosikymmeniin. Ja ruusunmarjakiisseliä jälkiruoaksi, kermavaahdolla. Huutakaa sitten, kun on valmista. Minun pitää nyt levätä hetki, väsyttää tämä ainainen puhuminen. Zzzzzz..."

Saaressa odottaa talo, katselee järvelle ja metsään, miettii koska kesäasukkaat saapuvat, eikö ketään tule. Avainrivi ulko-oven yllä, seiniin unohtuneet tapetit, oviverhojen tangot vailla samettiverhoja. Kuka vei ne mantereelle pesuun, minne, kenen luo ne unohtuivat? Yläkerrassa jyrkkien rappusten päässä uunimuurin kummallakin puolen vinokattoiset nukkumakammiot kesälaihoille lapsille, peskää kädet, tulkaa syömään haukimureketta, voissa paistettuja muikkuja, savuahventa, sokerimunkkeja, kanelipullia, kaatakaa raparperimehua, tulee kärpäsiä, ukkonen, kuolema, kutsumaton vieras, sulkekaa pian ovet. Ruusukammarissa joku makaa pois ukkospäänsärkyä, levätkää, nukkukaa, unohtakaa rauhassa, valkoinen koira istuu aloillaan, vartioi vuosikymmenestä toiseeen, suovillaa se vain on.

Aamusta asti kävellään. Pysähdytään, kun tulee nälkä. Kaikkialla on pieniä ruokapaikkoja. Istutaan kadunvarteen syömään pierogeita liha- tai kaalitäytteellä tai pyydetään lautasellinen metsäkeittoa, polewka leśna, jossa voi herkkutattien lisäksi olla satunnaisia havunneulasia, niin ruokalista kertoo. On kuuma. Juodaan itsetehtyä minttu- tai sitruunalimonadia, ostetaan reppuun vesipullo.

Pienen pienissä, ahdaskäytäväisissä ruokakaupoissa etsimme munia ja juustoa. Katselemme erilaisia Wedelin ja Wawelin suklaita, kirsikkamarmeladeja, -kompotteja, -hilloja ja -keksejä ja leipäkaupassa silmäilemme kaikki rapeakuoriset, maukkaat polakat, suloiset leivokset, keksit, kakkuset, munkit. Valitaan lomakotiin muutamia, maistellaan puolalaisuutta. 

 
Jokapäiväinen leipämme, jonka kuori muistuttaa tässä kuumuudessa halkeilevan maan pintaa. Tai ehkä nuo railot ovat reittejä, niitä valaisemattomia teitä ja vähäisiä polkuja, joita ei lentokoneesta käsin näe ja joita tekee mieli lähteä seuraamaan, edes sormella.

Babetten pidot eli ranskalainen illallinen

"Emännät eivät olleet koskaan päässeet täysin selville siitä, missä määrin heidän keittäjättärensä seurasi ja ymmärsi heidän yksityisiä keskustelujaan. Niinpä he yllättyivätkin, kun Babette eräänä syyskuun aamuna tuli olohuoneeseen nöyrempänä ja pidättyväisempänä kuin mitä he olivat koskaan häntä nähneet, ja pyysi heiltä suosionosoitusta. Hän pyysi -- että he sallisivat hänen valmistaa juhlaillallisen tuomiorovastin syntymäpäiväksi.

Naiset eivät suinkaan olleet suunnitelleet mitään illallisia. Hyvin vaatimaton ateria ja kupillinen kahvia oli enin, mitä he koskaan olivat vierailleen tarjonneet. Mutta Babetten tummat silmät olivat innokkaat ja anovat kuin koiran silmät, ja he suostuivat hänen ehdotukseensa. Tämän kuullessaan keittäjättären kasvot alkoivat säteillä.

Mutta hänellä oli vielä muutakin sanottavanaan. Hän halusi valmistaa ranskalaisen päivällisen, hän sanoi, oikean ranskalaisen päivällisen tämän yhden ainoan kerran."
(Karen Blixen: Babetten pidot. Kirjasta Kohtalotarinoita. Suom. Mikko Kilpi. WSOY 1958,  41-42.)

Ranskalainen illallinen tarjoillaaan Yle Teemalla lauantaina 11.4. klo  22.35, katsottavissa suorana Areenassa, suosittelen lämpimästi sekä novellia että elokuvaa.

Unelmat vaativat lisäselvityksiä

On valmistauduttu uuteen lukukauteen, tiedonsiirtolomake, arviointikeskustelu, byrokraattisia sanoja, vanhempainilta, tuttu ja turvallinen, ja vielä sukset, luistimet, varaston uumenista esiin nostetut, pieniksi käyneet tai sopiviksi todetut, juteltu sananvapaudesta, uskonnoista, lapsista filosofeina, uskottu hyvyyteen ja iloon, paistettu joulutorttuja, syöty hernekeittoa ja näkkileipää (niissä molemmissa on jotakin yhtä juurevaa ja lohdullista kuin mäntysuovassa), nukuttu pommiin ja saatu siihen naapuriapua, tehty persoonallisuustestejä (infj, isfp, intj, minä, sinä, hän), kerrattu saksaa ("Langweilig!" sanoi tytär sohvalta eräänä väsähtäneenä iltana), tarvottu lumessa, saatu vahvistavia sanoja, mietitty kiltteyttä, luovuuden olemusta sekä suvun naisten unelmia, toteutuneita ja toteutumattomia (vaatii lisäselvityksiä, mieluisa tehtävä ja hyvä keskustelunaihe, kenen toteutui, kenen ei, miksi, mitä siitä seurasi, tuliko toteutuneiden tilalle uusia unelmia vai tyytyväisyys, entä toteutumattomien, onko olemassa perusunelmaa, joka läpäisee meidät kaikki, mikä se on), minun ja miehenkin (aika samanlaiset, pari ikiomaa), haaveiltu retkestä talviselle joelle, pakattu joulukoristeet (kortit ovat yhä seinällä), kirjoitettu muistikirjaan talteen uusia musiikillisia tuttavuuksia kirjoitushetkiä varten, iloittu lapsista jotka kasvavat, kyseenalaistavat, pohtivat, kääntyvät hieman sisäänpäin ja kantavat ikiomia unelmiaan.

Smacznego!

Sunnuntaisin Agata astuu E. Wedelin suklaakahvilaan Szpitalna-katu kahdeksaan, jossa on käynyt pikkutytöstä asti. Hän tilaa samettista kaakaota kermavaahdolla ja palan suklaakakkua. Agata istuu aina samassa pöydässä ja tuntee tarjoilijat nimeltä. Sylwia on hänen suosikkinsa, hän palmikoi tukkansa siistille nutturalle ja muistuttaa naapuritalossa asunutta pikkutyttöä, joka soitti kauniisti viulua mutta kuoli keuhkokuumeeseen.Wedelilläkin kuulee toisinaan viulunsoittoa. Muuten moitteeton esitys, mutta soittajatytöllä saisi olla kynsilakkaa, kun sormet ovat kerran kaiken aikaa esillä. 

Tänään Agatalla on päässään harmaa hattu, eikä hänellä ole aikomustakaan riisua sitä. Hiukset ovat kamalat. Agatan piti käydä kampaajalla, mutta Anna oli sairaana eikä Agata suostu muiden käsittelyyn. Anna jaksaa kuunnella Agatan unia, se toinen tyttö kohauttelee olkapäitään ja on kovakourainen. Agatan päänahka on herkkä. Kun Victor vielä eli, hän sai harjata Agatan hiukset, ei kukaan muu, ei edes oma tytär Malina, joka asuu Krakovassa ja harjaa omatkin hiuksensa hajamielisesti. Eikä puhu muusta kuin työstä. Alkaisi elää!

Toivottavasti Jarek ei tule tänään. Agata istuu selkäpäin ikkunaan, jottei mies huomaisi häntä, jos sattuisi kulkemaan ikkunan ohi. He istuvat täällä sunnuntaisin paitsi tänään, koska hiukset ovat kampaamatta. Tiistaina he syövät Zapiecekassa Aleje Jerozolimskie 28:ssa. Mies on kuin linnunpoika, tilaa pienen annoksen pierogeita, ei jaksa sitäkään, osa pakataan aina mukaan. Agata tilaa kaalikääryleitä, ottaa tomaattikastikkeen sijasta paksua kermaista herkkusienisoosia ja syö kaiken. Kyytipojaksi vodkaa. Nyt niillä on siellä uusi hibiskusjuoma. Neiti kehotti kokeilemaan, se on niin terveellistä. Agata ei koskaan enää kokeile, heräsi jo aamuviideltä sen noitajuoman takia. Mitä hän niin aikaisin hereillä tekee? Ei yhtään mitään. Agata haluaa nukkua kymmenen tunnin yöunet. Silloin välttyy silmäpusseilta. Saisi Malina ottaa hänestä mallia ja rauhoittua elämänsä kanssa, niin saisi naamansa kuntoon. Kuulemma hörppii energiajuomia jaksaakseen tehdä töitä yötä myöten. Agata ei sellaisia yötöitä ymmärrä. Ymmärtäisi, jos tytär olisi kätilö, kirurgi tai ilotyttö, ei ole. Olisikin, niin ei vastaisi aina niin tympääntyneenä puhelimeen. On nämä ruuhkavuodet. Niistä se kertoo. "Gówno prawda!" sanoo Agata ruuhkavuosille ja tuommoisille yötöille. Malina vastaa, että häpeää äitiään, menisi kirkkoon istumaan niin kuin muutkin ikäisensä, pyytämään anteeksi syntejään ja oppimaan kaunista kieltä.

Näitä Agata nyt miettii, kun on kävellyt Nowy Swiatia jo hyvän matkaa, katsonut Dedaluksen ikkunasta uutuus- ja tarjouskirjat, astunut sisään. Voi siellä sitten oli komea nuorimies, hopeaa hiuksissa, vähän kaljuuntunut, niin tyylikäs tummanharmaa pikkutakki, hurmaava hymy siellä parran keskellä. Agata hiukan tahallaan tönäisi ja katsoi, miten mies reagoi. Miksei Malina hanki itselleen sellaista kaveriksi? Voisivat jutella kirjoista, niin tulisi tyttären elämään muutakin kuin se työ...

Kun kukaan ei huomannut, Agata kaiveli käsilaukustaan punaposkisen omenan ja jätti kirjapinojen keskelle. Niin hän tutustui Jarekiinkin. Sellainen Eva hän on, alkoi ihan naurattaa. Kyllä saisi Malinalta sapiskaa, jos kertoisi. Tytär taluttaisi omin käsin kirkkoon pyytämään anteeksi. Ei Agata pyydä anteeksi vaan kassia kirjalleen, käsilaukkuun Tadeusz Rzacan Autochrome Malopolska ei mahdu. Illalla Agata aikoo syödä Wedeliltä ostamansa käsintehdyn sydänkonvehdin, sen sisällä on ruusulikööriä, avata kirjan ja huokailla valokuvien kauneutta. Tuossa tyttö ja poika puutarhassa, voi miten hellästi valo lankeaa tytön vaaleille hiuksille, niin keskittyneesti kastelee vihreällä kannullaan, taitavat olla sisarukset, samaa näköä. Ennen osasivat ottaa valokuvia ja tehdä kauniita lapsia. Malina ei tällaisistakaan ymmärtäisi mitään, ei ole aikaa katsella, ei miehiä eikä valokuvia, vaikka Agata kuinka pyytää. Puhelintaan vain tuijottaa. Malinalla on puhelimessa kaikki, työt ja jopa kamera, ajatella! Nyt Agata muisti, että Magda-tädistä on tuollainen autochrome-kuva. Hän poseeraa siinä silkkilakanaan kietoutuneena. Ihana! Agata ihan rakasti tätiä, omaa äitiään ei, se oli samanlainen tosikko kuin Malina.

Agata kävelee eteenpäin, päättää istahtaa hetkeksi puistoon, on niin kaunis lokakuun iltapäivä. Hän pitää eniten entisen yliopistokirjaston puistosta. Siellä penkillä istuu opiskelijamies oikea käsi alati ojennettuna niin, että hänelle voi ryhtyä koska tahansa kainaloiseksi, jos lystää. Patsas mikä patsas, mutta eipä tarvitse istua yksin, jos ei halua. Voi vaikka kertoa tyttärestä, jolla on aina kiire. Miehen viereen on aina tunkua, Agata kävelee yleensä ohi. Ei hän ole niin epätoivoinen, että kävisi tönimään muita pois. Hänellähän on Jarek, ei hassumpi mies ollenkaan. Ensi kerralla, kun Anna on kammannut tukan oikein kauniiksi ja kynsissä on kirkkaanpunainen lakka, hän pyytää miehen pierogeiden ja kaalikääryleiden jälkeen luokseen, tarjoaa suklaasydämiä ja vodkaa. Sitten katsellaan autochromeja ja haukataan kielletystä omenasta.

Tuossahan Pyhän Annan kirkko jo onkin. Aika kulkee omaa kummallista vauhtiaan, hypähtää tai laahustaa, eiköhän se myös hänen osaltaan joskus pysähdykin ihan lopullisesti... Sellaisia ei nyt aleta murehtia vaan kävellään kirkon ohi torille, siellä myydään grillattua juustoa ja puolukkahilloa. Agata käy haukkaamassa, vasta sitten avaa kirkon oven, tunnustaa pyhille, että taas tuli jätettyä kielletty omena kirjakauppaan, ajateltua tyttärestä myrkyllisiä ja riettaita Jarekista, josko vielä tämän kerran saisi anteeksi...

P.S.
Kaikki valokuvat Agatan ottamia, ylimmän kuvan nappasi vanhan rouvan pyynnöstä suosikkitarjoilija Sylwia, jonka säntillisestä palmikkonutturasta karkasi haiven juuri sillä hetkellä, kun hän painoi kameran laukaisinta.

Carlas cafe, Näsby Öölanti

Öölannissa oli useita persoonallisia kahviloita ja ruokapaikkoja. Eteläkärjesssä suosikkimme oli tuulimyllyravintola Kvarnkrogen Grönhögenissä sekä Carlas cafe, ruokapaikka ja elävän musiikin pubi pienen pienessä Näsbyn kylässä. Se on rakennettu vanhaan suuliin, ja tila jatkuu ulos nurmialueelle, jonne on kannettu sohvia ja nojatuoleja, pöytiä ja penkkejä. Piha rajoittuu naapuripuutarhaan, kivimuuriin ja peltoihin. Ateriat olivat täälläkin, kuten kaikkialla Öölannissa, äärettömän herkullisia, salaatti oli tuoretta, ruoka lähiruokaa, palvelu mutkatonta ja aina paistoi aurinko.

En tiedä, oliko kyse kaikkialle aamusta iltaan tulvivasta valosta, kiireettömyydestä vai maisemanvaihdoksesta, mutta heräsin poikkeuksetta joka aamu klo 5.30 kirjoittamaan, kun muu perhe jatkoi uniaan. En ollut uskoa todeksi, puhkuin energiaa. Minä, aamu-unisista aamu-unisin!

(Carlas cafen osoite 123 Näsby, 386 64 Degerhamn, Öland
Kvarnkrogen: Eketorpsvägen 1, 38663 Degerhamn, Öland)

• 386 63 Degerha

Välipäivien parhaat

Olemme lukeneet ääneen tarinoita kirjasta Majatalo ja muita kauhutarinoita. Minä olen omina hetkinäni syventynyt kauan toivomaani Samuli Paulaharjun Syntymä, lapsuus, kuolema –teokseen. Yhdessä katsoimme kauniin ja puhuttelevan Viisi vuodenaikaa–elokuvan (traileri täällä), esikoinen kertoi mitä on koulussa oppinut buddhalaisuudesta ja samsarasta. Löysin googlella saman nimisen elokuvan, jota tosin ei taida saada käsiin ihan helposti.

Teimme metsäretken. Järvi nukkui ohuen kalvon alla, virtaukset kuin polkuja. Vesi putoili oksilta tiukuina. Meillä oli eväät, kahvia, kaakaota ja joulutorttuja. Tutkimme talon raunioita, tytär onki luumuhillolla lipeäkaloja.

Sähkökatkos käväisi vieraana, tosin vain tunnin tunnelmapalana, emme palelleet, pelänneet emmekä jääneet mitään vaille. Jääkaapissa odotti aiemmin päivällä tehty kanasalaatti. Meitä istui ruokapöydässä monta, oli kynttilöitä koko pöydän pituudelta ja kuohuviiniäkin lasilliset. Lapset hiipivät hämärän turvin suklaavarkaisiin, ei ollut sähkölaitteiden tuomaa meteliä, näimme taivaan tähdet. Yksi loman kohokohtia.

Happiness soup to banish the blues

"-- eating yellow foods will result in laughter and happiness. This, then, is a yellow soup to banish the blues." Nigella Lawson

Lokakuu

Metsäretkiä, tyhjentyneitä eväskoreja, täyttyneitä sienikoreja. Itsetehtyä suppilovahverokeittoa, pitkään hautunutta puolukkaista ruispuuroa, vettyvää pyykkiä narulla, siivouspäiviä, ruotsin sanoja, enkun sanoja, ympäristöoppia, suunnitelmia vaatehuoneen kesyttämiseksi, aamuväsymystä, syysloman odotusta, kirjoittamista aamusta iltaan, katkonaisia unia ja pieni neiti, jolla on nyt korvissaan kauan odotetut korut, koruissa merenkulkijoiden onnenkivi.

Toukokuun viimeisenä

Aloittelemme lasten kesälomaa. Yksi on taas sairaana. Teen hänelle ison kattilallisen lohtukeittoa. Paloittelen inkivääriä, valkosipulia, chiliä, porkkanaa, perunaa, paistan joukkoon kanaa ja sipulia. Annan väriksi kurkumaa, lasken kauhallisen lautaselleen, loitsin mielessäni pahan taudin pois.

Tuli kesä taas. Aamulla avasin parvekkeen oven, sain sisälle lauseita ja linnunlaulua. En voisi enempää toivoakaan. Olen saanut kesäkurpitsat ja koristekrassit nousemaan mullastaan. Ulkoilutan niitä nyt päivittäin. Pihassa omenapuut kukkivat, samoin pikkutalviot, terhakka laventeli löytyi oreganon seasta, luulin ettei se kestä talvea. Maahan tökätty kaupan persilijapurkki tekee uutta vihreää. Palstalle emme ole päässeet, ehkä helatorstaina. Olen onnellinen kaikesta vähästä maasta, jossa saan kuokkia, mikromaailmoista joita löydän vihreän alta.

Hanhensulan ravintolassa ja hiukan kotoisessakin

Toin kotiin silakoita ja perunoita. Mies paistoi maailman ihanimmat silakkapihvit. Yömyöhällä herkuttelin Hanhensulan ravintolassa. Pelottelin - tunnustan - lapsia marinoiduilla madoilla, itse söin Bo Carpelanin kanssa marinoituja savusilakoita kera tumman leivän ja jääkylmän snapsin, ensi kerralla otan opiskeluaikojen kunniaksi Kai Laitisen valkosipulikanaa. Käykääpä tekin, loistava palvelu ja parahultaiset hinnat.

Vihainen vispaa kiisseliä, onnellinen avaa oven

Olen silittänyt vauvan poskea, laskenut päiviä, kävellyt korkeissa kengissä ja lätäköissä, kiivennyt jyrkät portaat juttelemaan vieraan ihmisen kanssa virtaavista vesistä ja unista, syönyt hernekeittoa, vispannut jumalaista suklaakiisseliä, avannut parvekkeen oven, antanut viiman juoksuttaa villakoiria, ollut vihainen ja onnellinen.

Pettuleipää

Kesän kirjoittamisreissu Ranskaan sai yllättävän käänteen, kun lentoyhtiö ilmoitti sähköpostilla, että lopettaa toimintansa Suomessa, ei korvaa ihan kaikkea jo syksyllä maksamaamme, mutta pahoillaan on. Saimme varattua uudet liput toisesta yhtiöstä, mutta ne maksoivat kaksi kertaa enemmän. Nyt sitten säästetään, kaikesta.

Kirjailijankin on silti syötävä, vaikka muiden tekstejä ahmimalla pärjää hienosti, ravitsevia ja täyteläisiä ovat. Ateriaksi nappasin tämän, sitten jatkoin Väinämöisen napeilla, ystävän tuomalla Juustoportin juustolla (oranssi pötkylä, jota luulin epähuomiossa ensin kynttiläksi) ja toisen ystävän lahjoittamalla punaviinillä, maussaan karhunvatukkahilloa. Sen jälkeen kaadoin esikoisen kanssa possupankin sisällön lattialle, teimme kolikoista kahden euron pinoja ja hetken aikaa unelmoimme. Illalla herkuttelemme letuilla serkun tekemän omena-kanelihillon kera. Optimismikin on hyvää ravintoa, kaikki järjestyy, aina pärjätään.

Joulukuun viimeinen tiistai

Tehty pakastimen aronioista ja muista marjoista mehua, linsseistä ja porkkanasta keittoa ja mureketta, voideltu monen monta leipää. Keksitty tyttövauvalle nimi, katseltu kuopustyttären pikkusiskoa tai -veljeä kaihoavaa ilmettä, tuotettu pettymys. Otettu selvää erikokoisten PVC-pressujen hinnoista. Saatu kiitoskortti viime kesäisestä Venetsian yllätyksestä ja valokuva kahdesta liikuttavan suloisesta pikkupojasta, joille Tove Janssonin englanniksi käännetty kirja ja hedelmätikkarit päätyivät. Napattu videovuokraamosta Inception, johon suhtaudun skeptisesti. Väännetty hellällä kädellä auki hanoja, jotka valuttavat tulikuumaa vettä. Oltu kiitollisia naapurista, joka varoitti.

Hernekeittotreffit

Eilen oli hernekeittotreffit. Mies siirsi työkoneensa sivuun, katettiin kaksi lautasta, sytytettiin siniseen lasimaljaan kynttilä. Syötiin itsetehtyä hernekeittoa, toinen pani sekaan sinappia, toinen ei. Puhuttiin vähän, katseltiin lumista maisemaa.