Sunnuntaisin Agata astuu
E. Wedelin suklaakahvilaan Szpitalna-katu kahdeksaan,
jossa on käynyt pikkutytöstä asti. Hän tilaa samettista kaakaota kermavaahdolla ja palan suklaakakkua. Agata istuu aina samassa pöydässä ja tuntee tarjoilijat nimeltä. Sylwia on hänen suosikkinsa, hän palmikoi tukkansa siistille nutturalle ja muistuttaa naapuritalossa asunutta pikkutyttöä, joka soitti kauniisti viulua mutta kuoli keuhkokuumeeseen.Wedelilläkin kuulee toisinaan viulunsoittoa. Muuten moitteeton esitys, mutta soittajatytöllä saisi olla kynsilakkaa, kun sormet ovat kerran kaiken aikaa esillä.
Tänään Agatalla on päässään harmaa hattu, eikä hänellä ole aikomustakaan riisua sitä. Hiukset ovat kamalat. Agatan piti käydä kampaajalla, mutta Anna oli sairaana eikä Agata suostu muiden käsittelyyn. Anna jaksaa kuunnella Agatan unia, se toinen tyttö kohauttelee olkapäitään ja on kovakourainen. Agatan päänahka on herkkä. Kun Victor vielä eli, hän sai harjata Agatan hiukset, ei kukaan muu, ei edes oma tytär Malina, joka asuu Krakovassa ja harjaa omatkin hiuksensa hajamielisesti. Eikä puhu muusta kuin työstä. Alkaisi elää!
Toivottavasti Jarek ei tule tänään. Agata istuu selkäpäin ikkunaan, jottei mies huomaisi häntä, jos sattuisi kulkemaan ikkunan ohi. He istuvat täällä sunnuntaisin paitsi tänään, koska hiukset ovat kampaamatta. Tiistaina he syövät Zapiecekassa Aleje
Jerozolimskie 28:ssa. Mies on kuin linnunpoika, tilaa pienen annoksen pierogeita, ei jaksa sitäkään, osa pakataan aina mukaan. Agata tilaa kaalikääryleitä, ottaa tomaattikastikkeen sijasta paksua kermaista herkkusienisoosia ja syö kaiken. Kyytipojaksi vodkaa. Nyt niillä on siellä uusi hibiskusjuoma. Neiti kehotti kokeilemaan, se on niin terveellistä. Agata ei koskaan enää kokeile, heräsi jo aamuviideltä sen noitajuoman takia. Mitä hän niin aikaisin hereillä tekee? Ei yhtään mitään. Agata haluaa nukkua kymmenen tunnin yöunet. Silloin välttyy silmäpusseilta. Saisi Malina ottaa hänestä mallia ja rauhoittua elämänsä kanssa, niin saisi naamansa kuntoon. Kuulemma hörppii energiajuomia jaksaakseen tehdä töitä yötä myöten. Agata ei sellaisia yötöitä ymmärrä. Ymmärtäisi, jos tytär olisi kätilö, kirurgi tai ilotyttö, ei ole. Olisikin, niin ei vastaisi aina niin tympääntyneenä puhelimeen. On nämä ruuhkavuodet. Niistä se kertoo. "Gówno prawda!" sanoo Agata ruuhkavuosille ja tuommoisille yötöille. Malina vastaa, että häpeää äitiään, menisi kirkkoon istumaan niin kuin muutkin ikäisensä, pyytämään anteeksi syntejään ja oppimaan kaunista kieltä.
Näitä Agata nyt miettii, kun on kävellyt Nowy Swiatia jo hyvän matkaa, katsonut Dedaluksen ikkunasta uutuus- ja tarjouskirjat, astunut sisään. Voi siellä sitten oli komea nuorimies, hopeaa hiuksissa, vähän kaljuuntunut, niin tyylikäs tummanharmaa pikkutakki, hurmaava hymy siellä parran keskellä. Agata hiukan tahallaan tönäisi ja katsoi, miten mies reagoi. Miksei Malina hanki itselleen sellaista kaveriksi? Voisivat jutella kirjoista, niin tulisi tyttären elämään muutakin kuin se työ...
Kun kukaan ei huomannut, Agata kaiveli käsilaukustaan punaposkisen omenan ja jätti kirjapinojen keskelle. Niin hän tutustui Jarekiinkin. Sellainen Eva hän on, alkoi ihan naurattaa. Kyllä saisi Malinalta sapiskaa, jos kertoisi. Tytär taluttaisi omin käsin kirkkoon pyytämään anteeksi. Ei Agata pyydä anteeksi vaan kassia kirjalleen, käsilaukkuun Tadeusz Rzacan
Autochrome Malopolska ei mahdu. Illalla Agata aikoo syödä Wedeliltä ostamansa käsintehdyn sydänkonvehdin, sen sisällä on ruusulikööriä, avata kirjan ja huokailla valokuvien kauneutta. Tuossa tyttö ja poika puutarhassa, voi miten hellästi valo lankeaa tytön vaaleille hiuksille, niin keskittyneesti kastelee vihreällä kannullaan, taitavat olla sisarukset, samaa näköä. Ennen osasivat ottaa valokuvia ja tehdä kauniita lapsia. Malina ei tällaisistakaan ymmärtäisi mitään, ei ole aikaa katsella, ei miehiä eikä valokuvia, vaikka Agata kuinka pyytää. Puhelintaan vain tuijottaa. Malinalla on puhelimessa kaikki, työt ja jopa kamera, ajatella! Nyt Agata muisti, että Magda-tädistä on tuollainen autochrome-kuva. Hän poseeraa siinä silkkilakanaan kietoutuneena. Ihana! Agata ihan rakasti tätiä, omaa äitiään ei, se oli samanlainen tosikko kuin Malina.
Agata kävelee eteenpäin, päättää istahtaa hetkeksi puistoon, on niin kaunis lokakuun iltapäivä. Hän pitää eniten entisen yliopistokirjaston puistosta. Siellä penkillä istuu opiskelijamies oikea käsi alati ojennettuna niin, että hänelle voi ryhtyä koska tahansa kainaloiseksi, jos lystää. Patsas mikä patsas, mutta eipä tarvitse istua yksin, jos ei halua. Voi vaikka kertoa tyttärestä, jolla on aina kiire. Miehen viereen on aina tunkua, Agata kävelee yleensä ohi. Ei hän ole niin epätoivoinen, että kävisi tönimään muita pois. Hänellähän on Jarek, ei hassumpi mies ollenkaan. Ensi kerralla, kun Anna on kammannut tukan oikein kauniiksi ja kynsissä on kirkkaanpunainen lakka, hän pyytää miehen pierogeiden ja kaalikääryleiden jälkeen luokseen, tarjoaa suklaasydämiä ja vodkaa. Sitten katsellaan autochromeja ja haukataan kielletystä omenasta.
Tuossahan Pyhän Annan kirkko jo onkin. Aika kulkee omaa kummallista vauhtiaan, hypähtää tai laahustaa, eiköhän se myös hänen osaltaan joskus pysähdykin ihan lopullisesti... Sellaisia ei nyt aleta murehtia vaan kävellään kirkon ohi torille, siellä myydään grillattua juustoa ja puolukkahilloa. Agata käy haukkaamassa, vasta sitten avaa kirkon oven, tunnustaa pyhille, että taas tuli jätettyä kielletty omena kirjakauppaan, ajateltua tyttärestä myrkyllisiä ja riettaita Jarekista, josko vielä tämän kerran saisi anteeksi...
P.S.
Kaikki valokuvat Agatan ottamia, ylimmän kuvan nappasi vanhan rouvan pyynnöstä suosikkitarjoilija Sylwia, jonka säntillisestä palmikkonutturasta karkasi haiven juuri sillä hetkellä, kun hän painoi kameran laukaisinta.
