Olen nähnyt unta Pyhästä Annasta ja kantanut kaulassani kolhiintunutta, värikästä amulettia, jossa oli hänen kuvansa (ja etsinyt siitä asti sellaista).
Matkalle lähtiessämme lainasimme Tapani Kärkkäisen mainion Sankarimatkailijan Varsova -teoksen, josta mies huomasi, että Varsovassa on Pyhän Annan kirkko (vuodelta 1454). Sinne täytyi päästä.
Saavuimme paikalle kesken messun. Kuinka kaunis kirkko, täynnä väkeä, kaikkialla lämmin kultainen hehku, seinillä Pyhän Annan elämänvaiheita valottavia maalauksia. Oli tervetullut tunne. Hieno kontrasti lokakuun paljaalle kaupunkiharmaudelle, jossa on kajosta ja kauneudesta huolimatta jotakin hitusen kovaa, kivimäistä ja talvea enteilevää.
Olimme matkalla myös Kansallismuseoon ja iloisena yllätyksenä saimme tietää, että aulakerroksessa on Sudanin Farasista Assuanin padon alta 1960-luvulla puolalaisten arkeologien pelastamia Pyhän Annan seinämaalauksia.
P.S.
Suosittelen lämpimästi aiheeseen löyhästi liityvää Anne Michaelsin romaania Routaholvi, jossa Abu Simbelin temppeliä siirretään turvaan Assuanin padon myötä nousevalta vedeltä.
Hei,
VastaaPoistaAnna on minullekin tärkeä. Hän oli ensimmäisen ikonini aiheena. Löysin Turun tuomiokirkon vintiltä hennon puisen patsaan: Pyhä Anna itse kolmantena. Se oli sydämeenkäyvä. Ikonin malli taas löytyi Turun birgittalaisluostarin kokoelmista.
Juuri noin koin itsekin puolalaiset kirkot. Mutta olisinpa päässyt näkemään nuo seinämaalaukset!
Taas jännä yhteensattuma, tuo Anna. Onko se puinen Anna-patsas tämä kaunis? https://www.turunseurakunnat.fi/portal/fi/kirkot/tuomiokirkko/historiaa_lyhyesti/tuomiokirkko_kertoo/katolinen_aika_1300-1500/pyha_anna_itse_kolmantena/
PoistaEn tiedä, mistä minä sain Annan uneeni. Se tapahtui ajassa kauan taaksepäin jossakin etäällä, kenties juuri Puolassa.
Minulle tuli noissa kirkoissa sellainen olo, että olin juuri siellä, missä pitikin, Varsovassa muutenkin tuo olo. Samanlaista tekee Venetsia (molemmissa ghetot ja monenlaista historiallista kerrostumaa).Ihmettelen, kun poden tätä juurettomuutta muuten aika akuutisti. Ehkä historian rävähtäminen silmille ankkuroi.
Juuri se!
VastaaPoistaTunnistan tuon. Että jossakin vain tuntee olevansa oikeassa paikassa. Minullekin Varsova oli vahva kokemus, jotenkin odotuksista poiketen. Siinä kaupungissa on kiehtovaa se, ettei se ole lainkaan valmis tai kiiltokuvamainen. Miten sen sanoisi. Kaupungissa koetut vaiheet ovat niin jäljittelemättömällä tavalla läsnä. Ja siellä on yllätyksiä, mahdollisuus löytää uutta.
Haluaisin palata.
Sama täällä! Tuosta vahvasta kokemuksesta. Meidän piti kesäisellä reissullamme vain viivähtää Varsovassa, olla jossakin ihan muualla. Peruimme ne muut, yhden reissun teimme toisaalle, halusimme sieltä koko ajan takaisin Varsovaan, vaikka siellä muualla oli meri. Pohdituttaa ylipäätään paikan lumo: miljöö voi käyttäytyä täysin ennalta-arvaamattomasti ja itse reagoida samalla tavalla. Tuossa ennakoimattomuudessa on valtava lohtu. Että voi tulla yllätetyksi hyvällä tavalla. Samoin koin Venetsian. Se oli minusta kliseiden klisee. Kuinka väärässä olinkaan! (-- ja silti oikeassa. Kyllä sieltä sen kliseen löytää, jos antautuu vain sille ja liikkuu vain niissä paikoissa. Ehkä mikä tahansa riittävän tunnettu paikka voi olla klisee.)
Poista