lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulutervehdys talvipäivänseisauksena







On talvipäivänseisaus ja silti kajastaa enemmän kuin aikoihin, on niin kaunista! Kynttilät palavat aamusta iltaan, imuri hurisee, joulukuusi ja -kinkku ovat vielä jäässä, lapset siivoavat kanihäkkejä, mies soittaa pianoa, minä sain luettua Paul Austerin Talvipäiväkirjan. Olen kirjoittanut uutta romaania, minkä kaamosahdistukselta, flunssilta, päätäiltä ja muilta arkisilta olen ehtinyt. En malttaisi pitää taukoa, vaikka tämä on vuoden juhlista minun suosikkini. On kaikenlaista tohinaa. Esikoinen on talviunessa eikä kuule asiaan kuuluvia rapinoita: avataan joulukortteja kuoristaan, kääritään paketteja joululahjapaperiin ja riisutaan suklaalevyä foliosta, kanineiti raaputtaa punaisesta poppanaliinasta pesää, verannalla juoksee talvihiiri, kääntää hännän kippuralle selkänsä päälle ja kynsii lumen alta murusia.

Joulu tulee pienin askelin, ihan kohta on täällä. Valoisia, kiireettömiä ja lämminhenkisiä hetkiä teille kaikille!

P.S. Kirjainten virrassa -blogissa Hanna Pudas keräsi jouluisia lukuvinkkejä 33 kirjailijalta. Kurkatkaapa! Oli ilo osallistua. Kiitokset Hannalle hienosta ideasta!


perjantai 16. marraskuuta 2012

Pirkkalaiskirjailijoiden päivä Metsossa 18.11.

Tampereen pääkirjasto Metsossa lauantaina 18.11. klo 12-15 Pirkkalaiskirjailijoiden päivä.
Ohjelmassa kirjailijahaastatteluja, kirjatori, tarinatuokioita lapsille sekä otteita vuoden uutuuskirjoista kirjailijoiden itsensä lukemina:

OHJELMA

Ala-aulassa kirjatori ja kirjailijahaastattelut:

Klo 12.00 - 12.30 Ata Hautamäki & Saara Kesävuori
Klo 12.45 - 13.15 Jyrki Vainonen & Heikki Niska
Klo 13.30 - 14.00 Kirsti Kuronen & Siiri Enoranta
Klo 14.15 - 14.45 Saara Henriksson & Markku Soikkeli

Olotilassa uutuuskirjojaan lukevat:

Klo 12.30 - 12.45 Markku Turunen
Klo 13.15 - 13.30 Netta Walldén
Klo 14.00 - 14.15 Katja Kaukonen

Tarinatuokiot lastenosastolla:

12.00 Heikki Niska
12.30 Annika Eräpuro
13.00 Kirsti Kuronen
13.30 Päivi Lukkarila

Tervetuloa!

Järj. Pirkkalaiskirjailijat ry yhteistyössä Tampereen kaupunginkirjaston kanssa.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Kirjallista elämää: Rajalla - kirjallisuuden ja mielenmaiseman rajoista Porissa 8.11.


Manuscriptin kirjakahvila, Suomen Kirjailijaliiton 115-vuotisjuhlaseminaari torstaina 8.11. 2012 klo 17.30-19.00 Porin pääkirjaston auditoriossa (Gallen-Kallelankatu 14). Kirjailijat Kari Levola, Katja Kaukonen ja Liisa Keitaanpää alustavat teemasta Rajalla–kirjallisuuden ja mielenmaiseman rajoista. Juontajina Hannes Tiira ja Heikki Erkinaro. Tervetuloa!

torstai 25. lokakuuta 2012

Kirjallista elämää: Helsingin kirjamessut

Olen Helsingin kirjamessuilla perjantaina 26.10.2012 keskustelemassa novellikokoelmastani Vihkivedet

- Radio Dei klo 13.30
- Takauma-lava klo 15-15.25 yhdessä Jari Järvelän (Chateau Inkeroinen) ja Maarit Verrosen (Vanhat kuviot) kanssa
- signeeraamassa klo 15.30 WSOY-osastolla (7d41)
- samalla osastolla klo 18-18.30 yhdessä Järvelän, Verrosen ja Tuuve Aron (Himokone) kanssa

Tulkaapa moikkaamaan, jos satutte paikalle!

maanantai 8. lokakuuta 2012

Sanaston lainauskorvaus-vetoomuskampanja

"Sanasto on käynnistänyt vetoomuskampanjan lainauskorvauksiin liittyen, jotta maamme hallitus korjaisi Suomen lainauskorvauksiin liittyvät epäkohdat pikaisesti. Allekirjoituksia kerätään marraskuun loppuun asti. Levitäthän tietoa kirjeestä myös omille verkostoillesi. Vetoomuksen voivat kirjallisuuden tekijöiden lisäksi allekirjoittaa kaikki, jotka tukevat sen sanomaa. Ennen vetoomuksen luovutusta kirjallisuuden tekijät ja muut tukijat jaotellaan omiksi ryhmikseen. Vetoomus luovutetaan valtioneuvostolle loppuvuodesta 2012."

Lisätietoja:

Sanasto
Annankatu 29 A, 7. krs
FI-00100 Helsinki
puh. +358 9 5629 3300
fax +358 9 5629 3322
info@sanasto.fi

torstai 4. lokakuuta 2012

Kirjallista elämää: Turun kirjamessut

Olen Turun kirjamessuilla perjantaina 5.10. Fiore-lavalla klo 14.30 tällaisessa kiintoisassa seurassa:

Tarinoita! Kirjailijat Tuuve Aro: Himokone (WSOY), Katja Kaukonen: Vihkivedet (WSOY) sekä Tiina Laitila Kälvemark: Kadonnut ranta (WSOY) keskustelevat. Haastattelija Anna-Riikka Carlson.

Tulkaapa kuuntelemaan ja moikkaamaan! Eläköön novelli!

torstai 30. elokuuta 2012

Hyväntuulen kirjoja


Sain Veralta haasteen listata kymmenen hyväntuulen kirjaa ja jatkaa haastetta. Listaan enemmän kuin kymmenen ja annan haasteen eteenpäin HaavettarelleMarikille, Mirvalle, Satulle ja Sanasulalle.

Tässä minun listani satunnaisessa järjestyksessä:
2. Juha Ruusuvuori: Topi Tarhakäärme –kirjat (Uskomattomat urotyöt, Topi Tarhakäärmeen seikkailut Pariisissa, Topi Tarhakäärme ja ottopoika, Topi Tarhakäärme seitsemällä merellä)
4. Schulzin Tenavat-sarjakuvat
5. Astrid Lindgren: Katto Kassinen
8. Leena Hietamies: Mökkini mun
10. Risto Rasa (kaikki runot)
11. Maija Asunta-Johnston: Punapukuisen naisen talo, Onnellisen naisen vuosi
16. Hanhensulan ravintola. Kirjallinen keittokirja.
17. Miina Savolainen: Maailman ihanin tyttö 
18. Tove Jansson: Haru - eräs saari.

(Ja kaikki Göran Tunströmin taidokkaat kirjat, vaikka niissä on melankolinen pohjavire eivätkä ne siten sovi täysin ylläolevaan listaan. Jokainen lukukerta on kuitenkin Elämys ja siten hyvänmielen hetki, vaikutus kestää kauan!)

tiistai 28. elokuuta 2012

Käyn ensin Oulussa

Tekisi mieli Öölantiin, kaunokirjallisistakin syistä. Fiktiivinen henkilö seisoo siellä maisemassa ja odottaa, tuulee ja sataa. Häntä käy sääliksi. Ei ole kuitenkaan niin helppo lähteä kuin haluaisi. Käyn Oulussa ensin.

Vihkivesien ensimmäinen kritiikki ja blogiarvio ilmestyivät, ilahduin. Miehen kanssa kävin katsomassa hienon Barbaran. Perheeseen haettiin löytöeläinkodista pieni musta poikakani, ja lapsi sai kitaran, josta puuttuu kieli. Siinä soittimessa on jotakin hyvin surullista. Mietin sille tarinaa.

Aika lailla syksyn tuntua. Sataa, aamut ovat normaalia kankeampia.

tiistai 21. elokuuta 2012

Joku on ensimmäinen lukija


Toinen kirjani, Vihkivedet, on tullut painosta. Jossakin se jo on, kustantamossa, varastohyllyillä, pahvilaatikoissa matkalla kirjakauppoihin ja kirjastoihin. Joku nostaa painavia laatikoita, toinen avaa, joku on tietämättään ensimmäinen lukija.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Koettekaa vapautua kaikesta, mikä teitä sitoo


Siivoan kotia. Käyn käsiksi vanhaan kaappiin, jonka sisään olen tunkenut vuosikausia erilaisia tärkeitä asioita. Löytyy lapsuusajan paperinukkeja, opetusmateriaalia, luentomuistiinpanoja, valokuvia, kirjeitä, lehtileikkeitä ja rypistynyt valokopio Guy de Maupassant´n Bel Amista, aukeama s. 160-161. Olen lukenut sen tenttiin kaksikymmentä vuotta sitten ja alleviivannut nämä kohdat:

"Mihin on ihmisen turvauduttava? Kenen puoleen suunnattava avunhuutonsa? Mihin uskottava? Kaikki uskonnot ovat tylsiä lapsellisine moraaleineen ja itsekkäine lupauksineen, kaikki yhtä mielettömän tyhmiä. Ainoastaan kuolema on varma."
--
"Ajatelkaa tätä kaikkea, nuori mies, ajatelkaa sitä monta päivää, monta kuukautta ja vuotta, ja te olette näkevä, että elämänne muuttuu aivan toisenlaiseksi. Koettekaa vapautua kaikesta, mikä teitä sitoo. Tehkää yli-inhimillinen ponnistus ja tunkeutukaa elävänä ulos omasta ruumiistanne, omista harrastuksistanne, omista ajatuksistanne, koko ihmiskunnasta. Silloin olette vapaa katselemaan ympärillenne, ja silloin ymmärrätte, kuinka vähäpätöinen on jokin romantikkojen ja naturalistien vähäinen riita ja kuinka mitätön on jokin talousarviokäsittely."

(Nyt voin heittää sen pois.)

maanantai 13. elokuuta 2012



Yhtäkkiä kaikki on ohi ja valmista. Vadelmat ja herukat. Samettikukka tekee puuvartta, kukkii eikä luovuta kuten kehäkukka, kelloköynnös... Lakanapyykkiä ei kannata enää jättää yöksi ulos eikä ovia auki, vaaksiaiset ja lukit astuvat sisään ja asettuvat huoneen nurkkaan taloksi. Helppoa, pitkistä sääristä seinät ja kattopalkit, siivistä valoa siivilöivä suojus, jonka alle nukahtaa. Tyttärellä on yhtä ohuet ja pitkät raajat, niissä mustelmia ja hyttysenpuremamuistoja (yhä kutisevat, vanhasta muistista) eikä millään raaskisi verhota ihoa vaatekerroksiin, ei aikuinenkaan - saati kenkiin, vaikka hyvin tietää, että tyhmää on kävellä avojaloin. Siellä maassa se on vaaninut jo jonkin aikaa. Kolea. Se nousee sääliä tuntematta säärtä pitkin ja kaataa koko ihmisen. Ole hyvä, siinä sinulle flunssa. Niistetään ja yskitään yöt läpeensä. Kylkiluut paukkuvat (kangaspuuthan ne ovat, tummiin pukeutunut nainen istuu niiden äärellä, kutoo hämärän kangasta). Uskotkos, kesä meni jo! En usko! Hölmö lähtee ulkoilmaelokuviin, pukee villakangastakin ja -huivin, kengätkin. Liian myöhäistä, yski lisää sitten. Silti pitäisi, täytyisi, olisi ehdittävä ja jaksettava: sesonkihössötystä, reppuja ja penaaleita, farkkuja, huppareita, lenkkareita, kouluaamuja, työaamuja, aamiaisia, välipaloja, lukujärjestyksiä, täyttyviä kalentereita... Loputtomiin syksyä, syksyä, syksyä, aina vastahankaan, aina liian äkkiä.

perjantai 10. elokuuta 2012

"Sen jälkeen kaikki on pettymystä"










"-- tämä kaupunki on silmän rakastettu. Sen jälkeen kaikki on pettymystä."
(Joseph Brodsky: Veden peili. Suom. Marja Alopaeus. Tammi 1994, 95.)

maanantai 6. elokuuta 2012

Isola di san Michele - vainajien saarella






Kuolleiden kaupunkiin vievän vaporeton kyytiin ei ole tungosta edes heinäkuussa. Isola di san Michele on ihana ja rauhallinen paikka. Evakelisella hautausmaalla on mm. Joseph Brodskyn hauta, postilaatikkoa siellä ei enää ollut, kuten kaksi vuotta sitten käydessämme. Yhdellä pitkällä käytävällä on lastenhautojen alue. Katselin yksivuotiaan viimeistä leposijaa, joka oli täynnä kukkakimppuja, leluja ja koriste-esineita. Jostakin niiden keskeltä hautakiveen kiinnitetystä kuvasta  katseli suloinen, hymyilevä tyttövauva. Omat lapseni juoksivat kuumuudesta huolimatta energisinä liskojen perässä. En komennellut eläväisiäni. Uskon, että juuri sellaisia vierailijoita haudoissa lepäävät pienet sielut halusivat nähdä.

Lido



Minulla on Lidosta tuliaisena vanha tiiliskiven kappale, jonka lapsi sukelsi meren pohjasta. Kivi on työpöydälläni putkiradion päällä, se tuoksuu suolalta ja aalloilta.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

This is Venice







"Me lähdimme taas ulos vähän ennen päivällistä. Edmondsson oli ottanut minua kädestä, me kävelimme hitaasti kaduilla, pysähdyimme lukemaan seiniltä konsertti- ja teatterimainoksia ja pieniä kuolinilmoituksia. Yhdessä niistä, mustalla reunustetulla valkealla paperilappusella, oli synkkä ilmoitus 23-vuotiaan nuoren miehen kuolemasta. Repäisin sen pois."
(Jean-Philippe Toussaint: Kylpyhuone. Suom. Mirja Bolgár. WSOY 1987, 73.)

Ciao, Massimo!






Olisin voinut viettää kokonaisen päivän parvekkeella katsomassa ohikulkijoita. Näimme naisen, joka talutti muutaman sentin kerrallaan katkonaisesti kävelevää mummoa. Vanhus oli kaatua, mutta jostakin ilmestyi ystävällinen mies ja auttoi heitä jonkin matkaa eteenpäin. Mummo pääsi oven pieleen, piteli siitä kiinni kaksin käsin, sitten matka jatkui seuraavalla oviaukolle. Eräänä aamuna ikkunamme alle pysäköi ambulanssivene hakemaan rullatuolilla tyylikästä vanhaa rouvaa. Sairaankuljettajat olivat hyväntuulisia ja humoristisia, läpsivät toisiaan toverillisesti, saivat rouvankin hymyilemään.

Kävelimme mielellämme, vaikka oli kuuma, päivisin yli 30 astetta. Juutalaisghettoon oli lyhyt matka. Campo de gheto novon aukiolla oli lemmikkikauppa ulosnostettuine lintuhäkkeineen, penkeillä istuskeli perheitä ja vanhoja rouvia vapaana juoksevine koirineen, siellä tällä seisoskeli rabbeja juttelemassa pyhiinvaeltajien kanssa, lapset pallottelivat ja rullaluistelivat (vapaana juoksevat koirat, pallot ja rullaluistimet ovat kiellettyä Venetsiassa, kertoi asuntomme info-kansio). Elämä vaikutti kiireettömältä, ihmiset tuttavallisilta ja lämminhenkisiltä. Ciao, Maria! Ciao, Massimo, grazie, ciao!

J.K. Mitä on nunnan olkalaukussa? Kaljupäisen miehen paketin googlasin jo. Roncato valmistaa mm. matkalaukkuja. Minne mies aikoo matkustaa ja kenen kanssa?

lauantai 4. elokuuta 2012

Venetsia-pyykkiä






Mies pingotti parvekkeelle pienen pyykkinarun, minä nyrkkipyykkäsin viiden hengen vaatteet, ripustelin kuivumaan ja nautin. Napakka tuuli teki kankaista täysin rypyttömiä. Sain paitoihin ja pöksyihin Venetsian tuoksun.

perjantai 3. elokuuta 2012

Kyyneleen tunnustus







"Kyyneleen voi tässä kaupungissa vuodattaa lukuisissa tilanteissa. Jos oletetaan että kauneus on valon jakautumista verkkokalvoa miellyttävällä tavalla, kyynel on verkkokalvon, samoin kuin kyyneleenkin, tunnustus ettei se pysty pidättelemään kauneutta." 
(Joseph Brodsky: Veden peili. Suom. Marja Alopaues, Tammi 1994, 95.)

Meillä oli koti Venetsiassa





Kävin Venetsiassa ensimmäisen kerran 2010, asustin miehen ja esikoisen kanssa pienessä B&B:ssä Ca d'Oron liepeillä ja päätimme tulla joskus uudelleen koko perheen kanssa. Nyt meillä oli heinäkuinen koti hiukan syrjemmällä Cannaregion alueella.

Ajelimme vaporetolla San Marcuolan pysäkille, kävelimme jokusen kadun ja ylitimme yhden sillan. Talo oli rakennettu 1500-luvulla, sen kivijalkaa huuhtelivat Rio d sensa -kanaalin aallot. Alimmassa kerroksessa oli umpeen muurattu ovi, kiintoisia minnekään johtamattomia ovia oli muitakin. Talossa asui paikallisia, meidän asuntomme oli kolmannessa kerroksessa, ja sinne kiivettiin 31 jyrkkää rappusta. Alapuolellamme oleva asunto oli tyhjillään, ikkunat olivat pölyiset ja harmaat, yläpuoleltamme kuului askelia.

Kotimme oli remontoitu pelkistetyn siistiksi, keittosyvennyksessä oli terhakka kaasuhella, katossa alkuperäiset parrut, lattiat viettivät hieman. Kylpyhuoneen ja wc:n ikkunat aukenivat kapealle kotikujalle, asuinhuoneiden ikkunoista avautui rauhaisa kanaali- ja katunäkymä. Emme malttaneet pitää veronanvihreitä ikkunaluukkuja kiinni emmekä käyttää ilmastointia, merituuli sai puhaltaa sisälle ja hulmuttaa verhoja.

Lähikujilla oli kaikki tarvittava. Leipomomyymälä, lihakauppa, jäätelöpaikka, pieni sekatavaraputiikki... Muutamalla sanalla italiaa pärjäsi mainiosti.


maanantai 16. heinäkuuta 2012



Vietän tyttären kanssa mekkopäivää, kampaamme hiukset nutturalle ja asetumme ruokapöytään. Aurinko ei istahda kanssamme, se on oikukas nainen, paistaa satunnaisesti. Siis sataa. Taas. Ei ole tuntunut kesältä, ei ollenkaan. Pyykkikään ei kuivu. Sauna sentään lämpenee ja untuvapeitosta voi haaveilla. Pionit kuihtuvat, jostakin nousee aina uutta kukkivaa: verikurjenpolvi ja sormustinkukka, unikkokin. Kuljen avojaloin ja palelen. Juon teetä tai kahvia, sitten kirjoitan taas.