Joulutervehdys talvipäivänseisauksena

On talvipäivänseisaus ja silti kajastaa enemmän kuin aikoihin, on niin kaunista! Kynttilät palavat aamusta iltaan, imuri hurisee, joulukuusi ja -kinkku ovat vielä jäässä, lapset siivoavat kanihäkkejä, mies soittaa pianoa, minä sain luettua Paul Austerin Talvipäiväkirjan. Olen kirjoittanut uutta romaania, minkä kaamosahdistukselta, flunssilta, päätäiltä ja muilta arkisilta olen ehtinyt. En malttaisi pitää taukoa, vaikka tämä on vuoden juhlista minun suosikkini. On kaikenlaista tohinaa. Esikoinen on talviunessa eikä kuule asiaan kuuluvia rapinoita: avataan joulukortteja kuoristaan, kääritään paketteja joululahjapaperiin ja riisutaan suklaalevyä foliosta, kanineiti raaputtaa punaisesta poppanaliinasta pesää, verannalla juoksee talvihiiri, kääntää hännän kippuralle selkänsä päälle ja kynsii lumen alta murusia.

Joulu tulee pienin askelin, ihan kohta on täällä. Valoisia, kiireettömiä ja lämminhenkisiä hetkiä teille kaikille!

P.S. Kirjainten virrassa -blogissa Hanna Pudas keräsi jouluisia lukuvinkkejä 33 kirjailijalta. Kurkatkaapa! Oli ilo osallistua. Kiitokset Hannalle hienosta ideasta!

Talvipäivänseisaus

Olen nukkunut nyt yöni paremmin kuin aikoihin, vaikka kuopus onkin kuljeskellut ja toinen veli sitten hänen perässään hiukan myöhemmin, etsimässä. Tytär on päätynyt aina lopulta nukkumaan viereemme, minussa on ollut onnellisen emon levollisuus, unet ovat olleet sikeitä. Nukkuisin ainakin kymmenen tuntia, jos voisin. Herään väsyneenä - on vaikea ymmärtää aamuvirkkuja, muukalaisia he ovat - mutta en huolestuneena, kuten yleensä. (Miten ne voivatkin silloin vyöryä heti tajuntaan niin painavina ja kirkkaina, ne kaikki epäselvät, keskeneräiset asiat? Ei niitä kuuluisi olla, ei niin raskaina. Merkkejä väärästä reitistä, tunnistan enkä silti tee mitään.)

Olen kaivannut aikoja, kun edellisessä kodissa koko perhe nukuimme samassa huoneessa, pojat kerrossängyssä, tytär vieressämme, ei ollut pakko lähteä aamulla minnekään. Pesä se silloin oli, ei huone, hyvin mahduimme kaikki viisi. Äitini kertoo, että ei hänen lapsuudessaankaan omia huoneita ollut, ei edes omia sänkyjä. Kaksi tai kolme nukkui samassa sängyssä, päät sojottivat vastakkaisiin suuntiin. Äiti ei ole koskaan pelännyt pimeää eikä yksin olemista, ehkä ei ole tarvinnut, kun pienenä oli aina joku vieressä, turva.