Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. joulukuuta 2016




"—antauduin aivan säädyttömässä määrin lukemisen ja unen valtoihin.” (Teresan kirjeestä Valentina Ferdinandovnalle s. 248.)

Joulunpyhinä oli vihdoin aikaa lukea loppuun Ljudmila Ulitskajan romaanijärkäle Daniel Stein (suom. Arja Pikkupeura, Siltala 2016.). Kuinka humaani, hieno ja viisas, surullinen ja hymyilyttävä teos! Olen nyt kaksi päivää sulatellut tätä sielua kaikin tavoin ravitsevaa lukukokemusta, kirjoittanut sitaatteja talteen lukupäiväkirjaan, kirja on tullut myös uniin, enkä osaa sanoa mitään tyhjentävää tai tiivistä, ainoastaan sisällön typistäviä fragmentteja.

Romaani kattaa monta vuosikymmentä (1959-2006) ja rakentuu ympäri maailmaa lähetetyistä uskomattomaan Daniel Steiniin tavalla tai toisella liittyvistä fiktiivisistä ja oikeista kirjeistä, päiväkirjaotteista ja erilaisista asiakirjoista. Romaanissa etsitään, saadaan vastauksia, koetaan ihmeitä, nähdään unia, rakennetaan konkreettisesti ja abstraktisti yhteyttä (ja kristillistä unelmaa), kärsitään väärinkäsityksistä, etäisyyksistä, monimutkaisista ihmissuhteista, sairauksista ja Jerusalemin syndroomasta, selvitään toisen maailmasodan kauhuista, tavataan paavi Johannes Paavali ll, rakastetaan lihallisesti ja lihatta, synnytään ja kuollaan, tehdään itsemurha, tapetaan, tuomitaan kuolemaan, ollaan syvästi ihmisyyden ja uskonnon perusasioiden äärellä sekä kuullaan myös kirjailija Ulitskajan ääni, eletään hänen mukanaan romaanikirjoittamisen raskaita vaiheita.

”Kuten aina, suon itselleni oikeuden täydelliseen epäonnistumiseen. Se on luultavasti suurin ylellisyys, jonka markkinatalouden oloissa elävä kirjailija voi itselleen suoda.” (s. 123.)

Humaanin ja kaikessa rakkaudellisen, arkisen, käytännönläheisen, suvaitsevan ja itsensä unohtavan (”Yleensä en tunnetiloja tiedä olevankaan, kiireinen ihminen ei voi suoda itselleen sellaista ylellisyyttä kuin mieliala.” s. 138.) Steinin kantaa homoseksuaalisuuteen en ensin ymmärtänyt. Perustelin sen itselleni niin, että juuri tuo oli tarvittava särö Steinin hahmoon. Subjektiivisen mielipiteen lausui yksityishenkilö eli heteromies-Daniel, joka ihaili naisia avoimesti ja joka oli lähinnä keskittynyt pysymään lujana mahdollisissa omissa kiusauksissaan: "Naiset ovat niin ihania ja puoleensavetäviä, minusta on aivan käsittämätöntä, miten voi kääntää selkänsä sille kauneudelle ja ottaa naisen sijaan miehen.” (s. 446) Tätä kysymystä hän siis lähestyi (ainoastaan) itsestään käsin, sitä hän pohti lihallisena minänä, ei geneerisesti, armollisena lähimmäisenä ja munkkina, ja vain tuossa kohdassa hän mielestäni näyttäytyi ihmisenä eli erosi Jeesuksesta.

Teos vilisee pohdittavaa, alleviivattavaa ja (helpon oloisia) viisauksia:

”—ettei sillä ole ollenkaan väliä, mihin ihminen uskoo, merkitystä on vain hänen henkilökohtaisella käytöksellään. Onpa suurikin viisaus. Sen Daniel kuitenkin pani suoraan sydämeeni.” (s. 511.)

”Yleensä vastauksia ei tule ennen kysymyksen esittämistä. Sitten kun kysymys on oikein asetettu, vastaus saadaan tavallisesti viipymättä. Lukeminen vaatii vain määrättyä taitoa. – Olennaista on, että jos asiasi ei saa minkäänlaista tukea ulkoapäin, kyse saattaa olla tyhjästä pyrkimyksestä. Ellei se ole tyhjä, apua ilmaantuu. Niin yksinkertaista se siis olikin.” (s. 279.)

"Olennaista on, että vähinä erin elämän alkaa ymmärtää kokonaisvaltaiseksi. Aiemmin koin vahvasti elämän hierarkisuuden ja jaottelin aina sekä tapahtumat että asiat niiden merkitysasteen mukaan. Se kokemus on nyt katoamassa, ’merkittävä’ ja ’merkityksetön’ paljastuvat samanveroisiksi, tai pikemminkin merkitykselliseltä tuntuu se, mitä juuri sillä hetkellä teet, ja silloin ison ihmismäärän päivällistiskien hoito asettuu aivan samanveroiseksi kuin messun viettäminen.”
(s. 222.)

”Helppoa tietä ei kuitenkaan pääse mihinkään.” (s. 461)

”—mielipiteen ilmaisu ei ole välttämätöntä. Ei ole välttämätöntä omata mielipidettä kaikista asioista. Mielipiteen esilletuominen on askel väärään suuntaan.” (s. 510.)

”—sota raaistaa, kierouttaa ja tuhoaa ihmisen.” (s. 361)
"Ei, ei, minä en voi hyväksyä sitä ajatusta, että Jumala rankaisee kansoja. - Se ei ole mahdollista." (s.444)
”Niin korkeaan asemaan kohotessaan ihminen menettää paljon.” (s. 366)

”—juuri politiikka eikä mikään muu on kaikkina aikoina määritellyt kirkollisen elämän suunnan."
(s.222) ”Siellä missä tehdään politiikkaa, häpeällä on aina sormensa pelissä.” (s. 367)

Lämpimästi suosittelen Daniel Stein -romaania kaikille, pelkäksi viihdykkeeksi ja yölukemiseksi siitä ei ehkä kuitenkaan ole.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016


”Ihan kuin olisimme taivaassa! Helenka, olenko kertonut, että Gwiazdan kaupungissa asui mies, joka osasi taikoa lunta?” 
(romaanistani Lumikadun kertoja, WSOY 2017.)

Joulurauhaa, iloa & valoa teille kaikille! 

torstai 31. joulukuuta 2015

 


"-- tulet lämpimälle seudulle
se on pehmeä ja hämyinen
mutta silloin minä en ole enää minä
vaan metsä." 
(Eeva-Liisa Manner: Kirjoitettu kivi. Tammi 1966, 27.)

Olen käynyt läpi alakerran kirjapinoja. Erään taustatyöteoksen välistä löysin lainauskuitin (20.3.2014), jonka kääntöpuolelle olin kirjoittanut muistiin tuon pätkän Mannerin runosta. Mihin se liittyi? Miksi poimin sen talteen? En muista mutta tunnistan. Olkoon vuoden viimeinen sitaatti.

Yllä olevat kuvat ovat jouluaaton metsästä, oli myöhä iltapäivä, (unohdimme omenan jänikselle) ja haimme purolta saunaan löylyvettä. Saimme virtaavat, moreenin tuoksuiset löylyt.

Valoa uuteen vuoteen, metsähetkiä, maisemia ja levollista mieltä!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Elämää metsässä ja metsän liepeillä



Joulupäivänä teimme metsäretken. Maisema hemmotteli väreillä, muodoilla, äänillä ja kuvastimilla.

Kotipihassa jänis on jokapäiväinen kyläilijä. Se oli jouluyönä kierrellyt kannon ympärillä ja syönyt löylyvedenhakureissulla tontulle viemämme omenan. Hymyilytti. Tänään jänis tuli taas hämärän tultua pihaan, hamusi aroniapensaissa alimpien oksien marjoja. Lumiukolta tipahtanut porkkananenä ei ole sille kelvannut.

Olen odottanut lumikkoa talviturkissaan, kesällä se kujeili verannan keinutuolissa ja räsymatoilla, sen sijaan sain pyrstötiaisia. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt niitä. Suloisia! Silmäluomen päällä ketunruskeaa luomiväriä.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulutervehdys talvipäivänseisauksena







On talvipäivänseisaus ja silti kajastaa enemmän kuin aikoihin, on niin kaunista! Kynttilät palavat aamusta iltaan, imuri hurisee, joulukuusi ja -kinkku ovat vielä jäässä, lapset siivoavat kanihäkkejä, mies soittaa pianoa, minä sain luettua Paul Austerin Talvipäiväkirjan. Olen kirjoittanut uutta romaania, minkä kaamosahdistukselta, flunssilta, päätäiltä ja muilta arkisilta olen ehtinyt. En malttaisi pitää taukoa, vaikka tämä on vuoden juhlista minun suosikkini. On kaikenlaista tohinaa. Esikoinen on talviunessa eikä kuule asiaan kuuluvia rapinoita: avataan joulukortteja kuoristaan, kääritään paketteja joululahjapaperiin ja riisutaan suklaalevyä foliosta, kanineiti raaputtaa punaisesta poppanaliinasta pesää, verannalla juoksee talvihiiri, kääntää hännän kippuralle selkänsä päälle ja kynsii lumen alta murusia.

Joulu tulee pienin askelin, ihan kohta on täällä. Valoisia, kiireettömiä ja lämminhenkisiä hetkiä teille kaikille!

P.S. Kirjainten virrassa -blogissa Hanna Pudas keräsi jouluisia lukuvinkkejä 33 kirjailijalta. Kurkatkaapa! Oli ilo osallistua. Kiitokset Hannalle hienosta ideasta!


keskiviikko 21. joulukuuta 2011

"Eikä sinne matka silloin
kovin kauan kestä..."


"Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta,
joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä."
(Junnu Vainio)

Kiireetöntä & rauhallista joulua teille kaikille!
♥ Katja


(Kuva Lennart Helje: Snålvinter)

maanantai 27. joulukuuta 2010

Lomalla





On ollut aikaa tehdä kaikenlaista mielenkiintoista. Penkoa laatikoita, lukea, olla. Esikoinen sai lahjaksi Annika Lutherin teoksen Kirje maan ääriin, tykkää kovasti. Tytär on perustanut työpajan, teippaa kotoa löytyvää joutotavaraa toisiinsa suurella hartaudella. Välillä käydään ulkona lumitöissä, tehdään ruokaa kaapista löytyvistä, pannaan herneenversoja kasvamaan, suunnitellaan ensi kesän palstaviljelyitä, kuunnellaan Rosvo Rudolfia, ärsytetään isoveljeä ja riidellään vähän. Kun mies tulee töistä, minä sytytän kynttilän ja menen makaamaan lämpimään kylpyyn. Mietin, minkä Afrikka-elokuvan katsoisin seuraavaksi.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Tänä jouluna



Äitini saapui viettämään aattoa kanssamme. Ei ollut astman takia nukkunut moneen yöhön, katseli hiukan sivusta kohkaamistamme, taisi väsyä räväkkään elämänmenoomme. Lapsilla oli melkoinen jouluhepuli. Hajosi yksi lamppu ja yhdet jouluvalot, pikkusiskosta oli päästä ilmat pihalle, ei ollut mieli niin hyvä, lämmin hellä. Mutta olimmepa kaikki yhdessä.

Ruoka oli hyvää, kinkku ei tänä vuonna minulle maistunut. Mutta lanttulaatikko oli makoisaa ja juusto ja rosolli, suklaa ja Väinämöisen napit. Kävin lasten kanssa metsäpurolla hakemassa löylyvettä, hyvää teki tallustaa hyisessä maailmassa, kuunnella tuulta ja rapinoita, lumen putoilua oksilta, katsella jälkiä, pitää kädestä kiinni. Jonnekin unohtui lasten torailumieli, ehkä äidin hääräilystä vapautunut, keskittynyt läsnäolo rauhoitti, metsä myös, niin kuin aina. Puro oli jäässä, varistelimme kuusien yltä lunta ämpäriin, sai hiljalleen sulaa, ei ollut kiire saunaan. Tontulle vietiin omena ja kynttilä, tytär kirjoitti kirjeen. Sillä välin oli pukki käväissyt.

Lapsille parasta joulussa oli koko perheen lahjana tulleen soittimen pakkauslaatikko, pienen ihmisen kokoinen. Sinne kasattiin tyynyjä, peittoja ja pehmolelut. Saksilla nakerrettiin ikkunoita ja sitten makasivat kukin vuorollaan uudessa talossaan, kaksi muuta ojenteli ikkunaluukusta ruokaa ja juomaa.

Joulupäivä ja tapaninpäivä pötköteltiin. Vietin hienoja hetkiä Edward Goreyn Elefanttitalossa, huumaannuin kaikesta lukemastani ja näkemästäni. Sitten siirryin Kaarina Davisin pariin ja hyppäsin Irti oravanpyörästä. Kiitos hyvistä lukuvinkeistä Lumikolle ja Pellon pientareelle.

J.K. Olen nukkunut sikeästi ja pitkään, nähnyt unia matkoista ulkomaille. Nyt jouluna ostin postimerkkejä Italiassa ja istuin miehen vieressä autossa Ranskassa. Näitä ulkomaanunia on nyt paljon, minulle hyvin tavatonta. Mietin, mitä ne kertovat.

torstai 23. joulukuuta 2010

Joulutervehdys!



"I salute you! There is nothing I can give you which you have not; but there is much, that, while I cannot give, you can take. No heaven can come to us unless our hearts find rest in it today. Take Heaven. No peace lies in the future which is not hidden in this present instant. Take Peace. The gloom of the world is but a shadow, behind it, yet, within our reach, is joy. Take Joy. And so... I greet you, with the prayer that for you, now and forever, the day breaks and the shadows flee away."

~ Father Giovanni 1513 AD

Levollista ja valoisaa joulua kaikille!

Virittäytymistä

Kuusi tuli eilen sisään, tänään koristellaan. Mies on töissä, pakkasta on liikaa, mutta matot voisi paiskata hankeen, tehdä rosollin, kävellä kauppaan, keittää kahvia, lukea kirjoja, olla valoisalla mielellä. Ressu on kestosuosikki, hyvän mielen lähettiläs:

tiistai 21. joulukuuta 2010

Joululoman kynnyksellä


Paketoin kylpyhuoneen lattialla kirjaa. On melkein keskiyö. Katson miehen kanssa loppuun Erään joulutarinan. Tykkään, vaikka sitä on jouduttu katsomaan pienissä pätkissä iltamyöhillä. Kello 04.41 mies herää, lähtee alakertaan, tuli nälkä. Minä nukun nenäliina kädessä, heräilen niistämään ja miettimään mieli kirkkaana keskeneräisyyksiä, niin kuin se tekisi niistä valmista. Tytär huutelee, tulee viereen nukkumaan.

Pojilla on koulun joulujuhla. Toinen sukii tukkaansa niin kauan, että on myöhästyä. Pipo on hukassa, yrittää ottaa pikkuveljeltä. Toinen lähtee puoli tuntia etuajassa, kuten aina. Sovimme, kuka menee kenenkin luokkaan juhlan jälkeen.

Tytär katsoo lastenohjelmia sohvalta, olohuoneen lattialla on eilisillalta junarata, asemalla on hiljaista, kaikki matkustajat nukkuvat, kenelläkään ei ole kiire minnekään. Mies tekee töitä kotona, murehtii kun ei ole viikonloppua kummempaa joululomaa.

J.K. Tytär on oppinut lukemaan.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Muistan, että meillä oli hyvä olla yhdessä


Lännessä syötiin ja naurettiin. Kaikki puhuivat yhtä aikaa. (Häissämme ystäväni erehtyi luulemaan äitini sukua niiksi karjalaisjuurikseni, ei millään uskonut heitä satakuntalaisiksi, kun "kaikki satakuntalaiset on jäyhiä ja hiljasia".) Väiteltiinkin. Äiti tokaisi, että nyt kuuntelette, hän kertoo, miten se asia on, hän muistaa oikein. Yritin selittää, ettei ole kyse siitä eikä mitään oikeaa objektiivista muistoa ole välttämättä olemassakaan, on vain erilaisia subjektiivisia tulkintoja samasta asiasta, nekin värittyvät ja muuntuvat vuosien varrella. -- Tästä on ollut ennenkin puhetta. Äidin isossa sisarusparvessa on monenlaisia versioita yhdessä koetuista, jokainen haluaa pitää kiinni niin omasta muistostaan, sen oikeellisuudesta. Minä olen opetellut olemaan varovainen näissä asioissa, sillä välttää monenlaista turhaa skismaa. Hyvä on kuunnella, pohtia ja tehdä omat tulkinnat. Aina näihin - myös kaikkeen itse koettuun - jää aukkoja, niitä tilkitsee arvailuilla, olettamuksilla, peloilla, toiveilla, unilla, fiktiolla.

Niitty

Seitsemän, seitsemänkymmenen tai yli
kun kerran olet syntynyt lapsena pysyt
ja sinulla on oikeus liukua uneen
pitkin salaista niittyä. Muistat:
ruoho aran jalkapohjan alla pehmeää
aurinko lempeyttään pörröinen
siellä ei tuullut
mitään ei voinut sattua,
jos kaaduit, sinut nostivat kädet
läpi vuosimiljoonien
ja jollet muista sitä niittyä
sinun täytyy luoda se
olla äitisi.

(Solveig von Schoultz 1995, 131.)

tiistai 14. joulukuuta 2010

Öisiä ja aamuisia


Keskimmäinen lähtee klo 01.30 pimeässä alakertaan, kyselee mennessään, joko isä on hereillä ja sanoo olevansa itse jo alakerrassa. Huutelen häntä takaisin, sanon että on ihan yö vielä. Poika havahtuu pimeään, juoksee peloissaan rappuset ylös, pelkään että kaatuu, menee vessaan, kolistelee aikansa. Minä arvailen miehelle ääneen, mistä on kyse. Huudan pojalle, että nyt on yö, mene nukkumaan. Ei hän mene, pesee hampaita. Mies nousee katsomaan. Poika kertoo pesevänsä hampaita. Mies kehottaa unille, käy peittelemässä. Seuraavana yönä tytär huutelee, on kuuma ja jano, vieressä oleva vesipullokaan ei riitä, kertoo valvoneensa koko yön. Samaan aikaan me aikuiset palelemme omassa sängyssämme tuplapeitoissa ja paksuissa univaatteissa, esikoinen nukkuu murrosikäisen syvää ja täyttä unta, karhu hän on, talvilevolla.

Aamulla on pakkasta - 15,5, maisema on idylli. Minulla on tyttärelle joulukalenteriksi jatkotarina, jota keksin ja kerron aamulla ja hiukan illallakin. Siinä seikkailee eräs poika hänen eskaristaan, ja tarinan pitää loppua joka kerta ennakoivasti:

"-- mutta siitä kuulette ensi kerralla."

Tänään ei kerrota, puetaan niin paljon vaatetta päälle, ollaan kankeita. Tytär hyppää lampaantaljalle ja pulkkamatka alkaa. Hänen on kylmä ja minun kuuma. Talvinen maisema on kaunis ja hiljainen.

Tänään kirjoitetaan, viimeistellään joulukortit matkaan, odotellaan uutisia.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Joulutähtiä



"Yön tullen
minä seison portailla kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä."

(Edith Södergran: Levottomia unia: runoja. Suom. Uuno Kailas, 1929)

Piilomajassa tuikkii, ja tähtiohje löytyy täältä. Minäkin aloin taitella. Kaksi epäonnistui (sirpaleita), kolmas on hieno. Hykertelen ja teen lisää, joululahjaksi myös.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Anna joulumieltä


MLL kerää Tampereen keskustorilla joululahjoja (uusia leluja, vaaatteita, kirjoja, lautapelejä ym.) varattomien perheiden lapsille. Toivotaan, että ne paketoidaan ja pakettikorttiin merkitään, onko lahja tytölle vai pojalle ja minkä ikäiselle. Huomenna sunnuntaina ehtii vielä viemään paketin klo 10-19.

Meiltä lähtee neljä lahjaa: kolme kirjaa ja yksi lautapeli. Tästä tulee joulumieli!

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Oikeastaan me emme tarvitse mitään
- paitsi ehkä palasen suklaakakkua


Kävin kaupungilla, tulin pois. Tytär sai joulupakettiin kukkaron sivukadun myymälästä. En ostanut enkä halunnut mitään muuta, en edes kierrätyskeskuksesta, josta olisi saanut asiakkaiden yllätykseksi tavaraa ilmaiseksi. Kaksi paria Palmrothin ruskeita avokkaitakin siellä oli, kokoa 4 1/2, kaksi sinikukallista kahvikupin asettia. Kauniita kaikki, mutta en tarvinnut niitäkään. Tuli mieleen Alkutuulessa kuolevan Ludvigin viimeiset sanat: "Oikeastaan me emme tarvitse mitään!"

Join kahvit kotona, söin ison palan itsenäisyyspäivän suklaakakkua, itsetekemääni.