"—antauduin aivan säädyttömässä määrin lukemisen ja unen valtoihin.” (Teresan kirjeestä Valentina Ferdinandovnalle s. 248.)
Joulunpyhinä oli vihdoin aikaa lukea loppuun Ljudmila Ulitskajan romaanijärkäle Daniel Stein (suom. Arja Pikkupeura, Siltala 2016.). Kuinka humaani, hieno ja viisas, surullinen ja hymyilyttävä teos! Olen nyt kaksi päivää sulatellut tätä sielua kaikin tavoin ravitsevaa lukukokemusta, kirjoittanut sitaatteja talteen lukupäiväkirjaan, kirja on tullut myös uniin, enkä osaa sanoa mitään tyhjentävää tai tiivistä, ainoastaan sisällön typistäviä fragmentteja.
Romaani kattaa monta vuosikymmentä (1959-2006) ja rakentuu ympäri maailmaa lähetetyistä uskomattomaan Daniel Steiniin tavalla tai toisella liittyvistä fiktiivisistä ja oikeista kirjeistä, päiväkirjaotteista ja erilaisista asiakirjoista. Romaanissa etsitään, saadaan vastauksia, koetaan ihmeitä, nähdään unia, rakennetaan konkreettisesti ja abstraktisti yhteyttä (ja kristillistä unelmaa), kärsitään väärinkäsityksistä, etäisyyksistä, monimutkaisista ihmissuhteista, sairauksista ja Jerusalemin syndroomasta, selvitään toisen maailmasodan kauhuista, tavataan paavi Johannes Paavali ll, rakastetaan lihallisesti ja lihatta, synnytään ja kuollaan, tehdään itsemurha, tapetaan, tuomitaan kuolemaan, ollaan syvästi ihmisyyden ja uskonnon perusasioiden äärellä sekä kuullaan myös kirjailija Ulitskajan ääni, eletään hänen mukanaan romaanikirjoittamisen raskaita vaiheita.
”Kuten aina, suon itselleni oikeuden täydelliseen epäonnistumiseen. Se on luultavasti suurin ylellisyys, jonka markkinatalouden oloissa elävä kirjailija voi itselleen suoda.” (s. 123.)
Humaanin ja kaikessa rakkaudellisen, arkisen, käytännönläheisen, suvaitsevan ja itsensä unohtavan (”Yleensä en tunnetiloja tiedä olevankaan, kiireinen ihminen ei voi suoda itselleen sellaista ylellisyyttä kuin mieliala.” s. 138.) Steinin kantaa homoseksuaalisuuteen en ensin ymmärtänyt. Perustelin sen itselleni niin, että juuri tuo oli tarvittava särö Steinin hahmoon. Subjektiivisen mielipiteen lausui yksityishenkilö eli heteromies-Daniel, joka ihaili naisia avoimesti ja joka oli lähinnä keskittynyt pysymään lujana mahdollisissa omissa kiusauksissaan: "Naiset ovat niin ihania ja puoleensavetäviä, minusta on aivan käsittämätöntä, miten voi kääntää selkänsä sille kauneudelle ja ottaa naisen sijaan miehen.” (s. 446) Tätä kysymystä hän siis lähestyi (ainoastaan) itsestään käsin, sitä hän pohti lihallisena minänä, ei geneerisesti, armollisena lähimmäisenä ja munkkina, ja vain tuossa kohdassa hän mielestäni näyttäytyi ihmisenä eli erosi Jeesuksesta.
Teos vilisee pohdittavaa, alleviivattavaa ja (helpon oloisia) viisauksia:
”—ettei sillä ole ollenkaan väliä, mihin ihminen uskoo, merkitystä on vain hänen henkilökohtaisella käytöksellään. Onpa suurikin viisaus. Sen Daniel kuitenkin pani suoraan sydämeeni.” (s. 511.)
”Yleensä vastauksia ei tule ennen kysymyksen esittämistä. Sitten kun kysymys on oikein asetettu, vastaus saadaan tavallisesti viipymättä. Lukeminen vaatii vain määrättyä taitoa. – Olennaista on, että jos asiasi ei saa minkäänlaista tukea ulkoapäin, kyse saattaa olla tyhjästä pyrkimyksestä. Ellei se ole tyhjä, apua ilmaantuu. Niin yksinkertaista se siis olikin.” (s. 279.)
"Olennaista on, että vähinä erin elämän alkaa ymmärtää kokonaisvaltaiseksi. Aiemmin koin vahvasti elämän hierarkisuuden ja jaottelin aina sekä tapahtumat että asiat niiden merkitysasteen mukaan. Se kokemus on nyt katoamassa, ’merkittävä’ ja ’merkityksetön’ paljastuvat samanveroisiksi, tai pikemminkin merkitykselliseltä tuntuu se, mitä juuri sillä hetkellä teet, ja silloin ison ihmismäärän päivällistiskien hoito asettuu aivan samanveroiseksi kuin messun viettäminen.” (s. 222.)
”Helppoa tietä ei kuitenkaan pääse mihinkään.” (s. 461)
”—mielipiteen ilmaisu ei ole välttämätöntä. Ei ole välttämätöntä omata mielipidettä kaikista asioista. Mielipiteen esilletuominen on askel väärään suuntaan.” (s. 510.)
”—sota raaistaa, kierouttaa ja tuhoaa ihmisen.” (s. 361)
"Ei, ei, minä en voi hyväksyä sitä ajatusta, että Jumala rankaisee kansoja. - Se ei ole mahdollista." (s.444)
”Niin korkeaan asemaan kohotessaan ihminen menettää paljon.” (s. 366)
”—juuri politiikka eikä mikään muu on kaikkina aikoina määritellyt kirkollisen elämän suunnan." (s.222) ”Siellä missä tehdään politiikkaa, häpeällä on aina sormensa pelissä.” (s. 367)
Lämpimästi suosittelen Daniel Stein -romaania kaikille, pelkäksi viihdykkeeksi ja yölukemiseksi siitä ei ehkä kuitenkaan ole.
