Lumikadun kertoja (WSOY 2017) on ilmestynyt, ja sen kunniaksi Dymitr lähetti meille Gwiazdasta sankan lumipyryn. Olkaa hyvä, rakkaat lukijat!

”Ihan kuin olisimme taivaassa! Helenka, olenko kertonut, että Gwiazdan kaupungissa asui mies, joka osasi taikoa lunta?” 

(romaanistani Lumikadun kertoja, WSOY 2017.)

Joulurauhaa, iloa & valoa teille kaikille! 

Teksti on kudos, lankaa on autettava

"Pesussa lankojen suunta menee sekaisin. Lankaa on autettava saamaan takaisin täsmällinen suuntansa. Kyseessähän on kudos. Sanat 'teksti' ja 'tekstiili' ovat samaa alkujuurta. Lanka on aina useiden lankojen joukossa. Ja kun sen saa eteensä, se on kuin vitilunta. Melvillen Moby Dickissä on ihana luku valkoisuudesta. Siinä kuvaillaan huolellisesti, millaista on kävellä vasta sataneessa lumessa. Tuntuu siltä kuin olisi ensimmäinen ihminen ja kulkisi ensi kertaa lumessa. Puhtain lakanoin sijattu vuode tuntuu myös aivan kuin uutismaalta. Se on hyvin miellyttävä tunne."

Kääntäjä Svetlana Geier palkitussa dokumentissa Vanha rouva ja Dostojevski. Yle Teema to 28.5. klo 23.05, nähtävillä yhdentoista päivän ajan myös Areenassa. Suosittelen!

Kello 16.21

Yhä valoisaa. Sataa tällaista lunta: ````````````

Väliaikatietoja

Sataa lunta. Mietin Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytärtä ja kertomusta Lumi. Haaveilen taas Venetsiasta, Lidosta ja San Michelen hautausmaasaaresta. Googlaan lentoja ja majoituspaikkoja, teen laskelmia. Ehkä vasta ensi vuonna. Pitäisi järjestää valokuvat kirjaksi, niin pääsisin sinne joka päivä.

Olen kirjoittanut. Pää on painava ja kädet puutuvat, olen onnellinen tästä työstä. Huomenna pidän vapaata, päädyn seuralaisineni Murhaloukkuun.

Hvem skriker i Juvlijuvet?

Satoi lisää lunta. Katselin aamulla norjalaisohjelmaa Juvli-joen rotkokanjonin öisistä äänistä. Saimme äidin yövieraaksi, söimme tomaattikeittoa, perunamuusia, poropyöryköitä ja rakuunaporkkanoita (yhdyssanaruokia). Teimme pihaan kaksi lumiukkoa, kävimme Kalevankankaan hautausmaalla ja Rauhaniemen rannassa (pidän tuosta virallisesta nimestä: Rauhaniemen kansankylpylä), sytytimme kynttilät, äiti kertoi nuoruuden rakkauksistaan, annoin tyttären nukketaloleikkeihin lapsuuteni muoviset Disney-hahmot.

On kirkasta. Aurinko paistaa, nostelen vuodevaatteita ulos tuulettumaan, syön mustikkapiirakkaa, säästelen sanoja, kirjoitan.

J.K. Joku oli hakeutunut blogiini Juvli-ohjelmaa etsimään. Se esitettiin Yle tv1:ssä nimellä Jokirotkon salaisuus eikä ole valitettavasti katsottavissa Areenalla. -- mutta Norjan tv tarjoaa sitä täällä. Kiitokset valppaalle Erkki Johannekselle vihjeestä.

Jouluomena

Hion tekstejä, välillä turhauttaa. Onneksi on joulukuu. Teen mustikkapiirakan, siitä tulee kummallinen niin kuin leipomuksistani usein, vaikka harvoin touhuan jauhojen kanssa. Tai ehkä juuri siksi. Mies ripusti omenapuuhun jouluvalot, minä löysin aamulla nurmikolta punaisen joulupallon. Nostin sen oksalle, hieno jouluomena.

Ystävä on lähtenyt muutamaksi viikoksi Turkuun kirjoittamaan gradua. Kertoo, kuinka hienoja konsertteja siellä on. Yhtenä päivänä hän oli ajellut bussilla päätepysäkille, kuski oli kiireetönnä innostunut juttelemaan. Ystävä viihtyy ja voi hyvin. Minunkin tekisi mieli mennä. En tiedä, miksen lähde. Ehkä haaveilu on helpompaa. Mietin, mitä elämä olisi nyt, jos olisin aikoinani valinnut opiskelukaupungiksi Turun. Otin Jyväskylän ja Tampereen, kummallisia valintoja, jos on meren likeltä kotoisin. Tosin en minä silloin tiennyt, mitä aikuisena kaipaisin, suolaista vettä ja oikukkaita jokia.

J.K.
Meillä on ensilumi!

Teksti saa takin ylleen

Sataa lunta. Eilisen leijailin minä. Sain kansikuvan sähköpostiini. Graafinen suunnittelija vaikutti heti minun oloiseltani, oikea taajuus ja herkkyys, jota niin kaipaan tähän maailmaan.

Siitä kannesta. Minun silmiini se on täydellinen. Monitulkintainen, kytkeytyy kaikilta osin tekstiin, avautuu moneen tilaan ja ulottuvuuteen, kertoo olennaisen, jättää tulkittavaa. Olen etuoikeutettu, kun sain tekstini vaatturiksi juuri hänet.

Tytär halusi eilen tietokoneelle kirjoittamaan ja aloitti oman kirjan. Hän on juuri oppinut lukemaan ja kirjoittamaan, hatarasti, mutta omatahtisesti ja spontaanisti, silmät ovat vain avautuneet sanoille. Hän ei tunnista aina sanarajoja, ei pitkiä äänteitä eikä kaksoiskonsonantteja. Hänen tarinassaan on uimaranta ja kultainen simpukka. Isoveljet kävivät kirjoittamassa tarinan loppuun hölmöjä.

J.K.
Tämän tekstin kuva sekä kukkaniittyttö ovat täältä.

Lumipyrypäivänä

Yksi poika on kadonnut, toinen löydetty ultralla. Maailmassa on kummallinen tasapaino. Katselen lumisadetta, pienen pientä ja terävää, pöllyää kaikista suunnista, sitten muuttaa mieltään, kinostuu ja peittää jäälyhdyn, verannan, pihan polun, maiseman terävät muodot. Ei tee mieli ulos, silti lähden riemumielin postinhakureissulle.

Odotan ystävän kuulumisia Pariisista (ihan näin hänet siellä, hymyilin mielessäni). Sillä välin nostan tyttären kanssa kaapin laatikon lattialle, teemme iloisia löytöjä. Meillä on kaikki aina hukassa, onneksi emme ole kadottaneet toisiamme.