Jokunen päivä ennen joulua

Perheen tiskikone ei enää jaksa. Se ammottaa tyhjänä luolana paikallaan, kylmä ja metallinen suu sillä, muoviset piikkihampaat, monta riviä ylhäällä ja alhaalla, suupielissä tahmaa viideltä vuodelta, mitä kaikkea onkaan herkutellut.

Olen opetellut pinoamaan likaisia astioita kauniisti tiskipöydälle. Satunnaisesti joku tarttuu tiskiharjaan, täyttää kuivauskaapit, levittelee pyyheliinoille lisää mukeja ja lautasia. Ihmettelen, että näin paljon astioita meillä. Sitten keitän kahvia.

Kivinen tie

Kävelimme laulamaan kauneimmat joululaulut, teimme uunivoileipiä ja Rocky Road -suklaata (rusinoiden tilalle paloteltuja suklaapatukoita ja keksejä, tuli hyvää, mutta tavattoman makeaa). Ostin tyttärelle etukäteisnimipäivälahjaksi kudinpuikot, värikkäät, lasten kokoa. Itselleni hankin aikuisten version ja molemmille omat lankakerät. Harjoittelemme nyt yhdessä.

J.K.
YLE Teemalla kiintoisa dokumenttisarja Hulluuden historia.

Hvem skriker i Juvlijuvet?

Satoi lisää lunta. Katselin aamulla norjalaisohjelmaa Juvli-joen rotkokanjonin öisistä äänistä. Saimme äidin yövieraaksi, söimme tomaattikeittoa, perunamuusia, poropyöryköitä ja rakuunaporkkanoita (yhdyssanaruokia). Teimme pihaan kaksi lumiukkoa, kävimme Kalevankankaan hautausmaalla ja Rauhaniemen rannassa (pidän tuosta virallisesta nimestä: Rauhaniemen kansankylpylä), sytytimme kynttilät, äiti kertoi nuoruuden rakkauksistaan, annoin tyttären nukketaloleikkeihin lapsuuteni muoviset Disney-hahmot.

On kirkasta. Aurinko paistaa, nostelen vuodevaatteita ulos tuulettumaan, syön mustikkapiirakkaa, säästelen sanoja, kirjoitan.

J.K. Joku oli hakeutunut blogiini Juvli-ohjelmaa etsimään. Se esitettiin Yle tv1:ssä nimellä Jokirotkon salaisuus eikä ole valitettavasti katsottavissa Areenalla. -- mutta Norjan tv tarjoaa sitä täällä. Kiitokset valppaalle Erkki Johannekselle vihjeestä.

Jouluomena

Hion tekstejä, välillä turhauttaa. Onneksi on joulukuu. Teen mustikkapiirakan, siitä tulee kummallinen niin kuin leipomuksistani usein, vaikka harvoin touhuan jauhojen kanssa. Tai ehkä juuri siksi. Mies ripusti omenapuuhun jouluvalot, minä löysin aamulla nurmikolta punaisen joulupallon. Nostin sen oksalle, hieno jouluomena.

Ystävä on lähtenyt muutamaksi viikoksi Turkuun kirjoittamaan gradua. Kertoo, kuinka hienoja konsertteja siellä on. Yhtenä päivänä hän oli ajellut bussilla päätepysäkille, kuski oli kiireetönnä innostunut juttelemaan. Ystävä viihtyy ja voi hyvin. Minunkin tekisi mieli mennä. En tiedä, miksen lähde. Ehkä haaveilu on helpompaa. Mietin, mitä elämä olisi nyt, jos olisin aikoinani valinnut opiskelukaupungiksi Turun. Otin Jyväskylän ja Tampereen, kummallisia valintoja, jos on meren likeltä kotoisin. Tosin en minä silloin tiennyt, mitä aikuisena kaipaisin, suolaista vettä ja oikukkaita jokia.

J.K.
Meillä on ensilumi!