maanantai 23. marraskuuta 2020

 


Tervetuloa Tampere-talon Kirjaviikolle 23.-29.11. 

Kerron uutuusromaanistani Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan (WSOY 2020) Tampere-talon Aula-klubilla perjantaina 27.11. klo 17.45. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. 

"Tampereen Kirjaviikko 23.11. – 29.11.2020 kokoaa kirjallisuuden ystävät ja harrastajat Tampere-taloon koko marraskuun viimeiseksi viikoksi. Teemaviikko on yhdistelmä yleisölle maksuttomia ja maksullisia kirjailijavierailuita, paneelikeskusteluita ja kirjallisuuden inspiroimia konsertteja. 

Lisäksi koko viikon ajan Tampere-talon ala-aulassa on kirjatori, jossa myydään kustantajien erikoishintaisia kirjoja hintaan 10-25 €.

Tampere-talon Aula-klubi

keskiviikkona 25.11. Pirkanmaalaista nykykirjallisuutta 1.

Illan juontaa Tiina Poutanen.

Klo 17.00-17.15 Anneli Kanto: Kirjoittamassa, (Reuna 2020)
Klo 17.15-17.30 Heli Rantala: Kaikkien aikojen kookoskeikka (WSOY 2020)
Klo 17.30-17.45 Annika Eronen: Ristiinan enkeli (Myllylahti 2020)
Klo 17.45-18.00 Heidi Mäkinen: Ei saa elvyttää (Karisto 2020)
Klo 18.00-18.15 Artemis Kelosaari: Aaveiden Tampere (Haamu 2020)
Klo 18.15-18.30 Marko Annala: Kuutio (Like 2020)
Klo 18.30-18.45 Arto Lappi:  Pohjoiset tuulenpesät (Enostone 2020)
Klo 18.45-19.00 Harri Istvan Mäki: Musta kiekko (Enostone 2020)

perjantaina 27.11. Pirkanmaalaista nykykirjallisuutta 2.

Illan juontaa Markku Soikkeli.

Klo  17.00-17.15 Jukka-Pekka Palviainen: Hanaa, Kosonen (Otava 2020) + Allu ja Apinajahti (WSOY 2020)
Klo 17.15-17.30 Meri Luttinen: Myrskynsilmä (WSOY 2020)
Klo 17.30-17.45 Marisha Rasi-Koskinen: REC (S&S 2020)
Klo 17.45-18.00 Katja Kaukonen: Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan (WSOY 2020)
Klo 18.00-18.15 Jonimatti Joutsijärvi: Kärsimys nyt tapahtui ammoin (Palladium Kirjat 2020)
Klo 18.15-18.30 JS Meresmaa:  Dodo (Myllylahti) + Minä, kissa (Art House) + Naakkamestari (Reuna 2020)
Klo 18.30-18.45  Johanna Hulkko: Vähäisiä tyyppivikoja (Atena 2020)
Klo 18.45-19.00  JK Ihalainen: Sirppeitä – Esseitä ja suomennoksia (Palladium Kirjat 2020)

ja sunnuntaina 29.11. Pirkanmaalaista nykykirjallisuutta 3.

Illan juontaa Kirsti Kuronen.

Klo 17.00-17.15 Niina Hakalahti: Sopivassa suhteessa (Karisto 2020)
Klo 17.15-17.30 Kristiina Harjula: Loukussa, elämää alkoholistin läheisenä (Kirjapaja 2020)
Klo 17.30-17.45 Maria Asunta ja Erkki Seppänen: Turvapaikka uutisissa – Mediakatsaus 2015-2020 (Kovasana Kustannus 2020)
Klo 17.45-18.00  Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus (Karisto 2020)
Klo 18.00-18.15 Minttu Hapuli: Emil (Ilmestyy alkuvuodesta 2021/Sitruunakustannus)
Klo 18.15-18.30 Inga Magga: Varjonyrkkeilijä (Like 2020)
Klo 18.30-18.45 Päivi Alasalmi: Häkkilinnut (ilmestyy Storytel Original -sarjassa ääni- ja e-kirjana 2020)
Klo 18.45-19.00 Liliana Lento: Koivu ja pihlaja (Nysalor-kustannus 2020)

Kirjailijat avaavat uusimpia teoksiaan: mukana runoutta, proosaa, tietokirjoja, fantasiaa sekä kirjoja lapsille. Kirjoja voi ostaa koko viikon ajan omaksi ja pukinkonttiin. Paikalla olevat kirjailijat myös signeeraavat teoksiaan. Pirkanmaalaista nykykirjallisuutta -sarjan tuottaa Pirkkalalaiskirjailijat ry, joka on 77 vuotta toiminut, maamme vanhin maakunnallinen kirjailijayhdistys. Jäseniä ovat Tampereen seudulla vaikuttavat ammattikirjailijat."

Jos olet Aamulehden kanta-asiakas, voit seurata tapahtumaa suorana osoitteesta: aamulehti.fi/live

Kirjaohjelmaa on tarjolla koko viikon. Monipuolinen kattaus on kokonaisuudessaan luettavissa täältä.


maanantai 19. lokakuuta 2020


            Esiintyjät: Katja Kaukonen & Karoliina Niskanen. Haastattelijana Minttu Nikkilä 
               Paikka: Esplanadi                                                                                                          



Helsingin kirjamessut toteutuvat tänä vuonna verkossa. Kävin messukeskuksessa etukäteiskuvauksessa keskustelemassa mm. lintusymboliikasta esikoiskirjailija Karoliina Niskasen kanssa. Monitaituri-Karoliinalta ilmestyi syyskuussa koskettava ja pistävän tarkkanäköinen romaani Tilhi (kansi Sanna-Reeta Meilahti, Bazar 2020).

Tilheä ja Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan -romaaniani (kansi Marja-Leena Muukka, WSOY 2020) yhdistää lintujen lisäksi haasteellisissa olosuhteissa elävät herkän hauraat ja ulospäin osin vahvoilta vaikuttavat henkilöhahmot, jotka jäävät vaikeilla hetkillä liian yksin tai joille tarjoillaan vääränlaista apua. Kummankin romaanissa kuvataan myös hajonneita perheitä, äitiyden ja vanhemmuuden vaikeutta ("Ei ole olemassa äitejä, ei vanhemmuutta, on vain rakkautta", Karoliinan romaanissa sanotaan, ja minun teokseni vastaa: "Rakkaudessa me kaikki olemme samaa sukua, toinen toistemme isiä, äitejä, lapsia, siskoja ja veljiä."), pyrkimystä hyvään, välittämisen yrityksiä, liian suuren vastuun kantamista, muuttoja ja lähtöjä. Vaikka teoksemme sijoittuvat aivan eri aikakausille, ihmisyydessä samat perusasiat näyttävät toistuvan vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen.

Minttu Nikkilän luotsaama haastattelu on katsottavissa täältä päivälipulla messujen verkkosivuilla sunnuntaina 25.10. klo 15.30 (Esplanadi), kokoaikalipun ostaneilla on mahdollisuus katsoa kaikkia kirjamessuhaastatteluja 8.11. asti.

torstai 1. lokakuuta 2020




Syykuussa aloitin aamuni kauan odotetuilla kirjeillä. Avasin niitä Kristiina Wallinin ja Hannimari Heinon teoksesta Matkakirjeitä (kansi Satu Kontinen, Atena 2020). Tämä kaunis kirja jatkaa samoilla linjoilla kuin tekijöiden aiempi teos Puutarhakirjeitä (Atena 2018): syvällisesti pohtivilla, filosofisilla, kulttuurisilla ja lyyrisillä kirjeillä tai liki esseillä, joissa subjektiiviset havainnot muuttuvat dialogiksi sekä kirjeen nimetyn vastaanottajan että anonyymin lukijan kanssa. Kirjeissä pohditaan matkailun monia merkityksiä, työntö- ja vetovoimatekijöitä, ärsyketulvia, turhuuden melua, paikan henkeä, hyvää yksinäisyyttä, vetäytymisentarvetta ("tilaisuus erakoitua ja antaa ajan yksinkertaistua työn, levon ja ulkoilun vuorotteluksi", s. 31), liikettä, pysähtymistä, perilläoloa, matkaa kuluneena (mutta kuitenkin osin pätevänä) metaforana. 

Kiireettömien, kiintoisasti yksityiseen ja yleiseen rönsyilevien tiheiden pohdintojen ohessa kirjoittajien katse kohdistuu minimaaliseen. Satunnaiset havainnot ovat osa matkaamisen, perillä- ja olemassaolon merkittävää kaikkeutta. Luudalla kirkon pihaa tai alttarin edustaa lakaisevat naiset, maailman murjoma mies jolle lahjoitetaan kirpputorilta palttoo ja hansikkaat, rippikopin unenpöpperöinen herra, turbaanipäinen polkupyöräilijä koira kyydissään. Näennäisen pieni ja vähäinen sysää mielen askartelemaan suurten kysymysten, eksistentialismin ja metafyysisen pariin, päästään perilläolemis-metaforan syvimpään olemukseen, koetaan yllättävää pyhyyttä:

"Istun aloillani ja katselen siivoavaa naista. En ajattele mitään erityistä, katson vain, mutta jos joskus olenkin pystynyt tavoittamaan jotakin pyhästä, se tapahtuu juuri tuolloin - ja sitten, uudestaan muutaman vuoden kuluttua toisaalla, kuin aiemman hetken kaikuna, paahteisella rinteellä." (Wallin, s. 139.)

ja

"Juuri nyt olen pysähtynyt saaren hiljaisuuteen, mutta pysähtyminen ei ole seisahtumista, vaan yhteistä liikettä meren, tuulen ja hiekan kanssa. Ehkä siinä voisi olla yksi perille pääsemisen määritelmä: saavuttaa läsnäolo, joka ei olekaan staattista vaan paikan tai maiseman resonintia oman minän kanssa niin, että hengitys ja ajatukset pääsevät virtaamaan vapaasti. On tilaa sekä levollisuudelle että parhaimmillaan uutta synnyttävälle ristiriidalle, kun ainakin hetkeksi saa työntää sivuun tottumuksen.

Yksi vapauden määritelmä lienee, että voi toistuvasti lähteä ja tietää todennäköisesti pääsevänsä perille. On vieläpä mahdollisuus määrittää, mitä perille pääseminen tarkoittaa.

Olla perillä = olla hiekkaa ja tuulta.

Valohiekkaa, tuulihiekkaa. Hiekan yksittäisiä jyviä, hohdetta.

(--) Linnunjälki hiekassa, harottavat varpaat. Männynneulanen." (Wallin, s. 28-29.)

ja

"Melankolian huoneet -kirjassa on (--) kiinnostava tiivistys, että käsitteet kuten liike, liikkuvuus ja siirtyminen ovat muuttuneeet sabluunoiksi, joiden avulla modernia subjektia määritellään. En voi olla kysymättä, millä tavalla paikoillaan pysyminen sitten määrittää meitä. Onko matkustamattomuuteen tai jopa juurtumiseen liittyvä vakaus vaihtunut siihen, että staattituus mielletäänkin negatiiviseksi ominaisuudeksi: jäädä paitsi, jähmettyä, syrjäytyä?

Muutamia vuosia sitten olin vierailulla erään vanhan sukulaisen luona. Hän katsoi ulos ikkunasta pellolle ja metsään päin ja totesi, että tästä näkyy koko maailma. Hän oli syntynyt talossa ja asunut samalla paikalla yli kahdeksankymmentä vuotta. Hänen sanoissaan ei ollut tippaakaan kaipausta eikä katkeruutta, ei minkäänlaista osattomuutta." (Wallin, s. 73-74.)

Kirjeissä matkataan olemassaoleviiin fyysisiin paikkoihin Suomessa ja ulkomailla, pääsin jopa Krakovaan ja Reposaareen, mutta yhtä lailla kuljetaan ajassa, minuudessa ja kirjallisuudessa, asetutaan matkailijoiden (ja matkoja tehdeiden kirjailijoiden) jatkumoon, ikään kuin kaksois- tai kolmoiskuvaksi, menneisyyden päälle, tulevaisuuden alle. Kirjassa ruoditaan kritiittisesti omia asenteita, ei unohdeta pakolaisvirtoja, heitä, joiden on pakko lähteä, pohditaan matkailun romantisointia ja ekologisuutta, luovutaan lentämisestä, kuljetaan linja-autolla, junalla ja laivalla, ei aina jaksetakaan, eksytään, pysytään katveessa, paikallaan, kotona, puistonpenkillä, koronan pysäyttäminäkin. Rivien välistä lähtee säikeitä Wallinin tuolloin työn alla olleeseen, kuudenteen runokokoelmaan Meduusameri (Tammi 2020) ja Heinon runoilijan ja suomentajan työhön. 

Kokoelmaa rytmittävät paitsi kirjeiden kronologia keväästä 2018 koronakevättalveen 2020 myös eräänlaiset kirjoittajien matkapostikortit, otsikoidut valokuva-aukeamat, joita koristaa kuhunkin kirjeeseen liittyvä mielenmaisema: kaikkeuksia hipovat talvimännyt, kesäinen merenpohja, seinämaalaus, katukuva, joutomaa, autio uimaranta... Kirjan loppuun on listattu kirjeissä mainitut teokset. Luettelosta löytyy niin Aino Kallasta, Eeva-Liisa Manneria, Marguerite Duras´ta kuin Joseph Brodskyä ja Göran Tunströmiäkin.

keskiviikko 23. syyskuuta 2020




Romaanini Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan (WSOY, graafinen suunnittelu Marja-Leena Muukka) ilmestyi eilen syyspäivän tasauksen päivänä lintujen syysmuuton aikaan. 

"Rauha oli haaveillut, että saareen päästyään he muodostaisivat yhteisön ja hän saisi ikioman joukon ihmisiä, joita kutsua siskoiksi. Mantereella eläessään he olivat joutuneet nyrkin sisään, puristuneet umpeen, kuivuneet sipuleiksi, mutta saaren maaperä, kosteus, valo ja tila avaisivat heidät kukkimaan, pohtimaan yhdessä kasvunsa suuntaa ja tarkoitusta. Mantereelle jäivät ne, joilla oli tiukka ihmisenä olemisen kriteeristö, kirjontakehys, jonka sisään pingottaa sulkien ja höyhenten alta löydetty paljas naiseuden nahka. Mantereen ihmisillä oli tahto venyttää iho äärimmilleen ja piilottaa tai leikata pois ei-toivottu, arvet, luomet, pisamat ja syntymämerkit. Saaressa asuisi naisia, joilta puuttuisivat olemassaoloa rajaavat karmit." (s. 91.)

Kirjani kertoo karkotuksesta, uuden yhteisön muodostumisesta, ihmisen määrittämisestä, diagnooseista, leimoista ja nimeämisistä, nähdyksi tulemisesta, peilaamisesta, identiteetistä, juurista, vallasta, kutsumuksesta, aatteista ja opeista, taiteen ja mielikuvituksen voimasta, unelmista, surusta ja ilosta, lähtemisestä, perilläolosta, maisemasta, saarista ja linnuista, tietenkin. Jotakin sisällöstä kai pitää aina kertoa, mutta kuinka vaikeaa on luetteloida yksittäisillä sanoilla tai tiivistää edes virkkeillä kielestä ja näkymättömästä rakennettua kokonaisuutta, joka aukeaa vasta lukuprosessin myötä ja on jokaiselle lukijalle, myös kirjailijalle itselleen, omanlaisensa ja siten herkästi sanojen tavoittamattomissa, selittelemätön. (Kirjassa on Tiiralinna, mutta on myös sen rakenne, kaikki kerrokset, portaikot ja aukot, joita avataan ja suljetaan.) Ja kyse on tosiaan prosessista: teksti elää lukijan mielessä ja kokemuspiirissä myös ajan kanssa, kaikki ei aina aukea heti eikä tarvitsekaan, jää aukkokohtia. Niin me tässä kaoottisessa maailmassa elämme, etsimme selityksiä, merkityksiä, teemme (rohkeita) tulkintoja. Uskon tähän Kaisu Rättyän hienosti kahdesta kirjallisuuden opetuksen käsikirjasta referoituun ajatukseen: "Kaunokirjallinen teksti saa aina uuden elämän, kun joku löytää uuden tavan lukea sitä. Lukeminen on ensisijaisesti esteettinen kokemus, joka on aina yksilöllinen."

Mutta nyt on konkreettisten maisemien vuoro. Olen blogissani jakanut monenlaisia miljöitä sanoina ja kuvina, myös tämän romaanin syntysijoja. Tuntuu luontevalta kertoa niistä nyt. Romaani valitsee ja synnyttää itse oman tapahtumapaikkansa. Romaaniini tuli sekä fiktiivisiä että aitoja, reaalimaailmassa olemassa olevia seutuja. Porin Reposaaresta, entisen kotiseutuni maisemasta, muotoutui erään romaanihenkilöni lapsuusmiljöö. Onnistuin vuokraamaan Reposaaresta puoleksi vuodeksi pienenpientä hellahuonetta. Kotoni oli pieni ja pelkistetty, mutta siellä oli juuri sopivasti tilaa pohtia, kirjoittaa ja levätä. Reposaaren rauha oli ihanteellinen ajatteluun, työskentelyyn ja kävelemiseen. (Ah aallot, kalliot, rantasomerikot, lehtometsät, tervaleppätiheiköt, paarlastikasvit, merilasi ja -pihka, Villa London ja rakennuksiin pinttynyt mennyt aika!) Romaania kirjoittaessani yövyin ja inspiroiduin myös Seilissä ja Örössä. (Ah lehdes- ja paahdeniityt, merikaalit, sinisimpukoiden kuoriröykkiöt, orjanruusut, sairaalarakennukset ja kirkko!) Lisäksi kirjoitin romaania eräässä Näsijärven saaressa ja mielessäni matkasin myös Australian Rabbit Islandille (nyk. Peat Island), Swan´s Islandille Hockomock Headiin (paikkaan, jossa sielut asuvat) Yhdysvaltoihin, Normandiaan Jean Delacourin Edeniin ja Lintukotoon. Mitä matkoja nuo kaikki olivatkaan!

Romaaniani saa kirjastoista, kirjakaupoista sekä mm. Werner & Jarlista ja Adlibriksesta. Teoksesta on myös äänikirjaversio, lukijana toimii Leena Nuora. Antoisia luku- ja kuunteluhetkiä, saareutumista, lukurauhaa!

P.S.
Kirjan välistä löytyy sininen lukunauha. (Sinisen nauhan mysteeri aukeaa teille kirjan myötä.) Romaanihenkilöni Saga yritti käydä värittämässä nauhat mustiksi suojellakseen lukijoita, mutta urakkahan oli melkoinen. En siis voi varmaksi luvata, että hän olisi ehtinyt värittää kaikki. Olkaa varovaisia! Kerron myös, että kirjaa kirjoittaessani sain postitse salaperäisen kuoren, jonka sisältä löytyi kahdeksan metriä sinistä lettinauhaa. Ymmärrettävistä syistä pidän sitä lukitussa kaapissa.

maanantai 3. elokuuta 2020








Ruusunnuppujen hitaasti avautuvat salaisuudet, kameleonttimaisuus, vienot tuoksut, silkkimekkojen helmat, tyllit, alushamekerrokset, hento puuteri, kastepisarat, hikihelmet, kyynelet.

"Kun on pieni, ruusu on varmaan kauneinta mitä on. Ehkä myös kun on iso." (Marika Hausen kirjassa Paratiisin puutarha. Minerva 2004, 57.) 

perjantai 31. heinäkuuta 2020










Paiste. Polut, paahdeniityt, autiot rannat, orjanruusut, merikaalin kypsyvät helmet, sinisimpukoiden kuoret, kangasajuruohomatot, ajopuut, tiirat halkomassa ilmamerta, musta kyy, raadeltu joutsen, reppueväät, me kaksi kulkemassa saarta ristiin rastiin, omissa ajatuksissamme, muistelemassa, painamassa mieleen, antamassa kaiken virrata.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020



Hei heinäkuu! Hei saari, meri ja maisema. Hei lampaat, teidän lempeä katseenne, vaalea laumanne, hei musta lammas. Hei kallio, jota vasten maata (olla osa vakaata, lujaa), hei kaikki uurteesi, railosi ja kolhusi. Hei taivaat, joita katsella ennen kuin sade alkaa. Hei huimaus vatsassa, uppoaminen pystysuoraan äärettömyyteen, hei kaikkialle jatkuva avara tila. Hei tuuli, mäntyjen ja aaltojen tuoksut. Hei kohina, hei hiljaisuus.