Toinen kirjani, Vihkivedet, on tullut painosta. Jossakin se jo on, kustantamossa,
varastohyllyillä, pahvilaatikoissa matkalla kirjakauppoihin ja
kirjastoihin. Joku nostaa painavia laatikoita, toinen avaa, joku on tietämättään ensimmäinen lukija.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukijat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukijat. Näytä kaikki tekstit
tiistai 21. elokuuta 2012
maanantai 28. helmikuuta 2011
Minä mietin teitä kaikkia
Korkea kuume lapsella, tuonut muistumia omiin kuumehoureisiin, joissa kiipesin loputtomia tikapuita, suuri peukalo lähestyi hypnoottisesti, en tiedä aikoiko se tönäistä minut alas vai liiskata alleen, yritin pitää kiinni, huojuin maailmoiden välissä päiviä, viikkoja, vuosia, siltä tuntui, aika katosi. Olen katsellut lapsen väsyneitä silmiä, lapaluita, jotakin airomaista niissä on, soutelua unen ja valveen sakeassa välitilassa, kuumeesta kostuneet hiukset maininkeina veneen perässä. Ja aurinkoa, joka kuivattaa pitkästä aikaa tyynyliinat, lapsi saa painaa päänsä yöksi kevään tuoksuun.
Ja sitten on ihan muuta. Pilkahduksia, joista jokaisesta olen liikuttunut. Kiitos. Kirja on löytänyt lukijansa. Minä mietin teitä kaikkia.
Ja sitten on ihan muuta. Pilkahduksia, joista jokaisesta olen liikuttunut. Kiitos. Kirja on löytänyt lukijansa. Minä mietin teitä kaikkia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)