Eläköön Pirkanmaan kirjoituskilpailu eli kirjailijat lukevat ääneen Metsossa 27.4. klo 18

Eläköön Pirkanmaan kirjoituskilpailu!

Ma 27.4. klo 18 pääkirjasto Metson aula Olotila, Tampere

Yhdeksän Pirkanmaan kirjoituskilpailussa aiempina vuosina palkittua kirjailijaa paljastaa nuoruuden tekstinsä. Kilpailussa menestymisen jälkeen kirjailijoiksi tulleet Kari Aronpuro, Juha Siro, Markku Soikkeli,  Katja Kaukonen, Timo Malmi, Marisha Rasi-Koskinen, Tiina Poutanen, Tuija Välipakka ja Vilja-Tuulia Huotarinen lukevat ääneen vanhoja kilpailutekstejään ja uusinta kirjaansa.
Mukana myös tulevia Pirkanmaan kirjoituskilpailuun osallistuvia nuoria Viita-akatemian sanataidekoulusta.
Tämän vuoden 2015 Pirkanmaan kirjoituskilpailun tulokset julkistetaan ke 6.5.
Tervetuloa kuuntelemaan!

----
Pirkanmaan kirjoituskilpailussa on palkittu harrastajakirjoittajia vuodesta 1952 lähtien. Monesta kilpailussa palkitusta on myöhemmin tullut kirjailijoita (ks. kilpailusta myös Juha Siron blogista). Alla kuva Pirkanmaan kirjoituskilpailun palkituista vuodelta 2009, jolloin voitin proosasarjan novellilla Täti. Kilpailumenestys antoi lisäpotkua saada romaanikäsikirjoitus Odelma (WSOY 2011) valmiiksi ja lähtökuntoon. Täti päätyi myöhemmin muokattuna versiona kokoelmaan Vihkivedet (WSOY 2012) nimellä Mitä yhdestä tyttärestä.

Kuvassa vierelläni Satu Lepistö (toinen oikealta), joka voitti tuolloin runosarjan ja on sittemmin kirjoittanut kaksi runokokoelmaa; Pohjoinen ja Kielilläpuhuja.

Jäitten lähdön ilta, tervetuloa!

Tulenkantajien kirjakaupassa Tampereella Hämeenpuisto 25:ssä maanantaina 18.3. klo 17-18 Jäitten lähdön ilta. Luen novellin kokoelmastani Vihkivedet, ja Esa Mäkijärvi lausuu vesiaiheisia runoja. Lisätietoja täältä. Tervetuloa!

Kirjallista elämää: Turun kirjamessut

Olen Turun kirjamessuilla perjantaina 5.10. Fiore-lavalla klo 14.30 tällaisessa kiintoisassa seurassa:

Tarinoita! Kirjailijat Tuuve Aro: Himokone (WSOY), Katja Kaukonen: Vihkivedet (WSOY) sekä Tiina Laitila Kälvemark: Kadonnut ranta (WSOY) keskustelevat. Haastattelija Anna-Riikka Carlson.

Tulkaapa kuuntelemaan ja moikkaamaan! Eläköön novelli!

Käyn ensin Oulussa

Tekisi mieli Öölantiin, kaunokirjallisistakin syistä. Fiktiivinen henkilö seisoo siellä maisemassa ja odottaa, tuulee ja sataa. Häntä käy sääliksi. Ei ole kuitenkaan niin helppo lähteä kuin haluaisi. Käyn Oulussa ensin.

Vihkivesien ensimmäinen kritiikki ja blogiarvio ilmestyivät, ilahduin. Miehen kanssa kävin katsomassa hienon Barbaran. Perheeseen haettiin löytöeläinkodista pieni musta poikakani, ja lapsi sai kitaran, josta puuttuu kieli. Siinä soittimessa on jotakin hyvin surullista. Mietin sille tarinaa.

Aika lailla syksyn tuntua. Sataa, aamut ovat normaalia kankeampia.

Joku on ensimmäinen lukija

Toinen kirjani, Vihkivedet, on tullut painosta. Jossakin se jo on, kustantamossa, varastohyllyillä, pahvilaatikoissa matkalla kirjakauppoihin ja kirjastoihin. Joku nostaa painavia laatikoita, toinen avaa, joku on tietämättään ensimmäinen lukija.

Pyykin alta kulkeva tunneli rauhoittaisi liikennettä

Olen katsellut elokuvia, haalinut kirjastosta kirjoja, tehnyt kirppislöytöjä ja chilillä maustettua porkkanasosekeittoa, viettänyt miehen kanssa hääpäivää, miettinyt lasten kevätjuhlia, yrittänyt raivata kesän kalenteriin tilaa olla vain, elellä spontaanisti, jotta tulisi kokemus lomasta, tuijotellut omenankukkia, idänunikon muhkeita nuppuja, syöttänyt liskolle voikukkaa ja marjaludetta, lukenut Aamulehdestä väärin, että Pyykin alta kulkeva tunneli rauhoittaisi Rantaväylän liikennettä ja miettinyt sitten, miltä se näyttäisi: loputon narullinen pyykkiä, liikenteestä hiljentynyt maisema, tuulta, aurinkoa ja lepatusta, pyykkinarun alapuolella syvällä maan sisässä autojen kohina. Myyriähän ne silloin olisivat, nuo peltiset kulkupelit. Niin, ja olen löytänyt Hippitytön (kiitos!) ansiosta Inari Krohnin kirjat Muusa kirjahyllyssä sekä Musta ja muut värit, josta ovat kirjoittaneet ainakin Penjami ja Lurun luvut.

Ja tapasin ruokailun merkeissä Tampereelle saapuneet ihanat kirjailijattaret Anne Tammelinin, Hanna van der Steenin, Netta Walldénin, Mia Vänskän ja Vera Valan. Veralta ilmestyy cozy mystery -tyyppinen esikoisdekkari (Veran haastattelu täällä), Hannalta ilmestyi juuri toinen kirja Kirous, Netan Ruben ja Harman kartano saadaan syksyllä, samoin Mian Musta kuu (ks. Atenan katalogi) ja Anne Tammelinin paperiversio Veriveljistä ensi vuoden puolella. Kävin myös kustantamon kirjailijaillassa, tapasin kustannusväkeä ja lisää kollegoita, iloitsin syntyvistä kirjoista ja normaaliudentunteesta, jota keskustelut kirjoittavien ihmisten kanssa aina herättelevät. Sain kutsun kirjakahvilaesiintymiseen syksyllä, siihen on onneksi aikaa vielä. Sosiaalisen elämän lisäksi olen istunut taittovedosten äärellä, nauttinut lasten koulupäivien ajan hetkellisestä rauhastani ja tehnyt viimeisiä korjauksia, miettinyt etten ole lukenut mitään kirjaa niin monta kertaa kuin näitä omiani (ei ihme, etten lue valmista teosta, katson vain ja totean, ettei se ole - onneksi - enää minun vaan tarkoitettu jo ihan muille lukijoille).

Muutama päivä vielä, sitten alkaa kesän juhlakausi. Neljä peräkkäistä viikonloppua, huh.

(Kuva viime kesän kirjoittamisreissulta Maintenoniin, jokapäivänen pyykkirivimme Villa Linnan takapihalla, liikenteestä ei ollut onneksi tietoakaan.)

Alkukantaisesta jytkeestä

Taisinpa olla kauan pois, kun täällä bloggerissa on kaikki muuttunut. Onpa outo maisema!

-- mutta uusi kirjani Vihkivedet on nyt niin valmis, että enää odottelen taittovedosten läpikäyntiä. Risingshadowssa on Anna Makkosen suunnittelema kansikin jo katsottavissa. Elokuussa pitäisi ilmestyä lukijoille.

Intensiivistä oli työskentely. Luen tekstin aina myös ääneen, jotta kuulisin sen rytmin. Loppusuoralla luin kaksi novellia päivässä, tein korjaukset ja kirjoitin ne puhtaaksi. Aika ympäripyöreitä päiviä, yö ehti, olisin mieluusti sulkenut ulkomaailman kokonaan paussille, kohtalaisen ajattomassa kuplassa sen ajan tuli itsekin elettyä, melkein flowta, vaikka varsin mekaanisesta työstä onkin kyse. Kirjoitan kaiken uudestaan moneen kertaan. En tee koskaan kerralla valmista muutenkaan, kirjoitan hitaasti myös ihan tietoisesti, puntaroin, luen ja kirjoitan uudestaan. Siilaan ja katson, onko kirkasta. Hölskytän lasia ja siilaan taas.

Joskus uutta luodessa mieli alkaa tuottaa tekstiä vauhdilla. Silloin käytän muistikirjaa, se on yleensä ensimmäinen paikka, jonne tuotan tekstiä. Lohdullisesti heti valmiina kansien sisässä, puhtaita sivuja tuomassa selkeyttä. Koen muistikirjat tärkeiksi myös ihan esineinä. Voin kuljettaa ideoita mukanani kaikkialle, avata kannet, katsoa ja lohduttautua näkemästäni. Sanat ovat niin kauniita. Jaksan ihastella kirjoittamisen ihmettä, merkityksiä ja maailmoita, joita sanoilla saa aikaan. Olen (naiivin) onnellinen siitä, että voin tehdä tätä.

Pidän kirjailijan työssä siitä, miten luova ja kuriton sekä mekaaninen ja pedantti työ vaihtelevat. On vapauttavaa tallata eteenpäin saappaat jalassa, loiskuttaa kuraa, juuttua saveen tai tehdä ilmasiltoja, jottei taittaisi yhtäkään kortta. Sitten kulkea tekstin seassa harava tai pinsetit kädessä, raavaalla kädellä luutia roskaa syrjään, repiä rikkaa kaksin käsin tai nostella sopivalla säällä (leuto ja tyyni) pieniä hauraita mikroskoopin aluslasin päälle tutkittavaksi.

En osaa juurikaan pitää lomaa kirjoittamisesta. Pikemminkin on levoton ja kasautuvan raivostunut olo, jos en saa kirjoittaa (kuten viime viikolla, lasten sairastelut ja kaiken maailman vaput, toisinaan myös ihan normaali elämä on liikaa. Sillisalaatin merkeissä mennään vielä hetken aikaa, odotan niin että olisi aikaa ja tilaa ajatella). Kirjoittamiseen on himo, kirjoittaminen on välttämätöntä. Silti kiusaan itseäni toisinaan pidättäytymällä. Annan halun kasaantua, luotan että paperin ääreen tai koneelle päästyäni kaikki sujuu kyllä. Mikä ilo, kun viimeinen kouluun tai töihin tai ulos lähtijä sulkee ulko-oven (ja samalla aikataulut, vaatimukset, velvollisuudet, jäykän ja jähmeän muun maailman pois) ja minä pääsen muutamaksi tunniksi kirjoittamaan!

Kuluu kahvia, kuluu musiikkia. Viime aikoina olen saanut potkua esimerkiksi tästä. Jotakin samaa alkukantaista jytkettä mitä kirjoittamisessa aina välillä.

Tämä teksti saa lähteä nyt tällaisenaan. Muuten tänne ei tule kirjoitettua enää ollenkaan.