Toukokuu!

Toukokuun viimeisenä

Aloittelemme lasten kesälomaa. Yksi on taas sairaana. Teen hänelle ison kattilallisen lohtukeittoa. Paloittelen inkivääriä, valkosipulia, chiliä, porkkanaa, perunaa, paistan joukkoon kanaa ja sipulia. Annan väriksi kurkumaa, lasken kauhallisen lautaselleen, loitsin mielessäni pahan taudin pois.

Tuli kesä taas. Aamulla avasin parvekkeen oven, sain sisälle lauseita ja linnunlaulua. En voisi enempää toivoakaan. Olen saanut kesäkurpitsat ja koristekrassit nousemaan mullastaan. Ulkoilutan niitä nyt päivittäin. Pihassa omenapuut kukkivat, samoin pikkutalviot, terhakka laventeli löytyi oreganon seasta, luulin ettei se kestä talvea. Maahan tökätty kaupan persilijapurkki tekee uutta vihreää. Palstalle emme ole päässeet, ehkä helatorstaina. Olen onnellinen kaikesta vähästä maasta, jossa saan kuokkia, mikromaailmoista joita löydän vihreän alta.

Reposaari ja Ryysyranta

Käyty Reposaaressa, astuttu pitsirakennukseen, vietetty syntymäpäivät, ihailtu sadetta, tuulta, aaltoja, kuminaa ja pauhua, ulvottu ja hypitty, lääkitty lapsia, etsitty elikoita, ajateltu Kiannon Ryysyrantaa, päästy syliin ja sylistä pois.

Pieni toukokuinen työ

Sain pienen työn sanojen parissa. Otin sen riemulla vastaan. Sanatyö on rakasta. Tekisin sellaista mieluusti enemmänkin, kaikenlainen tekstien tarkastelu auttaa omaa kirjoittamista, avartaa, ja jokainen lantti tulee tarpeeseen.

On niin toista saada jokin valmis, selkeä toimeksianto, johon käydä käsiksi, tehdä valmiiksi, kuin mennä opettamaan, loihtia tyhjästä, miettiä mitä poimin, mitä painotan, miten opetan, mitä työskentelytapoja käytän, mitä kaikkia muuttujia pitää huomioida, mikä on minun roolini, mikä heidän, miten vuorovaikutus toimii, miten motivoin, innostuvatko, innostunko minä. Ehkä en osannut olla opettaja. Ainakin vaadin itseltäni ihan liikaa.

Pian on toukokuu. Vappu. En ole vappuihmisiä, mutta mies teki simaa, lapsille puhalletaan ilmapallot ja veli tulee kylään. Aurinko paistaa. Huomasin, että koivuissa on jo silmut.