Sinisen linnan raunioilla

"Sulla on euro ja viiskyt tilillä. Sä oot kyllä vähän rahaton", mies toteaa. Aion maksaa sillä euroviidelläkymmenellä Kirjailijaliiton jäsenmaksun, puhelinlaskun, veromätkyt ja laulukirjan, jonka tilasin hoitokotiin muuttaneelle kummitädille. Sitä ennen tömäytän lattialle makuuhuoneesta pinon lautasia, joilla on kannettu eräälle kirjoittavalle suklaata, hedelmiä, voileipiä. Lautasista kaunein hajoaa, se sai tarpeekseen kirjailijan temperamentista ja on surullinen siitä, että sen kumppani pääsi blogikaverin luo naimisiin kupin kanssa (mies nostaa sirpaleet roskiin, sitoo pussin kiinni, mutta minä haluan ikuistaa, tietenkin, mikään ei saa kadota ihan kokonaan, kaikki pitää muuttaa sanoiksi ja kuviksi, "Ai, sä kirjoitat siitä lautasesta. Mikä tulee otsikoksi? Särkyneitä unelmia? Sirpaleet tuo epäonnea?"), ennen näitä velvollisuuksia käymme kirppiksellä, ostan tulppaaneille eurolla vanhan vaaleanpunaisen lasimaljakon. Siitä en ota vielä kuvaa, sillä tämä on lautasen ikioma hetki. Sinisessä linnassa nostetaan lippu salkoon, ei puoliväliin vaan ihan ylös asti.
 

Arki. Nostettu seinälle serkulta saatu perhoskalenteri, käännetty veneen kylkeä, hukattu hammasraudat ja kahdet villalapaset, menty kouluun tuntia liian aikaisin ja pari tuntia liian myöhään, kokeiltu keitetyn veden heittämistä pakkasilmaan ja itsetehtyjä ranskalaisia ilman uppopaistamista, soviteltu luistimia, haaveiltu makkaranpaistoretkestä ystävien kanssa, löydetty kirppikseltä villatakki, ommeltu sen irronnut nappi, kahlattu lumessa, ihailtu jäätynyttä puroa, tehty yökyläilijöille siskonpetiä olohuoneen lattialle ja mietitty, mahtuuko joku seuraavan katraan nukkujista nojatuoleista kyhättävään makuusijaan, saatu käsikirjoituksesta kommentit ja kirjoitettu koiranpentu jalkojen päällä, pohdittu vapaata tahtoa, laadittu selvitys käytetystä apurahasta, anottu uutta, venytetty penniä, sovittu keskusteluaika opettajan kanssa, käyty kahvilatreffeillä, jatkettu epämääräisten paperikasojen perkaamista ja nyökkäilty tälle:

"Kävellessä aivot menevät meditatiiviseen tilaan. Kun järkeilevä aivopuolisko kytkeytyy pois päältä, luova aivopuolisko syöttää alitajuisempaa kamaa tietoisuuteen. -- Kun antautuu itseään suuremmille asioille, omasta minuudesta tulee merkityksetön kaiken kauneuden keskellä." (Hanneriina Moisseinen Maria Syvälän jutussa Kävelijä saa kaiken ja vieläpä ilmaiseksi. Aamulehti 24.7. 2010.)

On valvottu ja nähty unta rintamuksessa kasvasta kahdesta hennosta lehtipuun taimesta, kiskaistu ne pois, tunnettu vihlovaa kipua, kun kaikkialle rintakehään lonkeroivat juuret (hiussuonet) nousivat ihon alta. On herätty ja katseltu maisemaa, ihailtu sen syvyyttä.

En keksi otsikkoa

Olen matkannut taas. Huomannut, että Irlannin nummet ovat Mouhijärvellä. Olen ollut lukiaisissa esiintyjänä ja yleisönä, itkenyt ja nauranut muiden tekstejä, tavannut taas uusia kirjoittajia ja hiukan sukua ja läheisiä, tuntenut yhteenkuuluvuutta, kuullut että eräs novellini toimisi näytelmänäkin, saanut kannustusta, nukkunut kokonaisen yön levollisesti, herännyt lapsuudenkaupungissa kuura-aamuun, miettinyt mitä järkeä on pitää blogia, kun ei enää voi kertoa kaikkea kuten ennen eikä tiedä, minne vetäisi rajoja, kaikkea herkkää ja haurasta pitää suojella, mutta kova en ole eikä jaksa ihan kirjalliseksikaan ruveta (en osaa tai halua kertoa omasta kirjoittamisesta, se on niin henkilökohtaista ja pitkälti myös ihan arkista työtä siinä missä mikä tahansa työ, lukumakuni taasen on niin kumma ja vauhti hidas enkä näe kokonaisuuksia tai välitä niistä, kiinnitän huomion detaljeihin, haluan analysoitavaa ja kokonaisvaltaista pakahtumista, en niinkään selityksiä). Ja ettenkö olisi kyseenalaistanut kirjoittamista ihan muutenkin! Piinannut miestä pohdinnoilla sanoista, rakkaudesta, intohimosta sanoihin, kyllästymisestä, vastuusta, uupumisesta... sitten kuitenkin yrittänyt perata tekstiä, halunnut karata uuden luo ja pakoon molempia. Ja jossakin rakosessa ollut hiukan vaimo ja vähän äiti. Katsellut elokuvia, pinoittain on odottamassa... ja hämmentynyt, kokenut tulleeni vakoilluksi, saanut salaperäisiä alter ego -viestejä, joiden motiivia en ihan ymmärrä. Olen myös ylittänyt kykyni venyttää penniä, kiitos lauhan talven. Hengissä pysymme.

Pettuleipää

Kesän kirjoittamisreissu Ranskaan sai yllättävän käänteen, kun lentoyhtiö ilmoitti sähköpostilla, että lopettaa toimintansa Suomessa, ei korvaa ihan kaikkea jo syksyllä maksamaamme, mutta pahoillaan on. Saimme varattua uudet liput toisesta yhtiöstä, mutta ne maksoivat kaksi kertaa enemmän. Nyt sitten säästetään, kaikesta.

Kirjailijankin on silti syötävä, vaikka muiden tekstejä ahmimalla pärjää hienosti, ravitsevia ja täyteläisiä ovat. Ateriaksi nappasin tämän, sitten jatkoin Väinämöisen napeilla, ystävän tuomalla Juustoportin juustolla (oranssi pötkylä, jota luulin epähuomiossa ensin kynttiläksi) ja toisen ystävän lahjoittamalla punaviinillä, maussaan karhunvatukkahilloa. Sen jälkeen kaadoin esikoisen kanssa possupankin sisällön lattialle, teimme kolikoista kahden euron pinoja ja hetken aikaa unelmoimme. Illalla herkuttelemme letuilla serkun tekemän omena-kanelihillon kera. Optimismikin on hyvää ravintoa, kaikki järjestyy, aina pärjätään.