Mies kalliollaan taivaan- ja merensinisessä paidassa kaukana kotoa, katselee merta ja valoa, loittonevaa laivaa, laivalla hänkin tuli, siitä on jo aikaa, se oli äsken, kuuntelee kohinaa, soittaa kotiin, huomaa, ettei olekaan yksin, miettii voisiko hänkin kaivertaa nimensä kallioon.
Ikiaikaiset elementit...kallio ja meri!
VastaaPoistaKyllä. Ja taivas!
PoistaKaunista. Minä olen sisämaan kasvatti, mutta reilut kaksikymmentä vuotta meren rannalla ovat opettaneet rakastamaan merta. Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, sillä meri oli mielestäni vähän pelottava ja synkkä, mutta mieli on muuttunut. Nyt meren ranta (tai metsä) on se, missä kerään voimia ja rohkeutta.
VastaaPoistaJoo, tutulta kuulostaa! Minulla on mereen yhä viereltä katsova, pelokkaan kunnioittava suhde. Mutta se avara, alati liikkuva, arvaamaton vesimassa on aina yhtä mykistävä, saan voimia siitä, ihan katselemisesta ja sen äärellä olemisesta, kevennyn.
Poista