torstai 31. joulukuuta 2015
"-- tulet lämpimälle seudulle
se on pehmeä ja hämyinen
mutta silloin minä en ole enää minä
vaan metsä."
(Eeva-Liisa Manner: Kirjoitettu kivi. Tammi 1966, 27.)
Olen käynyt läpi alakerran kirjapinoja. Erään taustatyöteoksen välistä löysin lainauskuitin (20.3.2014), jonka kääntöpuolelle olin kirjoittanut muistiin tuon pätkän Mannerin runosta. Mihin se liittyi? Miksi poimin sen talteen? En muista mutta tunnistan. Olkoon vuoden viimeinen sitaatti.
Yllä olevat kuvat ovat jouluaaton metsästä, oli myöhä iltapäivä, (unohdimme omenan jänikselle) ja haimme purolta saunaan löylyvettä. Saimme virtaavat, moreenin tuoksuiset löylyt.
Valoa uuteen vuoteen, metsähetkiä, maisemia ja levollista mieltä!
Tunnisteet:
Eeva-Liisa Manner,
joulu,
kirjat,
loma,
metsä,
perhe,
runot,
sauna,
siivoaminen,
uusi vuosi,
vesi
keskiviikko 23. joulukuuta 2015
tiistai 15. joulukuuta 2015
tiistai 24. marraskuuta 2015
Matka minuksi - Becoming Me
Joko olet nähnyt Mina Laamon dokumentin Matka minuksi?
"- Tuntuu, että nykyajan arvot kovenevat kaiken aikaa, ja se vaikuttaa etenkin nuoriin. Suorittamisen kautta on lunastettava oma paikka, olemassaolo ja oikeutus. Se on pidemmän päälle aika rankkaa. Kyllä ihmisarvon pitäisi tulla olemassaolosta eikä suorituksista ja saavutuksista. Toivoisin elokuvan välittävän armollisuutta itseä ja muita kohtaan. Että havahduttaisiin välillä siihen, mikä on lopulta tärkeää: inhimillinen ymmärrys itseä ja muita kohtaan.
Matka minuksi heijastelee yhteiskunnan suorituskeskeisyyttä: millaisia vaatimuksia ”elämässä pärjääminen” edellyttää nuorilta, ja kuinka kauaskantoisia seurauksia sillä voi olla? Se on samalla elokuva matkasta kohti ehjää ja kokonaista minuutta, jonka voi ehkä saavuttaa vasta, kun onnistuu hyväksymään itsensä ja maailman epätäydellisyyden." (Mina Laamon haastattelu Film-O-Holicissa.)
Dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa vielä vajaan kuukauden verran (with English subtitles).
"- Tuntuu, että nykyajan arvot kovenevat kaiken aikaa, ja se vaikuttaa etenkin nuoriin. Suorittamisen kautta on lunastettava oma paikka, olemassaolo ja oikeutus. Se on pidemmän päälle aika rankkaa. Kyllä ihmisarvon pitäisi tulla olemassaolosta eikä suorituksista ja saavutuksista. Toivoisin elokuvan välittävän armollisuutta itseä ja muita kohtaan. Että havahduttaisiin välillä siihen, mikä on lopulta tärkeää: inhimillinen ymmärrys itseä ja muita kohtaan.
Matka minuksi heijastelee yhteiskunnan suorituskeskeisyyttä: millaisia vaatimuksia ”elämässä pärjääminen” edellyttää nuorilta, ja kuinka kauaskantoisia seurauksia sillä voi olla? Se on samalla elokuva matkasta kohti ehjää ja kokonaista minuutta, jonka voi ehkä saavuttaa vasta, kun onnistuu hyväksymään itsensä ja maailman epätäydellisyyden." (Mina Laamon haastattelu Film-O-Holicissa.)
Dokumentti on katsottavissa Yle Areenassa vielä vajaan kuukauden verran (with English subtitles).
torstai 19. marraskuuta 2015
On pehmeän leuto marraskuu, lyyristä sumua, harmaata ja kuraista, hautajaisia ja synkkiä uutisia maailmalta, muuttuvat kysymyksiksi, päivittäisiksi puheenaiheiksi, painajaisiksi ja ylioppilaskirjoitusten aiheiksi. Päivät ja yöt ovat täysiä. Sairastamme kaamosta, tautivuoteita on kahdessa kerroksessa kolmatta viikkoa, kanikin potee, saamme arvailevan asiantuntijalausunnon kaukaa maailmalta, maallikko miettii, että jospa se on surua vain, isoäitikin alkoi kärsiä sitkeästä ihottumasta, herkistyi väreillekin, kun jäi leskeksi (näkeekö mikroskooppi kaiken, tunnistaako koepalasta surun?). Minun puolisoni on lähellä, hän makaa lattialla jalkojeni juuressa silmät kiinni, saa edes sen hetken lepoa, luen hänelle ääneen käsikirjoitusta, koira nukahtaa, minä korjaan ja kirjoitan tekstiä punaisella fontilla, jotta huomaisin edistyväni.
Tunnisteet:
arki,
kaamos,
kani,
kirjoittaminen,
koira,
marraskuu,
perhe,
tautiraportti,
työ
maanantai 5. lokakuuta 2015
Puolalaisen elokuvan viikot 2015
Puolalaisen elokuvan viikot ovat taas täällä! Suosittelen lämpimästi! Elokuvat kiertävät lokakuussa Helsingissä (05.10. - 09.10.), Tampereella Niagarassa (09.- 15.10.), Turussa (12.10. ja 20.10.), Oulussa (16. - 20.10.), Rovaniemellä (17.10.), Lahdessa (24. - 25.10.), Kajaanissa (26.10.) ja Hangon Elokuvajuhlilla (02.11.)
Katselmuksessa nähdään seuraavat elokuvat:
Nuoren Jan Komasan historiallinen Miasto 44 (Kaupunki 44), Puola 2014 /130min.:
Rooleissa: Jósef Pawlowski, Zofia Wichlacz, Anna Próchniak
Warsaw
44' kertoo nuoresta tehdastyöläisestä Stefanista, joka osallistuu
Varsovan kansannousuun natseja vastaan elokuussa 1944. Hän päätyy
keskelle sotaa sekä kuumaa kolmiodraamaa, jossa kaksi nuorta naista
elävät kuin jokainen päivä olisi heidän viimeisensä. Tämä ei kuitenkaan
johdu heidän uhmakkuudestaan tai piittaamattomuudestaan, vaan on
luonnollinen osa sitä todellisuutta, jossa he elävät. Jan Komasan voimakas draama on täynnä ekspressionistisia sotakohtauksia. Ohjaaja oli vain 31-vuotias, kun elokuva kuvattiin, ja siitä tuli valtava menestys Puolan elokuvateattereissa.
Slawomir Fabickin LOVING / MIŁOŚĆ, Puola 2012 / 105min.
Maria ja Tomek ovat onnellisesti naimisissa ja
odottavat ensimmäistä lastaan. Mikään ei pysty häiritsemään heidän
rauhallista elämäänsä, kunnes Maria joutuu eräänä päivänä työpaikallaan
pomonsa raiskaamaksi. Hän päättää olla ilmoittamatta asiasta poliisille,
eikä myöskään kerro mitään miehelleen. Siitä päivästä lähtien Marian ja
Tomekin rakkaus on koetuksella. Loving on sekoitus trilleriä ja ihmissuhdedraamaa, jossa kaksi pääosan esittäjää on ratkaisevassa roolissa.
Lukasz Palkowskin GODS / BOGOWIE, Puola 2014, 120 min.
Rooleissa: Tomasz Kot, Piotr Glowacki, Szymon Piotr Warszawski
Kiehtova
elämäkerta kiistanalaisesta ja ylistetystä sydänkirurgi Zbigniew
Religasta, joka suoritti ensimmäisen onnistuneen sydämensiirron Puolassa
toukokuussa 1986. Elokuvassa seurataan Religanuseita epäonnistumisia
sekä yhteenottoja lääkärikollegoitten kanssa. Siinä on jännitystä ja
rautaesirippu-kitschiä. Religan limenvihreää Ladaa ei voi olla
huomaamatta!
Elokuva oli suuri menestys Puolan
elokuvateattereissa. Se palkittiin myös parhaan elokuvan palkinnolla
Gdynian Elokuvajuhlilla (2014) ja Puolan kansallisella
elokuvapalkinnolla (2014).
Wojciech Smarzowskin THE MIGHTY ANGEL / POD MOCNYM ANIOLEM, Puola 2014, 110min.
Rooleissa: Robert Wieckiewicz, Julia Kijowska, Adam Woronowicz
Jerzy on fiksu ja lahjakas kirjailija ja alkoholisti. Hän hakeutuu katkaisuhoitoon, mutta lentää sieltä kerta toisensa jälkeen ulos. Kun Jerzy yllättäen kohtaa elämänsä rakkauden, hän päättää raitistua, mutta pystyykö hän? Elokuvassa on epälineaarinen kerronnan rakenne. Jerzyn tilanteen kuvaus on täynnä groteskia huumoria ja realismia.
Robert Wieckiewicz ("Walesa - Man
of Hope") on voittanut useita palkintoja pääroolistaan. Käsikirjoitus
perustuu Jerzy Pilch romaaniin "Mighty Angel" (2000).
O!PLA ACROSS THE BORDERS - PUOLALAISEN
ANIMAATION PÄIVÄ
Puola 2014-2015,
111min.
Lähes kahden tunnin
mittainen ohjelmisto koostuu puolalaisen animaation parhaimmistosta viimeisen
kahden vuoden ajalta. Mukana on sekä opiskelijoiden päätöstyöelokuvia että
tunnettujen mestareiden (Tomasz Siwiński, Piotr Dumala) animaatioita ja
kaikkea siltä väliltä. O!PLA ACROSS THE BORDERS on kiertänyt 34:ssa kaupungissa
ympäri maailman ja saapuu nyt Suomeen osana Puolan elokuvaviikkoja. Elokuvissa
on englanninkielinen tekstitys. K 18.
---
Viime vuonna suosikeikseni nousivat Paweł Pawlikowskin upea Ida (2013) ja Joanna Kos-Krauzen & Krzysztof Krauzen Papusza (2013). Arvaan nyt etenkin Miasto 44:n olevan vahva elämys, ja saapa nähdä, tuleeko elokuvasta lisää mielleyhtymiä Sofia Coppolan Marie Antoinetteen, nyt se käväisi mielessä. Miaston soundtrack (miten hieno kattaus, Lana Del Reykin! ) soi nyt kirjoittamiseni taustalla. Lokakuista Varsovaa on valtava ikävä!
(Elokuvien esittelytekstit on napattu täältä. Ylimmäinen kuva on elokuvasta The Mighty Angel, alempi Miasto 44:stä. -- ja tekstiä muotoillessa nämä rivivälit ja kirjasimet elävät omapäisinä eivätkä tottele kirjoittajaansa...)
tiistai 29. syyskuuta 2015
tiistai 1. syyskuuta 2015
Tervetuloa syksy!
Syyskuu. Mies poimii suruvaipan kämmenelleen, viinirypäle kypsyy, ja meille odotetaan uutta perheenjäsentä.
Tunnisteet:
mies,
mitä onni on,
perhe,
puutarha,
syksy
tiistai 25. elokuuta 2015
Saarelta saareen
Elokuun soivat saaret, tämä ja tuo, jonne Ludovico Einaudi nousi pianonsa kanssa ja jonka rantakalliolle on jäänyt auki Virginia Woolfin Aallot.
Tuuli istahtaa siellä hetkeksi alas (on kuuma, poikkeuksellinen helle, kerrotaan sillä välin), riisuu mekkonsa, odotettu viileä lehahdus, istuu lämpimälle kalliolle lukemaan:
"Minä paahdun, minä värisen -- tästä auringosta tähän varjoon."
(Tuulen kämmen veden pinnalla, aalloilla, nekö puhuivat, koskettivat, sydämenlyönteihin saakka.)
Tuuli istahtaa siellä hetkeksi alas (on kuuma, poikkeuksellinen helle, kerrotaan sillä välin), riisuu mekkonsa, odotettu viileä lehahdus, istuu lämpimälle kalliolle lukemaan:
"Minä paahdun, minä värisen -- tästä auringosta tähän varjoon."
(Tuulen kämmen veden pinnalla, aalloilla, nekö puhuivat, koskettivat, sydämenlyönteihin saakka.)
tiistai 14. heinäkuuta 2015
Kotiin
"- Modernin ihmisen pulmana on se, että hän etsiytyy joka puolelle maailmaa, mutta ei ole koskaan kotonaan omassa itsessään, (--) - Kukaan ei vaali kaikkein tärkeintä, sisäistä kotiaan. Ihminen tuntee itsensä epävarmaksi ja pelokkaaksi ollessaan yksin, koska hän ei ole koskaan kokenut, mitä kotona oleminen on, sanan syvimmässä merkityksessä.
Meditaation tarkoitus on nimenomaan tuoda meidät kotiin. Meditaatio on menetelmänä kolmikerroksinen: Meditoija tuo mielen kotiin, vapauttaa sen ja hellittää. Mielen kotiin tuominen tarkoittaa sen kokoamista ja rauhoittamista. Vapauttamisessa on kyse itsensä vapauttamisesta tajuntaan sisältyvästä aistokokemusten nälästä, ihmisten, asioiden, esineiden ja ilmiöiden nälästä. Tuo nälkä aiheuttaa paljon ahdistusta ja tuskaa. Hellittäminen merkitsee syvemmässä mielessä sitä, että luomme tajuntaan tilan, mikä purkaa sen jännityksiä ja ristiriitoja.
Kotoisuus, tila, lepo. (--)
Tärkeintä on, että antaa mielen rauhoittua, (--) - Luonto voi olla innoituksen lähteenä meditaatiolle ja näyttää tietä kohti ihmisen alkuperäistää ja luonnollista olotilaa. (--) Sama vaikutus voi olla musiikin, tuulen huminan tai puron solinan kuuntelulla tai inspiroivan runon lukemisella hiljaa itsekseen. Voimme myös kuunnella omaa hengitystämme, (--)
Mitä enemmän ihminen kuuntelee sisäänpäin, sitä enemmän hän kuulee, (--) Hän alkaa aavistaa, mitä hän todella on. - Silloin hänen sisimmässään kuuluu kuin tuttujen äänien kaikuja. Hitaasti hänelle alkaa valjeta muistuma siitä, mitä hän todella on. (--) Kun ihminen tuntee itsensä täysin, hänelle ei itse asiassa ole olemassa mitään persoonallista minää, (--) (Anna Bornstein: Arkipäivän psykologiaa buddhalaisittain. Suom. Marita Salminen. Basam Books 2004, 149-151.)
Noita ajatuksia olen puntaroinut matkalta palattua, samoin Eeva Kilven sanoja: "Elämän tarkoitus on päästä kotiin."
sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
lauantai 11. heinäkuuta 2015
perjantai 10. heinäkuuta 2015
keskiviikko 8. heinäkuuta 2015
Vedessä, vedestä, veteen
Ihana, rakas vesi! Pisarat, aallot, virtaukset. Siirtyminen toiseen olomuotoon, keho(llisuude)n tunnistaminen, kelluminen, keveys, puhdistuminen, sulautuminen.
tiistai 7. heinäkuuta 2015
Kyproksen sininen
Aidattu kalmisto oli keskellä kaupunkia kauppojen, baarien ja huvipuiston vieressä. Jos nosti katseen hautadetaljeista ylös taivaalle, näki maailmanpyörän (elämänpyörä se oli) ja benjihyppytornit. Mitä kuolleet ajattelevat katsellessaan näitä rakennelmia viimeisistä leposijoistaan, hyppyjä taivaista (Ikarosko se vain on, kerta toisensa jälkeen)?
Autio hotelli oli kotimme likellä. Sen pihamaalla oli turkooseja, rikottuja mosaiikkinauhoja ja lasinsirua. Tyhjät parvekkeet, ikkunoiden edessä verhot, hiljentyneet aulat, joissa rakennustarvikkeita, sisäkatossa reikä.
Vuoristossa oli viileää, tuoksui aromaattiselta, havupuita ja vesiputous. Mies löysi mansikkapuun, minä ja lapset aidattuja hedelmätarhoja, lohilammikon ja hetkellisen zen-olon.
Sininen on kaunis kaikkialla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)