tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kuka opettaisi, miten mammuttina ollaan?

Harvardin yliopiston tutkijat ovat yhdistäneet villamammutin dna:ta elävien elefanttien soluihin. Onko siinä järkeä, kysyi aamutv:n toimittaja.

"Mammutin kannalta ei ole, sen ympäristö on poissa. Kaikki mikrobit, joiden varassa oikea elävä mammutti toimii ja elää, on poissa. Sillä ei ole ketään mammuttiäitiä, joka opettaisi sitä, miten mammutina ollaan. Se on monsteri, jota voi ihmetellä -- Luodaan tällainen älykäs, herkkä eläin, jolla ei ole mitään paikkaa missään", vastasi evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kirjoitan mereen ja taivaalle


Viivoitettua sinistä paperia silmänkantamattomiin! Siellä täällä pisteet ja pilkut jo paikallaan.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Vaaleanpunaisessa valossa


Maata sängyssä silmät suljettuina, tunnustella sormenpäillä miehen niskaa, leuasta parran orasta. Silmäluomien lävitse vaaleanpunainen valo, kevät.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Pitää olla aikaa

"Mina Laamo kuuntelee kauhulla vaatimuksia välivuosien välttämisestä ja nopeasta valmistumisesta.
- Nuorilla pitää olla aikaa kuljeskella, haeskella omaa minää, ottaa rennosti."
("Suorita, menesty, ole kaunis ja langanlaiha. Dokumenttiohjaaja Mina Laamo löysi nuorten naisten anoreksia- ja masennusblogeista aikamme ytimen. Vain täydellisyys riittää - ehkä." Teksti: Simopekka Virkkula. Aamulehti 5.3.2015.)

torstai 5. maaliskuuta 2015

Näinä päivinä



Dialogia,

isoäidinneliöitä (isoäidiltä, jota ei koskaan ollut),
kahvila.

Kaksi syntymää (hymyileviä vauvoja),


kirjaidea (töitä on saatava tehdä limittäin, jotta on aina paikka, jonne voi paeta huonoa vaihetta),

koivunoksia,
kollegiaalisuutta,
korkkiruuvikiharat (arkena ilman mitään pakottavaa syytä), 

kuraa,
lapset,
lehtikaalia (lehtikaalisipsejä),
lyhytelokuvia.
"Matematiikka on onnistumissimulaattori."
Naurua,
novellihimo,
potemista.
Prinsessaleivokset (arkena ilman mitään syytä)(ja: leivoksen sisään piiloutunut sammakko, tomusokerilunta hartioillaan, se joka haluaa itse suudella prinsessaa, joka ei halua suudella sammakkoja).
Puupinoja,
sulavettä,
suutari,
syli,
syntymäpäivät (vietetyt ja viettämättömät, useita vuosikymmeniä).

Tapettia,

tilhiparvi,
tilliperunoita.
Toinenkin kahvila.
Toipilaisuutta,
treffit,
töitä,
tuulen lennättämä teltta (kuusi vuotta sitten pihaan lennähti prinsessateltta, isoveljet kertoivat sen lentäneen siskolle Ranskasta. Nyt koulun vieressä puun latvan oksanhaarassa oli nurinniskoin valovuosien takaa lennähtänyt teltta, joka aikansa harkittuaan putosi luistinradan reunaan. Teltassa asuu Pikku prinssi. Se nukkuu päivät ja lähtee öisin ketun kanssa luistelemaan.) ja
yksi pysäyttävä kuolema (eikö kuolema aina pysäytä?).

P.S. Blogger halusi runoilla ja teki luetteloon omin päin säkeistöt.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Miten ihmisestä tulee onnellinen?


"- Nykyään 'oma elämä' naurattaa minua. Sellainen johtaa umpikujaan. Buddhalaiset tietävät, miten ihmisestä tulee onnellinen. Otetaan lause 'Minä haluan onnea'. Sitten otetaan pois sana 'minä'. Sen jälkeen otetaan pois sana 'haluan'. Jäljelle jää vain onnea. --

- Jos haluan katsoa televisiota, hermostun, jos Andrén hoitotoimet eivät menekään sujuvasti. Jos en ajattelisi omaa haluani, ei olisi mitään syytä tiuskia. Tietenkin minulla on oikeus katsoa televisiota, mutta jos en ajattele haluani, osaisin järjestää tilanteen rauhallisesti ja järkevästi."
(Raisa Lardot: "Avutonta en jätä". Teksti: Riitta Lehtimäki. Kotiliesi 2/2015.)