Kuka opettaisi, miten mammuttina ollaan?

Harvardin yliopiston tutkijat ovat yhdistäneet villamammutin dna:ta elävien elefanttien soluihin. Onko siinä järkeä, kysyi aamutv:n toimittaja.

"Mammutin kannalta ei ole, sen ympäristö on poissa. Kaikki mikrobit, joiden varassa oikea elävä mammutti toimii ja elää, on poissa. Sillä ei ole ketään mammuttiäitiä, joka opettaisi sitä, miten mammutina ollaan. Se on monsteri, jota voi ihmetellä -- Luodaan tällainen älykäs, herkkä eläin, jolla ei ole mitään paikkaa missään", vastasi evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius.

Varsova: Kocham Pragę!

Veiksel-joen itäpuolella sijaitsee Varsovan Brooklyniksikin kutsuttu Pragan pahamainen kaupunginosa. Siellä asuu parvekemummojen aateli: he hohtavat hopeista valoa yläilmojensa takorautaisista avohäkeistä, päästävät undulaatit, seeprapeipot, kanaria- ja muut häkkilinnut kesällä vapauteen ja vilkuttavat ventovieraalle. Talojensa porttikäytävissä on muistumaa toscanalaisista pylväistä, sisäpihoja vartioivat pyhimykset, rappukäytävissä tuoksuu tiheänä mennyt aika ja mosaiikit kukkivat.

Näitä vanhoja rakennuksia voi ihailla lisää esimerkiksi Roman Polanskin The Pianist-elokuvassa. Toisen maailmansodan pommituksissa ja vuoden 1944 suurtuhossa katosi 75-80 prosenttia kaikista kaupungin rakennuksista, esimerkiksi Unescon maailmanperintökohde Vanhakaupunki rakennettiin sodan jälkeen kokonaan uudelleen. Praga joutui neuvostojoukkojen käsiin ja säästyi.

Pommitukset runtelivat myös 1928 perustettua Varsovan eläintarhaa. Osa eläimistä paloi elävältä, osa karkasi (mm. hylje, joka käveli teitä pitkin reilu kymmenen kilometriä paikallisten kyläläisten suureksi ihmeeksi ja päästettiin kalalampeen toipumaan), osa petoeläimistä lopetettiin ja arvokkaimmat kuljetettiin Saksaan. Johtajapariskunta Jan ja Antonina Żabiński piilottelivat kotonaan ja eläinhäkeissä natsiarmeijan yksikön ja epäluuloisen taloudenhoitajansa silmien alla yhteensä 300 uutta turvapaikkaa ja väärennettyjä papereita odottavaa juutalaista.

"It was not an act of heroism, just a simple human obligation", kommentoi Jan Żabiński.

Tästä pelastustyöstä esim. The Warsaw Voicessa, kirjassa The Zookeeper´s Wife ja opetuselokuvamaisessa, hieman imelässä filmissä Safe Haven: the Warsaw Zoo.

Pragan puoleisella jokirantakaistaleella olisi ollut paljon koettavaa, siellä kaupunkilaiset viettivät vapaa-aikaa, grillasivat, uivat ja ihailivat jokimaisemaa.  

Vain uni kykenee sulkemaan vanhan ja avaamaan uuden

"-- hän nukahti ja nukkui raskaasti, mustasti ja öljyisesti, ainuttakaan kuvaa näkemättä ja mitään ajattelematta. Vasta herätessään hän tajusi lähteneensä matkalle - siihen asti matkanteko oli ollut vain siirtymistä tilassa, tavanomaista, hajamielistä paikan vaihtamista. Vain uni kykenee sulkemaan vanhan ja avaamaan uuden -- Päivien välissä oleva musta aukko ilman ominaisuuksia - se on todellista matkantekoa."
(Tokarczuk: Päivän talo, yön talo. Suom. Tapani Kärkkäinen. Otava 2004, 46.)

Olen nähnyt unia, sakeana fragmentaarisena virtana. Viime yönä opetin, mutta luokkaan etukäteen ilmoittamatta tulleet isovanhemmat tekivät työni mahdottomaksi. Laskin, että heitä oli enemmän kuin oppilaita, taukomaton, häiritsevä puheensorina. Käänsin selkäni oppilaille, yleisölle. Sitten hiljeni. Luokka ja rakennus tyhjenivät. Minä seisoin yksin käytävällä, jonne tulvi valoa kymmenistä ikkunoista ja ovista aaseja, poneja ja hevosia. Käytävä oli valoa ja kavioiden kopinaa, pelkäsin hevosten pillastuvan. Yksi oli potkaista, joku sai sen suitsista kiinni.

Tämä oli minulle hyvin merkityksellinen uni.