"Mina Laamo kuuntelee kauhulla vaatimuksia välivuosien välttämisestä ja nopeasta valmistumisesta.
- Nuorilla pitää olla aikaa kuljeskella, haeskella omaa minää, ottaa rennosti."
("Suorita, menesty, ole kaunis ja langanlaiha. Dokumenttiohjaaja Mina Laamo löysi nuorten naisten anoreksia- ja masennusblogeista aikamme ytimen. Vain täydellisyys riittää - ehkä." Teksti: Simopekka Virkkula. Aamulehti 5.3.2015.)
Näin eilen elokuvajuhlilla tuon dokumentin. Vaikuttava työ.
VastaaPoistaKiitos, kun vinkkasit radio-ohjelman, oli mennyt minulta ohi.
Ole hyvä, Ilona.
PoistaMinä mietin tuota Laamon dokkaria mutta päädyimme katsomaan aiempaa muuta. Matka minuksi on onneksi tulossa Niagaraan huhtikuussa. Osa näistä on pyörinyt myös Areenassa mutta valitettavan lyhyellä esitysajalla.
Kaipaan noita sitaatin lauseita nykylapsille ja -nuorille (ja -aikuisillekin). Valtavassa prässissä elävät ja hanakasti heitä pelotellaan syrjäytymisellä (tekemään hätiköityjä päätöksiä, joista voi seurata juuri sitä peloteltua tai muuta ahdistusta) ja verrataan niihin, joille kiivas rytmi on luontaisempaa (onko sellaisia edes?). Koko loppuikä on kuitenkin aikaa.
Suosittelen Laamon dokumenttia lämpimästi. Monin tavoin hyvin kaunis teos, herkkä ja läpitunkeva.
PoistaMaailmaa vaivaa kummallinen illuusio siitä, että aikaa ei ole. Tähän törmää aivan kaikkialla.
Tuli viisaista ajatuksistasi mieleeni kokemusesimerkki:
minulle elämä mahdollistui vasta silloin, kun "syrjäydyin". Olin nuori nainen, väärät opinnot valmiiksi suoritettuina, ei tietoakaan siitä, kuka olen. Oli vain tieto siitä, mitä yhteiskunta minusta haluaa – veronmaksajan ja lisääntyjän. Hurjasti yritin, mutta eihän odotusten täyttäminen riitä sisällöksi elämälle. Sairastuin vakavasti ja putosin lopullisesti ulos kaikesta siitä, mitä pidetään ikäluokalle tyypillisenä. Mutta – se oli monessa mielessä syntymä. Tänä vuonna täytän seitsemän tai kolmekymmentä.
Vuosia olen nyt tehnyt työtä kasvattaakseni itsestäni sen aikuisen, joka minusta alunperin piti tulla, jolle lapsuuden ja nuoruuden ympäristö ei osannut antaa mahdollisuutta. Alan onnistua, luulen. Ainakin tykkään itsestäni ja elämästäni. Se on kivaa, se on paljon. Se on melkein kaikki. Ainakin alku kaikelle.
Toivottavasti Laamon ja kaltaisten ääni kuuluu kauas.
Kiitos, kun kerroit, Ilona! Kannustava ja rohkaiseva kasvukertomus! Tuossa on niin paljon omakohtaisesti itsellenikin tuttua.
PoistaEn oikein osaa tarpeeksi painottaa, miten tärkeäksi koen sen, että saisi aikaa valinnoille, päätöksille ja itsetutkiskelulle (Kuka minä olen? Mikä tekee minut onnelliseksi? Mitä tarvitsen pysyäkseni terveenä? Millaisia ihmisiä tarvitsen lähelleni? Missä olen hyvä? Miten elää hyvä elämä? Miten elää tämä elämä?), harhailulle ja äkkikäännöksillekin. Minun elämässäni on ollut etuna se, että olen aikuisiällä tutustunut muihinkin, joille kaikki ei ole selkeää. Tai jotka kipuilevat reittinsä kanssa tai jotka eivät kipuile, mutta haluavat valita toisin (esim. opiskella lopun ikänsä tai tehdä vain osa-aika- tai pätkätöitä): todellinen rikkaus on sitä, että on aikaa tärkeiksi tai mielekkäiksi kokemilleen asioille. Joillekin tietysti se voi olla mieluisa työkin. Jokin vapauden kaipuu kuitenkin kaikilla, rikas sisäinen maailma ja tietty kokemisen herkkyys, ryteikköjen kaihtamattomuus, alituinen etsiminen (uskallus tai rohkeus). Täällä Suomessa ehkä on jotenkin korostetusti tiukkaa elää omanlaisellaan tavalla. Meillä ihmisiä arvotetaan niin kovasti (palkka-)tekemisen, suorittamisen, ammatin, (palkka-)työn, opintojen ja tittelien kautta ei ehkä niinkään sen kautta, mitä jo valmiiksi omina itsenämme olemme.
Ja tuo syrjäytymisen käsitekin! Syrjäytynyt mistä? Kenen näkökulmasta? Voiko itsensä löytänyt olla syrjäytynyt? Jostakin luin, miten paljon ns. näkymätöntä työtä esim. monet työttömät tekevät päivittäin. Mikä voimavara! Siis esim. ovat saatavilla ikääntyneille vanhemmilleen tai tekevät vapaaehtoistyötä tai antavat naapuriapua, ehtivät vaihtaa sanan tuntemattoman kanssa tai avata oven, tuttua on.
Ja kyllä, olen menossa katsomaan tuota dokkaria. Hyvä oli lukea mielipiteesi, vahvistui oma aikomus.
Allekirjoitan kaiken, mitä kirjoitit tuossa yllä. Viisasta puhetta.
PoistaPaasaan ja lörpöttelen vielä aiheesta ja aiheen vierestä, jollain oudolla vapaudella.
Julkinen ja varsinkin poliittinen keskustelu on siitä hankalaa, että siinä yleensä täytyy puhua massoista, poliittinen ohjailu suunnataan massoille. Nuoren ja aikuisenkin voi olla mahdotonta tajuta, että yksilönä juuri hän tai vieruskaveri ei automaattisesti kuulu tähän massaan. Siksi tarvitaan monenlaisia tarinoita yksilötasolta, tarvitaan pieniäsuuria ääniä, jotka aloittavat: "Minä --". Tarvitaan samaistumispintaa valtaosan ulkopuolelta. Se on onneksi nouseva ilmiö muuallakin kuin pelkästään taiteessa. Ja sitä ääntä halutaan kuulla. Myös päättäjät ja toimijat ainakin kuntatasolla, ainakin täällä omassa kunnassani, haluavat kuulla ja huomioida tarinoita massan liepeiltä ja ulkopuolelta. Suuren massan ulkopuolella, ei oikeastaan edes kovin kaukana, on pienempiä massoja tai ainakin ryhmiä, joilla yhteisiä kokemuksia, joita kannattaa opetella hyödyntämään. Valoa on!
Pääsin itse viime syksynä opiskelemaan kokemusasiantuntijaksi, se on hurjan mielenkiintoista ja antoisaa ja arvostettua, mutta työnä hurjan vaativaa ja siksi en vieläkään tiedä, haluanko tehdä sitä työtä joskus edes satunnaisesti. Pystynkö olemaan se ääni, joka julkisesti omalla nimellään aloittaa "Minä --" ja jatkaa. Hienointa on, että opinnoissani hyväksytään se, ettei tiedä, siellä saa jatkaa, siellä saa määritellä itse omat tavoitteensa vaikka joka viikko uudestaan. Sellaista asennetta ja toimintatapaa tarvittaisiin enemmän moneen paikkaan, jossa ollaan tekemisissä hauraiden ihmisten kanssa.
Pohdiskelin eilen myös sitä, että kuinka pieni tai suuri kansantaloudellinen hinta on vaikkapa yhdellä tarpeeseen pidetyllä, itsetutkiskeluun käytetyllä välivuodella verrattuna pitkiin sairauslomiin, joita voidaan jossain vaiheessa tarvita itselle väärien askelten ottamisen jälkeen, sairaanhoito- ja terapiakulut mukaan lukien. Tätä on varmaan vähän vaikea tutkia.
Hyvää pohdintaa, Ilona. Tuota samaa olen miettinyt, että lyhyen tähtäimen hätiköinti voi tulla kalliiksi, jos mietitään näitä asioita rahassa. Vaikeita asioitahan nämä kaikkinensa ovat. Varmasti on niitäkin nuoria, joita helpottaa sekin, että pääsevät ylipäätään jonnekin (josta saa ruokaa ja jossa on muita ihmisiä). Nykytilanne kuitenkin lienee se, että harva valmistuu vain yhteen ammattiin ja toimii siinä eläkeikäänsä asti. (Onko se edes tavoiteltavaa?)
PoistaOli googlattava tuo kokemusasiantuntija. Onhan mielenkiintoista! Upeaa, että tuollaista voimavaraa osataan valjastaa käyttöön! Muutenkin kuulostaa inhimilliseltä. Tuota inhimillisyyttä, asennetta ja toimintatapaa tarvitaan lisää tähän maailmaan.
Kiitos.
VastaaPoistaOle hyvä, Satu.
Poista