Löysin sinut, Agnes!

Angst on jo niin tuttu seuralainen, että voisin antaa sille oman nimen. Angus tai Agnes? Googlaan. Mietin, onko tämä enne, pitäisikö antaa lisää merkityksiä, ehkä kyse onkin vain jonkin uuden syntymästä. Yleensä flowta edeltää uupuminen, tarpominen synkissä vesissä, pakkautuminen, sen jälkeen energisoidun, käyn aktiivisesti etsimään (tahallisia sivupolkuja, eksymisiäkin) ja äkkiä taas kohisee.

Agnes voisi olla tämä (Release me, totta vieköön!), mutta sitten löysinkin hänet:

En keksi otsikkoa

Olen matkannut taas. Huomannut, että Irlannin nummet ovat Mouhijärvellä. Olen ollut lukiaisissa esiintyjänä ja yleisönä, itkenyt ja nauranut muiden tekstejä, tavannut taas uusia kirjoittajia ja hiukan sukua ja läheisiä, tuntenut yhteenkuuluvuutta, kuullut että eräs novellini toimisi näytelmänäkin, saanut kannustusta, nukkunut kokonaisen yön levollisesti, herännyt lapsuudenkaupungissa kuura-aamuun, miettinyt mitä järkeä on pitää blogia, kun ei enää voi kertoa kaikkea kuten ennen eikä tiedä, minne vetäisi rajoja, kaikkea herkkää ja haurasta pitää suojella, mutta kova en ole eikä jaksa ihan kirjalliseksikaan ruveta (en osaa tai halua kertoa omasta kirjoittamisesta, se on niin henkilökohtaista ja pitkälti myös ihan arkista työtä siinä missä mikä tahansa työ, lukumakuni taasen on niin kumma ja vauhti hidas enkä näe kokonaisuuksia tai välitä niistä, kiinnitän huomion detaljeihin, haluan analysoitavaa ja kokonaisvaltaista pakahtumista, en niinkään selityksiä). Ja ettenkö olisi kyseenalaistanut kirjoittamista ihan muutenkin! Piinannut miestä pohdinnoilla sanoista, rakkaudesta, intohimosta sanoihin, kyllästymisestä, vastuusta, uupumisesta... sitten kuitenkin yrittänyt perata tekstiä, halunnut karata uuden luo ja pakoon molempia. Ja jossakin rakosessa ollut hiukan vaimo ja vähän äiti. Katsellut elokuvia, pinoittain on odottamassa... ja hämmentynyt, kokenut tulleeni vakoilluksi, saanut salaperäisiä alter ego -viestejä, joiden motiivia en ihan ymmärrä. Olen myös ylittänyt kykyni venyttää penniä, kiitos lauhan talven. Hengissä pysymme.

Marrasreissu

Olen reissannut hiukan. Iidesrannan alikulkukäytävässä julistettiin maailmanloppua, sitten matkasin sata kilometriä ennen kuin alkoi tapahtua. Kauppahallissa sain toffeeta ja viereen pysähtyneeltä mummolta kaunokirjallisen idean. Äiti paistoi metsäsieniä ja leikkasi minulle lehdestä kotiin vietäväksi ikioman filosofin. Istuin pienessä puutalossa juttelemassa ventovieraiden kanssa kirjoittamisesta, moni heistä oli paluumuuttajia, en ihmettele. Yöllä en saanut nukuttua. Ensin yski mies, sitten nainen, lehti kolahti luukusta, ja sade piiskasi ikkunaa. Muuten oli hyvin hiljaista, kaduilla kuuli vieressä kävelevän sanat, kaikkialla oli tilaa. Olin ylimaallisen onnellinen. Joelle en kävellyt, mutta ajoin sen yli kuudesti.

Staattisen arjen kaipuu

Koin kirjamessut: olin haastateltavana, tapasin sympaattisia esikoiskirjailijoita, kirjailijaystäviä sekä kustannustoimittajani. Ostin tämän kirjan kiitokseksi kummitytölle, joka oli meillä lasten seurana. Yömyöhillä tulostin apurahahakemuksen ja selasin kustannustoimittajan kommentit uudesta tekstistä.

En olisi malttanut nukkua, tekstit huutelivat luokseen, ja ilmassa leijaili valmiita lauseita, mutta ei kukaan levotta kirjoita. Lokakuun yöt ovat olleet unettomia tai fragmentteja. Olen saanut vaihtuvia unirakastajia, en juurikaan muuta. Aamulla olen kaivannut turhanpäiväisten miesten tilalle huoneita, tiloja ja suuntia, valveen kurinalaista struktuuria. Ehkä kohta taas, kunhan elämä asettuu takaisin arkisiin uomiinsa.

J.K. Kuva on vuodelta 2006.

Odelman ja hiljaisten sielujen seurassa

Odelman kanssa kuljen käsikädessä lokakuussa.

Huomenna perjantaina 21.10.2011 klo klo 13.00 YLE Radio ykkösen Kirjakerhossa teemana "Surrealistinen kieli ja muistin kuvat". Odelman lisäksi tarkasteltavana Silene Lehdon Hän lähti valaiden matkaan, Miki Liukkosen Valkoisia runoja ja Jenni Linturin Isänmaan tähden. Toimittajina Pietari Kylmälä ja Seppo Puttonen, keskustelijoina Vilja-Tuulia Huotarinen ja Mari Mörö. Ohjelma on kuultavissa hetimiten myös netissä.

Olen Helsingin kirjamessuilla WSOY-lavalla torstaina 27.10. klo 13.30 ja klo 16 Takauma-lavalla Ville-Juhani Sutisen (Torni), Anna-Kaari Hakkaraisen (Verkko), Antti Leikkaan (Melominen), Janica Branderin (Lihakuu), Jenni Linturin (Isänmaan tähden), Pia Pesosen (Urho Kekkonen Strasse) ja Iida Rauman (Katoamisten kirja) kanssa. Muiden esikoiskirjailijoiden, uusien lasten- ja nuortenkirjailijoiden sekä konkareiden esiintymisiä kannattaa kurkata messuohjelmasta eli täältä.

J.K. Eilen tuli hieno elokuva Yle Teemalta: Hiljaiset sielut. Katsoitteko? Se on nähtävillä myös täällä. Elokuva tuli uniini, ehkä joskus syntyy myös sanoja.

Lokakuu

Metsäretkiä, tyhjentyneitä eväskoreja, täyttyneitä sienikoreja. Itsetehtyä suppilovahverokeittoa, pitkään hautunutta puolukkaista ruispuuroa, vettyvää pyykkiä narulla, siivouspäiviä, ruotsin sanoja, enkun sanoja, ympäristöoppia, suunnitelmia vaatehuoneen kesyttämiseksi, aamuväsymystä, syysloman odotusta, kirjoittamista aamusta iltaan, katkonaisia unia ja pieni neiti, jolla on nyt korvissaan kauan odotetut korut, koruissa merenkulkijoiden onnenkivi.

Kirjallisen sateenvarjon alla

Kirjallisen juhlasunnuntain jälkeinen arkeen asettautuminen. Syksy ja sade.

Juttelin pitkän linjan kirjailijan kanssa luontokokemusten merkityksistä, yksinkertaisesta elämästä, juurista ja lapsuudentarinoista, tapasin kiinnostavia esikoiskirjailijakollegoita ja joitakin jo kauan kirjoittaneita, kustannustoimittajat olivat hurmaavia -- ja vaikka ruoka oli ihanaa, viiniä ihan liikaakin ja palvelu kuninkaallista, eniten tulin ravituksi ja päihdyin juuri kohtaamisista. On ilo huomata, mitä kirjallinen yhteisö voi parhaimmillaan olla: avomielinen, hyväksyvä, lämmin, hulvaton, syvällinen, empaattinen, aito. Yksinäisen työn ahertajana yhteisöön ja pitkään perinteeseen kuuluminen on tavattoman kannattelevaa. Hiukan kuin joku avaisi sateenvarjon, jonka alla kulkea säässä kuin säässä kastumatta. Ei taivu eikä lennä kädestä, niin arvelen ja toivon.