Joel Haahtela tarjosi Häämatkan

Kävin miehen kanssa hakemassa nojatuolin pitkän automatkan takaa. Pakkasimme mukaan termarikahvit ja voileivät, kameran ja tietenkin matkanovelleja. Pitkästä aikaa ehti jutella keskeytyksittä, miettiä kakluuneja ja kysyä, kuka murhasi Kyllikki Saaren.

Ruissalossa hehkui, oli lemmikkikaneja rannalla, muitakin lukijoita ja eväsretkeilijöitä. Kahvi maistui ja Joel Haahtela tarjosi meille Häämatkan:  

"Vastapäisen hotellin ikkunassa on valo, mutta verhot ovat edessä, mitään liikettä ei näy. Katu on tähän aikaan yöstä hiljainen, hotellin alakerrassa kahvila, joka on jo sulkenut ovensa. --

Hän ei tiedä, että olen lähellä, ei edes aavista. Ehkä hän valvoo vielä, on kauhuissaan, etsii minua."
(Novelli palaa! Matkanovelleja. toim. Kettu & Salmela. WSOY 2013, 52 ja 53.)

Sen jälkeen jaksoimme kantaa ruskan keltaisena hehkuvaa nojatuolia kerrostalon kierreportaissa (tuolin sisältä putosi ohuen ohut virkkuukoukku) ja ajaa takaisin peurapeltoja halkovia teitä pitkin. Taivaalle syttyi täysikuu. Olihan upea retki!

Joel Haahtelan Traumbach

Luin Joel Haahtelan Traumbachin (Otava 2012), jossa nuori Jochen saapuu kaupunkiin etsimään Traumbach-nimistä miestä. Hän tapaa lastenvaunuja työntävän äidin, vahtimestarin, poliisin, kahvilamyyjän, sihteerin ja yhden yön suhteen, kulkee junalla ja raitiovaunulla, astuu kerrostaloihin, virastoon, kahvilaan, puistoon ja sivukujille, tekee muistikirjamerkintöjä ja torkahtelee, lähestyy Traumbachia ajallisten kerrosten ja impressioiden lävitse.

Pidin kaikkitietävästä, hieman Lars Sundin Onnellinen pieni saari -tyyppisestä leikkisästä ja hellämielisen isällisestä kertojasta, joka tuudittelee päähenkilön puiston penkille nukkumaan:

"Nuku nuori Jochen, nuku nurmilintu. Lepää rauhassa ja kerää voimia, huomenna on taas uusi päivä." (23.)

ja antaa tämän välillä myös kadota sivukujille tai hypätä fyysiseen suhteeseen ilman liiallista tirkistelyä. Pidin palapelimäisestä mysteeristä, jota lukija saa ratkoa ja koota, vaikkei lopputulos olekaan kovin yllättävä. Pidin rakennuksista, tiloista, rakennusviraston odotushuoneesta, numerologiasta, kielellä leikkimisestä, epäsuorasta kerronnasta, metatekstistä, ajallisesta pohdinnasta, tulkintoja herättävästä kannesta sekä teoksen nimestä, surumielisestä romantiikasta, nostalgiasta, impressionistisuudesta.

“Jochen kuuntelee, tee höyryää ja kaukana on muu maailma. Valtatiet kohisevat, hedelmät kypsyvät puissa ja kaivon pohjalle on pudonnut lantti.” (71.)

Hienosti rakennettu pienoisromaani, mainio jatko aiempaan tuotantoon, vaikkei mielestäni ihan Haahtelan kärkikaartiin ylläkään.

J.K.
Traumbachia lukiessani torkahdin minäkin. Näin unta kauniista vanhasta rakennuksesta, josta olin vuokrannut työtilan. Meitä oli kolme, minä kirjoitin, he suunnittelivat. Asunto oli kolmannessa kerroksessa, käytävän perällä. Herättyäni katsoin kartasta unirakennuksen osoitteen: F.E.Sillanpäänkatu 7, Tampereen Lyseon lukio.

Tammihetkiä

Olen käynyt treffeillä ruokakaupassa, kävellyt miehen kanssa lumisen maiseman halki, nähnyt kuplahallin ja järven jäältä lumia pöllyttäneen ilmatyynyaluksen, molemmat samassa maisemassa, kummallisia kapistuksia. On juhlittu synttäreitä ja nimipäiviä, iloittu kummilapsista ja apurahasta, äänestetty, kirjoitettu, kirjoitettu, kirjoitettu, sytytetty kuusen oksaan kynttilälyhty jänikselle ja ketulle, katseltu ikkunasta miten katuvaloista lähtee suora säde lumisateen lävitse taivaisiin.

Tytär on koulupäivien jälkeen maannut omenapuun alla hangessa. Minulla on nyt samanlainen olo. Joku voisi peitellä, tuoda viereen termarikahvia, voileipiä sekä pinon kirjoja, istua viereen ja lukea ääneen, aloittaa tällä tai tällä.

Katselen käsipyyhkeen varjoa lakanalla

Olen kirjoittanut novellia valmiiksi. Joka päivä uusi versio, yöllä luen miehelle ääneen, suttaan sekaaan kuulakärkikynällä uusia lauseita. Juttelemme:
"Jotakin se kaipaa."
"Alku on kömpelö."
"Minusta nimi on tylsä."
"Ai, mä vaihdoin sen jo, enkö huomannut kertoa..."

Olen katsonut leffat Black Swan (iso pettymys!), Biutiful (oi, kyllä!), Oceans (leffaan käytetty ja kaikkialla mainittu suuri rahamäärä ei vakuuta minua), Kosto (pidimme kaikki kolme: minä, mies ja esikoinen), Flickan (kohtalaisen hyvä, mutta miksi siihen piti ympätä niin paljon, vähempikin olisi vakuuttanut) ja 127 tuntia (esikoisen iloksi).

Digiboksi sekoilee, mies sanoo, ettei ihme, se on tulikuuma, ainakin sata astetta. Sammutetaan kaikki koneet. Tänään on ilma seisonut, taivas käynyt harmaaksi. Hiki valuu, kuljen koko päivän ohuen ohuessa topissa, kyllä se mekosta käy. Parvekkeen ovi on öisin auki, mies on tehnyt siihen verkon, linnut huutavat sen lävitse aamuyöllä, kaikkia en tunnista, mutta lokit ja kuikan kyllä. Välillä kuuluu laulua. Naapuritalon parvekkeella joku puhuu pitkiä, kovaäänisiä puheluita, kertoo mies. Minä nukun, utelen, mistä se puhui. Ihan tavallisia, kertoi nukkumisestaan. Ai jaa. Ja kun ei enää jaksa puhua, alkaa laulaa iskelmää. Aamulla on terhakkana ylhäällä, yölaulaminen virkistää, silmäilee maisemaa, juo tölkki-Pepsiä. Minunkin tekisi mieli, kylmä vesi valuisi pitkin sen peltisiä kylkiä.

Pesen joka päivä monta koneellista pyykkiä. Kuivatan kaikkialla, minne vain voi pyykkiä ripustaa (metsään en ole vielä mennyt, vaikka haluaisin kyllä. Eikö olisi hienon näköistä, loputtomiin pyykkinaruja puiden välissä? Lakanoita, mekkoja ja paitoja. Kelpaisi oravien kuljeskella trapetseja pitkin, lintujen istahtaa ja painaa pää puhtaaseen tyynyliinaan. En ole mennyt puroonkaan istumaan vielä, pitää lukea uudestaan Banana Yoshimoton Kitchen ja Joel Haahtelan Elena, ehkä sitten rohkaistun). Katselen käsipyyhkeen varjoa lakanalla. Tuosta voisin ottaa valokuvan. Enkä kuitenkaan ota, mutta olen onnellinen lainekrepistä, jota ei tarvi silittää, pesukoneen viidentoista minuutin pikaohjelmasta, jolla voi huuhtaista hikipyykit, pitkistä valkoisista ruusuista, joita mies toi minulle lomansa alkamisen kunniaksi, sormiväreistä joilla maalata äkkiä tylsäksi käynyt kattolamppu, kaapista löytyneestä silkkinauhasta, jolla kantata tyttären sortseiksi leikatut farkut.

Huomenna vaihdamme maisemaa. Näemme sukulaisia, haistelemme merta. Nyt alkoi loma. Aion kirjoittaa, paljon, kaikkialla.