tiistai 13. tammikuuta 2015

Unelmat vaativat lisäselvityksiä

On valmistauduttu uuteen lukukauteen, tiedonsiirtolomake, arviointikeskustelu, byrokraattisia sanoja, vanhempainilta, tuttu ja turvallinen, ja vielä sukset, luistimet, varaston uumenista esiin nostetut, pieniksi käyneet tai sopiviksi todetut, juteltu sananvapaudesta, uskonnoista, lapsista filosofeina, uskottu hyvyyteen ja iloon, paistettu joulutorttuja, syöty hernekeittoa ja näkkileipää (niissä molemmissa on jotakin yhtä juurevaa ja lohdullista kuin mäntysuovassa), nukuttu pommiin ja saatu siihen naapuriapua, tehty persoonallisuustestejä (infj, isfp, intj, minä, sinä, hän), kerrattu saksaa ("Langweilig!" sanoi tytär sohvalta eräänä väsähtäneenä iltana), tarvottu lumessa, saatu vahvistavia sanoja, mietitty kiltteyttä, luovuuden olemusta sekä suvun naisten unelmia, toteutuneita ja toteutumattomia (vaatii lisäselvityksiä, mieluisa tehtävä ja hyvä keskustelunaihe, kenen toteutui, kenen ei, miksi, mitä siitä seurasi, tuliko toteutuneiden tilalle uusia unelmia vai tyytyväisyys, entä toteutumattomien, onko olemassa perusunelmaa, joka läpäisee meidät kaikki, mikä se on), minun ja miehenkin (aika samanlaiset, pari ikiomaa), haaveiltu retkestä talviselle joelle, pakattu joulukoristeet (kortit ovat yhä seinällä), kirjoitettu muistikirjaan talteen uusia musiikillisia tuttavuuksia kirjoitushetkiä varten, iloittu lapsista jotka kasvavat, kyseenalaistavat, pohtivat, kääntyvät hieman sisäänpäin ja kantavat ikiomia unelmiaan.

4 kommenttia:

  1. Meillä muinoin (1990-luvulla) neljän individualistin perheessä metsästettiin yhteistä juttua, joka olisi kiinnostanut kaikkia. Kolme eri ikäistä miestä ja äiti. - Lopuilta löytyi yksi yhteinen juttu: jazz! Sillä tehtiin muutama Porin reissu 1990-luvun kesinä, jolloin siellä vielä soitettiin jazzia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista reissuista jäi varmasti hyviä muistoja. Musiikki on hyvä yhdistäjä! (Elokuvat ja kirjallisuus samoin.)

      Jazzin osuus lienee tosiaan kaventunut Porin kesässä. Minä en ole heinäkuun niinä hetkinä ollut siellä sitten 90-luvun, silloin muistan olleen ilmaiskonserttejakin.

      Juu, joskus on hankala keksiä kaikkia kiinnostavia etenkin, jos olisi toiveena lähteminen jonnekin. Parhaiten onnistuu, jos siellä jossakin on tiedossa oma tila, jonne voi vetäytyä niin kaivatessaan.

      Poista
  2. Unelmainen pikkuinen teksti :) Olen viime päivinä miettinyt mitä unelmia onkaan itselläni. Ehkä tämä on sitä vuodenaikaa jolloin moni pohtii samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmia on kyllä hyvä miettiä aika ajoin, pysähdellä ehkä muutenkin. Ehkä se on jonkinlaista inventaariota ja suunnan tarkistamista myös. (Ystäväni vinkkasi Kirsti Ijäksen teosta Sukupuu. Avain oman elämän ja perheen ymmärtämiseen. Siitä polveili noita unelmapohdintoja.)

      Sinä olet Islannissa miettimässä unelmia, elämässäkin niitä. Nauti!

      Poista