Käväisin 20-luvun Pariisissa. Joséphine Baker tanssi ja sitten jakoi ruokaa soppajonolle vauva sylissään. Sellaistakin elämä on: estotonta tanssia ja nälkäisten ruokkimista. Mies makasi Venetsiansa keskellä lukemassa filosofian oppikirjaa, kysyi minulta tiedänkö, mistä sana akatemia tulee, sitten lapselta koska lähtevät metsään keräämään sinne unohtuneita majakamppeita. Saisivat ottaa mukaansa metallinpaljastimen, lapsi sai sellaisen lahjaksi joskus, ja etsiä myös metsään kadottamansa kongin. Anoppi toi sen huutokauppareissulta, jonkin kartanon jäämistöä. Kumautin kongilla lapset aterialle mökillä aikoinaan, siinä oli asennetta. Huomenna voisin kumauttaa arjen alkaneeksi.
Tämä päivä on vielä siirtymää, huomenna lasten jalkapohjissa on kitkaa, minä taputtelen ja tönin eteenpäin, toivon ettei kovin myrskyäisi, suljen oven ja nostelen olohuoneen nurkan rottinkikorista taittuneet käsikirjoitukset, muistiinpanot, raapaleet ja riekaleet. Alan taas harsia kasaan. Hidasta käsityötä.
P.S.
Bakerilla oli 12 adoptiolasta. Yksi lapsista oli suomalainen Jari.
Hidasta käsityötä, oh, toivon sinulle ihanaa etenemistä, lumoavaa harsimista, kaikkea hyvää arkesi ympärille. Kuulen kongin kumahduksen!
VastaaPoistaKiitos Pitkin vedenviivaa-vinkistä, luin sen juuri loppuun ja olin ihan myyty jo ekoilla sivuilla, Kiitos tosi paljon!
Kiitos! Levittelen täällä tekstikaavoja pitkin keittiön pöytää. Aika sekaisin olen välillä, mikä vaihe on meneillään, luotan että valmista tulee.
PoistaMietin iltana eräänä, varaisinko kangaspuut vastapainoksi sanakäsityölle. Sitä ennen haluaisin itse leikata kuteita, lasten vanhoja pussilakanoita, joille ei ole käyttöä ja joita ei halua poiskaan panna. Kaipaan lisää räsymattoja, nekin ovat kirjoitusta. Sinunkin blogissa olen katsellut raitamattoa. Se on puhutellut kovasti.
Kongi kumajaa täällä, vaikkei sitä löytynytkään. Kesällä pitää etsiä uudestaan.
Olen niin onnellinen tuosta Pitkin vedenviivaa -kokemuksestasi. Ole hyvä ja hienoa, että puhutteli. Taidan lukea itse sen uudestaan.
Kaikkea hyvää, iloisaa ja valoisaa, maton raitoja.
Voi ihana, maton raitoja ei ole kukaan ennen toivotellutkaan! Ja niin kaunis ajatus tuosta maton kutomisesta, totta että nekin ovat kirjoitusta! Mä olen joskus tehnyt muutaman poppanan, mutta räsymatto, sen totisesti haluasin joskus ihan itse tehdä! Mulla on myös paljon kangasta kuteeksi, tarinan sisällöksi. Sulla on siis ihan omat kangaspuut? Oh! Se on taatusti sellaista puuhaa, missä on hyvä ajatellakin samalla.
PoistaKirja oli todella kaunisja vahva, sain siitä paljon. Varasin sen toisen ja sehän jo odottaa kirjastossa, kunhan tästä taas pääsen liikkeelle (vatsatauti), niin haen ja luen :) Olen päässyt viimein kiinni lukemiseen, romaanien lukemiseen (syksyllä oli vaikeaa sen suhteen), mutta se tarkoittaa sitä, että opiskeluhommista ja opinnäytetyöstä ei just nyt tule mitään. Niin tämä elämä vaeltelee omia aikojaan.
Sinulle sinne myös maton raitoja, syvää ja hyvää tekemistä!
Kollega kirjoitti myös kutomalla lapasia, minun kirjoitukseni voisi olla tuolla saralla juurikin räsymattoa, kuteena koettua ja elettyä. Olen kolkutellut kangaspuita kudonta-asemalla, en tosin vuosikausiin. Juurevaa ja meditatiivista puuhaa.
PoistaParane pian karmeasta taudista ja lukemisiloa sitten, kun sen aika on! (Samoin menee minulla tuo kuvio, että aktiivisen ahertamisen kausina ei juurikaan mitään lueta. Olen muutenkin hidas ja sekava lukija. Erästäkin opusta luen jo toista vuotta...)