Viime yönä havahduin kello neljä, keho pisaroi, hikinoro valui kaulalta. Mieli luuli, että olen stressaantunut, kävi läpi kaikki mahdolliset vaivaavat ajatukset ja huolenaiheet, totesi ettei ole syytä huoleen, keho käy nyt omia kierroksiaan, hengittele rauhassa, kohta on ohi. Olin joen rannalla, virtasi lujaa, roiskui, jokivettähän ne hikikarpalot vain olivat. Ei kannata avata silmiä, muuten menettää maisemat. Syli auki, niin virta heittää käsivarsille ajopuita, etsittyjä ideoita ja sanoja, pyörittää niistä kokonaisia lauseita. Pimeässä hamusin kynää ja paperia, heti kun avaa silmät tai alkaa ajatella, menettää kaiken. Avasin silmät, kirjoitin nopeasti talteen, osa haihtui (vettäkö se vain olikin, lapsivettä, sanavettä), palasi mieleen myöhemmin, hiki oli kuivunut iholle, aloin palella, eihän se ihme ollut, talvisella joella niin vähissä vaatteissa.
Tää on niin ihana. Luin monta kertaa. Talvisella joella niin vähissä vaatteissa...hymyilyttää ja samalla jäin niin kiinni tuonhon vangitsevaan tunnelmaan. Ja niin totta tuo "ei kannata avata silmiä, muuten menettää maisemat", hurmaavasti sanottu, tunteen tiedän tasan tarkkaan. Onneksi sait talteen, palasivat mieleen.
VastaaPoistaMä heräsin viiden jälkeen stressiunesta, sellaisesta perinteisestäni, että pitää lähteä, mutten ehdi, en löydä, en saa yhteyttä, poljen paikoillani. En huolestunut kuitenkaan, tiedän mitä se tarkoittaa ja nyt pitää vain edetä. Toisaalta, unessa olin rautatieasemalla, siellä oli vain junia matkalla Venäjälle, ei sinne minne itse olin matkalla, ehkä se olikin merkki, olisiko se voinut ollakin vihje toiseen suuntaan.
Juu, minä teen nykyään paljon näitä spontaaneja yötöitä. Päivisin ei oikein suju, jos tapahtuu paljon muuta, alitajunta alkaa kirjoittaa sitten levossa. Käyhän se niinkin.
PoistaHieno uni, junat vain Venäjälle! Tavoitan tunnelman. Harmi noita stressaavuuksia, tulevat mokomat uniinkin, toisaalta hyvä niin ja sieltä voi löytyä myös vastauksia, sinäkin osasit lukea omaa untasi. (Ja miten lohdullista on herätä painajaisista ja stressiunista!)
Tyttären kanssa juttelin painajaisista. Hän kohtaa unissaan kaikenlaisia monstereita ja isoja asioita, aikuisen "ei ehdi, ei osaa, ei muista, ei löydä" -unet ovat hänestä niihin verrattuna ihan säyseitä. En itse muista enää omia lapsuusuniani. Tuosta tulikin mieleeni, oletko tutustunut Ville ja Aino Tietäväisen Vain pahaa unta -sarjakuvakirjaan? http://www.hs.fi/kulttuuri/a1374982732472
Hei kuulostaapa tuo mielenkiintoiselta, huikea prosessi isällä ja tyttärellä käytynä läpi! Pitääpä hankkia tuo kirja käsiin.
PoistaEikö vain olekin? Hankin tuon kirjan omaksi, tytär luki sen heti, hymyili lukiessaan. Oli ihan terapeuttinen kokemus, arvaan.
Poista