Happiness soup to banish the blues

"-- eating yellow foods will result in laughter and happiness. This, then, is a yellow soup to banish the blues." Nigella Lawson

Mannerjää liukui luoteesta kaakkoon

Olen lukenut keskimmäisen kanssa jääkaudesta. Mannerjää, hiidenkivet ja -kirnut, silokalliot, harjut, järvien synty. Haluaisin mennä tekemään ympäristöopin kokeen. Kertoisin sekaan ihan omiani, kuten miltä tuntuu maata ihosillaan Mäntyluodon Kallossa, tuntea kiven uurteet, kuunnella merta, tuulta ja lokkeja, miettiä ohiajavia rahtilaivoja, kypsyviä tyrnimarjoja ja miestä, hänen niskaansa ja tuoksuaan.

Löysin sinut, Agnes!

Angst on jo niin tuttu seuralainen, että voisin antaa sille oman nimen. Angus tai Agnes? Googlaan. Mietin, onko tämä enne, pitäisikö antaa lisää merkityksiä, ehkä kyse onkin vain jonkin uuden syntymästä. Yleensä flowta edeltää uupuminen, tarpominen synkissä vesissä, pakkautuminen, sen jälkeen energisoidun, käyn aktiivisesti etsimään (tahallisia sivupolkuja, eksymisiäkin) ja äkkiä taas kohisee.

Agnes voisi olla tämä (Release me, totta vieköön!), mutta sitten löysinkin hänet:

En keksi otsikkoa

Olen matkannut taas. Huomannut, että Irlannin nummet ovat Mouhijärvellä. Olen ollut lukiaisissa esiintyjänä ja yleisönä, itkenyt ja nauranut muiden tekstejä, tavannut taas uusia kirjoittajia ja hiukan sukua ja läheisiä, tuntenut yhteenkuuluvuutta, kuullut että eräs novellini toimisi näytelmänäkin, saanut kannustusta, nukkunut kokonaisen yön levollisesti, herännyt lapsuudenkaupungissa kuura-aamuun, miettinyt mitä järkeä on pitää blogia, kun ei enää voi kertoa kaikkea kuten ennen eikä tiedä, minne vetäisi rajoja, kaikkea herkkää ja haurasta pitää suojella, mutta kova en ole eikä jaksa ihan kirjalliseksikaan ruveta (en osaa tai halua kertoa omasta kirjoittamisesta, se on niin henkilökohtaista ja pitkälti myös ihan arkista työtä siinä missä mikä tahansa työ, lukumakuni taasen on niin kumma ja vauhti hidas enkä näe kokonaisuuksia tai välitä niistä, kiinnitän huomion detaljeihin, haluan analysoitavaa ja kokonaisvaltaista pakahtumista, en niinkään selityksiä). Ja ettenkö olisi kyseenalaistanut kirjoittamista ihan muutenkin! Piinannut miestä pohdinnoilla sanoista, rakkaudesta, intohimosta sanoihin, kyllästymisestä, vastuusta, uupumisesta... sitten kuitenkin yrittänyt perata tekstiä, halunnut karata uuden luo ja pakoon molempia. Ja jossakin rakosessa ollut hiukan vaimo ja vähän äiti. Katsellut elokuvia, pinoittain on odottamassa... ja hämmentynyt, kokenut tulleeni vakoilluksi, saanut salaperäisiä alter ego -viestejä, joiden motiivia en ihan ymmärrä. Olen myös ylittänyt kykyni venyttää penniä, kiitos lauhan talven. Hengissä pysymme.

Marrasreissu

Olen reissannut hiukan. Iidesrannan alikulkukäytävässä julistettiin maailmanloppua, sitten matkasin sata kilometriä ennen kuin alkoi tapahtua. Kauppahallissa sain toffeeta ja viereen pysähtyneeltä mummolta kaunokirjallisen idean. Äiti paistoi metsäsieniä ja leikkasi minulle lehdestä kotiin vietäväksi ikioman filosofin. Istuin pienessä puutalossa juttelemassa ventovieraiden kanssa kirjoittamisesta, moni heistä oli paluumuuttajia, en ihmettele. Yöllä en saanut nukuttua. Ensin yski mies, sitten nainen, lehti kolahti luukusta, ja sade piiskasi ikkunaa. Muuten oli hyvin hiljaista, kaduilla kuuli vieressä kävelevän sanat, kaikkialla oli tilaa. Olin ylimaallisen onnellinen. Joelle en kävellyt, mutta ajoin sen yli kuudesti.