Alkuvuosi: apurahahakemusten tekemistä seuraavaa kaunokirjallista projektia varten. Samalla hanke alkaa kirkastua ja terävöityä mielessä, vaikka työn käynnistyessä se ei enää tottelekaan kaikkia alkuperäisiä aikeita vaan johtaa yhtäkkiä joutomaille, ryteikköihin, pimentoihin, katveisiin. Niitä odotan. Etukäteen en voi tietää enkä päättää, millainen teoksesta tulee. Ehkä juuri yllätyksellisyys antaa voimaa jaksaa.

Sain siivet ja lämmön

Sain ihanaa postia Satulta. Kiitos vielä kerran, arvostan! Villasukkia on näillä keleillä kaivattu (kun pitää jalat maassa, ne kannattaa pitää lämpiminä), kauniit värit hienosti aseteltuna, tuota mietin kauan, kuvaa jotakin hyvin olennaista, täsmälleen oikea koko! Satun valokuvaama Siivet-kortti on toiminut kirjanmerkkinä (se on asunut Markku Pääskysen Sielut-romaanin maisemassa, sinne se sopi tavattoman hyvin, seuraavaksi sujautan kortin Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat -romaanin väliin) ja olen kuljettanut sitä mukanani huoneesta toiseen, istahtanut katselemaan, ihailemaan. Oi noita värejä, ovea, ikkunaa, seinää, rakennusta, kulumaa, heijastusta, siipiä, oivaltavaa silmää! Nyt Siivet pitävät pystyssä lautaspinoa, huomenna alkaa arki ja kaikenlaista tukea kaivataan varmasti, myös lennokkuutta ja liitelyä. Sitä ennen valoisaa loppiaista, pysykää lämpiminä!

Menin edellisyönä naimisiin

Menin edellisyönä naimisiin. En tiedä yhtään, kenen kanssa ja mitä nykyiselle miehelleni oli tapahtunut. Viime yönä asuin kaksin tyttären kanssa kummieni pellolle rakennetussa talossa, jota ei oikeasti ole olemassa. Unessa se oli jo iäkäs rakennus. Koko sen yön kaatui puita talon ympäriltä. Ikkunasta näin kaksikin kaatumassa alas yhtä aikaa. Mietin, tunnistanko kaikki puulajit. Naapurin mies tuli hakemaan minut vanhalla valkoisella autolla, kertoi runkojen ryskäneen heilläkin. Hän vei minut siihen sadan metrin päähän kummilaan, jossa juhlittiin häitä. Morsian oli Amerikasta, en nähnyt häntä enkä sulhasta, mutta morsiamen sukulaisia oli paljon paikalla. Juhlat olivat kankeat ja vaisut.

Mutta valveilla keskimmäinen kävi tanssimassa, ei häätansseja, ei mitään sellaista. Ehdin nähdä, miten kovasti häntä jännitti, samanlainen on kuin äitinsä. Mies odotteli salin ulkopuolella, minä tein materiaalihankintoja, säkillinen akvaariohiekkaa ja purkillinen hiilitabletteja. Sormeilin myös sählypalloja ja lapasia, jotka uloittuivat kyynärpäähän asti. Ihailin auran muovaamia korkeita lumiröykkiöitä, juttelin lasten kanssa Amerikasta.

Illalla järjestämme tyttärelle kynttiläkylpy-yllätyksen. Yllätämme toinen toisiamme pitkin vuotta silloin, kun kohde osaa sitä vähiten odottaa.

Joululomaa on jäljellä vielä yksi päivä, maanantaina palaamme kaikki arkiryhtiin, minäkin. Tänä vuonna tapahtuu monenlaista. Jännittää.