keskiviikko 23. marraskuuta 2016



Marraskuu. Jatkuva sumu ja tihenevä pimeä, ääriviivat katoavat, metsässä kaikki sulautuu harmaaksi, minä ja koira olemme yhtä järven, koivujen ja sammaleen kanssa. Suuri kauneus on kaikkialla, ojavedessä, näennäisessä alakulossa, harmaan eri sävyissä, rinnalla kulkijassa ja minussa, meidän hengityksemme on metsän hengitystä, metsän ajatukset ovat meidän ajatuksiamme, huminaa, huojuntaa ja hyräilyä, männyn tuoksua, maatumista, sekoittumista, yhteyttä, ykseyttä.

Metsän tuntu vielä iholla, yhtäaikainen viileys ja lämpö, kun istun alas kirjoittamaan, koira huokaisee ja käpertyy viereeni (sen jalat nykivät, unessa se juoksee mäen päälle, jää nukkumaan maiseman ylle jäniksen kylkeen), yöllä, kun palaan sumusta mieheni syliin.

6 kommenttia:

  1. Ihana kuva!
    Eilen koiran kanssa lenkkeilessä oli niin kova sumu, että kasvoille tuli vesipisaroita.....vaikka ei satanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hannele!

      Ehkä se kostea sumu kasvoilla oli maiseman huohotusta, kenties maisema lenkkeili kaiken aikaa kanssanne. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ole hyvä, Satu. Tänään oli jo pakkasta ja pehmeästi alas leijuva lumisade, niin rentouttava näky, että koira nukahti koko päiväksi.

      Poista
  3. Kirjoituksesi on uni, jota tarvitsin. Kiitos.

    VastaaPoista