Marraskuu. Jatkuva sumu ja tihenevä pimeä, ääriviivat katoavat, metsässä kaikki sulautuu harmaaksi, minä ja koira olemme yhtä järven, koivujen ja sammaleen kanssa. Suuri kauneus on kaikkialla, ojavedessä, näennäisessä alakulossa, harmaan eri sävyissä, rinnalla kulkijassa ja minussa, meidän hengityksemme on metsän hengitystä, metsän ajatukset ovat meidän ajatuksiamme, huminaa, huojuntaa ja hyräilyä, männyn tuoksua, maatumista, sekoittumista, yhteyttä, ykseyttä.

Metsän tuntu vielä iholla, yhtäaikainen viileys ja lämpö, kun istun alas kirjoittamaan, koira huokaisee ja käpertyy viereeni (sen jalat nykivät, unessa se juoksee mäen päälle, jää nukkumaan maiseman ylle jäniksen kylkeen), yöllä, kun palaan sumusta mieheni syliin.