Taas asun

Unessa asumme vanhan puutalon päädyssä, toisessa päädyssä elelee resupaitainen tyttö äitinsä kanssa, heidän pihaansa paistaa aurinko ja pääsevät vaivatta juoksemaan naapuritalon kasvimaalle. Vietämme aikaa taka- ja sivupihoilla, etupihasta en tiedä, muita naapureita en näe.

Joskus kyllästyn unitaloihin, tai ehkä niihin olisi vain niin mukava jäädä kerrankin pidemmäksi aikaa, suorastaan asettua, jatkuva öinen muuttaminen käy toisinaan voimille.

Hiihtävät siat ja muita syyspurjehduksia

On ollut kohtaamisia ja uutisia. Olen harrastanut miehen kanssa kauppahalli- ja vanhempainiltatreffejä, herkutellut liki kaikilla mahdollisilla tavoilla. Vastapainoksi on kävelty ja oltu kävelemättä. Yhden päivän nukuin, 12 sikeää tuntia, unia joita en muista. Heräsin kunnolla vasta, kun mies asettui pianon ääreen ja alkoi soittaa. Sain ja luin Bargumin Syyspurjehduksen. Mietin buddhalaisuutta, samsaraa ja oman mielen vankiloita, kohtuullisuutta, kärsimystä ja individualismia. Sitten aloinkin saada taas näkyjä (hiihtäviä sikoja joen jäällä) ja oli pakko eli ilo käydä kirjoittamaan.

Tekisi mieli

Tekisi mieli kertoa talvirakkauksista. Miehen sylistä, niskasta ja käsivarsista, pitkistä, rujoista sormista, joita kauniimpia en tiedä. On myöhä yö ja talvi jäätää maisemaa. Käsi laskeutuu lantion kaarelle, siirtää syrjään sinistä pitsiä.

Läsnä tai poissa

LÄSNÄ

Jo aamusta asti, unista herättyä
radiouutisten tullessa, aamukahvilla
ja jutellessa, vuoteita sijatessa
on lakkaamatta käynnissä etsintä:
miten tehdä näkymätön
todemmin näkyväiseksi?
Täytyy pysytytellä valmiina,
kuuntelematta, vastailla hajamielisesti
olla kahdella tapaa läsnä
tai poissa.
(Solveig von Schoultz: Keskustelu perhosen kanssa. Suom. Helena Anhava. WSOY 1994, 14.)