Kävelimme laulamaan kauneimmat joululaulut, teimme uunivoileipiä ja Rocky Road -suklaata (rusinoiden tilalle paloteltuja suklaapatukoita ja keksejä, tuli hyvää, mutta tavattoman makeaa). Ostin tyttärelle etukäteisnimipäivälahjaksi kudinpuikot, värikkäät, lasten kokoa. Itselleni hankin aikuisten version ja molemmille omat lankakerät. Harjoittelemme nyt yhdessä.
J.K.
YLE Teemalla kiintoisa dokumenttisarja Hulluuden historia.
Joululauluja, suklaata ja neulomista...näistä on hyvät tuokiot tehty !
VastaaPoistaKuulostaa siltä, että teille on tulossa joulu pikkuhiljaa. Kunpa pääsisi itsekin tuohon viritykseen. - No joulukonsertissa on käyty, mutta muuten joulu tuntuu vielä abstraktilta käsitteeltä, joka on aika kaukana...
VastaaPoistaLeena, oikein hätkähdin kommenttiasi, kun ei meillä valitettavasti rauhaisaa idylliä ole täällä. Pikemminkin kohkaamista, velvollisuushoppuilua, jonkinlaista kireä-äreää ja muuta ei-toivottavaa. Jossakin rakosissa kuitenkin tuollaista myös. (En kerro, että silmukoita loin seisaaltani, toisen puuhan keskeltä.) Jotakin täytyisi pudottaa pois (no, silmukoita on putoillut). Kyllähän ihmisen pitää hallita omat touhunsa.
VastaaPoistaMarja Leena, hei. Joulu elelelee täällä vahvasti arjessa kaiken muun seassa. Niin sen varmasti pitääkin, arki on kuitenkin ihan hyvää kaikkine kohkaamisineen. Sinulle toivon sinne kohenevaa oloa, kynttilänvaloa ja joululauluja, pehmeästi putoilevia lumihiutaleita.
Muista tuon ajan niin armaan...
VastaaPoistaKun lapset olivat pieniä, minä töissä, illalla oli päiväkodin joulujuhlat, paistoin lähtötohinoissa joulutorttuja, sovittelin pojille valkoista paitaa ja rusettia kaulaan.
Nyt voin vain todeta: Aikansa kutakin!