"-- käveleminen on ihmisen perustoiminto, joka yhdistää ruumiin liikkeen ajattelun liikkeeseen. Intiaaniviisauden mukaan kävely sitoo ihmisen maahan (eli luontoon ja todellisuuteen). Samalla se päästää hänet kurkistamaan sisäänsä ja dialogiin itsensä kanssa. Siksi kävelijä ei ole ikinä yksin. Gros puhuu kauniisti vapaudesta olla "ei kukaan", hiljaisuuden kohtaamisesta, pyhiinvaelluksista ja nöyryydestä, olosuhteille antautumisesta. Kävelemisen tuottamaa hyvinvointia hän erittelee ruumiin mielihyvän ja ilon sekä tätäkin syvempien täyteyden ja onnen tunteiksi. Tuloksena on mielenrauha."
(Suvi Ahola: Filosofit ja runoilijat ovat aina tienneet, että kävely tekee hyvää. Ranskalainen filosofi kertoo vastaansanomattomasti, miksi kävely tekee meille hyvää. Helsingin Sanomat 13.7.2015.)
Muistilistalle Frédéric Grosin Kävelyn filosofiaa (suom. Aki Räsänen, Basam Books 2015). Kävelystä myös Niin & näin -lehdessä.
(Kuvat syntymäpäivän metsäkävelyltä tämän maisemani lempipaikoista.)
Kävely luonnossa- se on minullekin hyvin tärkeää. Ratkaisemattomalta tuntuvassa ongelmassa voi yht'äkkiä näkyäkin toivoa ja pienimmät pääsevät oikeisiin mittasuhteisiin.
VastaaPoistaJa hyvällä tuulella ollessaan voi vaikka salaa hypähtää innosta.
Ja paljon muuta ...
Kauniit kävelypolut sinulla!
Onnea!
Kiitos, Seija!
PoistaTuo salahypähdys. Voi ihana!
Kävelyssä on juuri tuo minuuden saaminen hetkeksi syrjään. On rasittavaa olla minä itse, minun ajatukseni, minun kehoni, minun murheeni, minun taakkani, minun, minun, minä. Kävely irrottaa sellaisesta, alkaa virrata jossakin universaalimmassa, tuossa Aholankin mainitsemassa ei kukaan -olotilassa, on se jokin keveys ja vapautuminen. Sama ilmiö lienee liikunnassa muutenkin mutta kävellessä on osa maisemaa ja luontoa, etenee siellä kuin liki mikä tahansa metsäneläin, saa luonnollisia aistimuksia, pääsee halutessaan pois rakennetusta, rakennelmista.
Minä olin synttärikaiman kanssa liikkeellä. Pitkospuilla tuli vastaan kirjailijakollega, hän oli yksin, vaihdettiin muutama sana. Silti parasta kävellessä on useimmiten se, ettei tarvitse puhua mitään, saa olla hiljaa, miettimättä vuorovaikutuksen monimutkaisuuksia. (Ja kaupunkikävelyt rakennetussa maisemassa, nekin ovat ihania.)
Hyviä kesäkävelyitä, ilohyppyjä!
Miten viehättävät kuvat, niissä on jotakin jännittävää, salaperäistä, ihan kuin ne olisivat jostakin toisaalta. Ehkä maisemat olivat juhlapuvuissa synttärisi kunniaksi, onnea :)
VastaaPoistaKäveleminen on ihmeellistä, se on niin voimakasta ja kokonaisvaltaista, tosi tärkeää. Olen viime aikoina ollut huono kävelijä, mutta kaipuu on taas olemassa ja tiet, polut ja kujat huutavat jo. Miehen kanssa on käynnistetty sunnuntaikävelyt tauon jälkeen, miten ne ovatkaan niin terapeuttisia!
Mulla on tuo Grosin kirja tuossa pinossa vieressäni, kiitos kun muistutit, luulen, että nyt on oikea aika sille, nyt alkukesästä.
Kiitos, Satu.
PoistaJoo, minulle tulee tuosta yläkuvan maisemasta aina mieleen Shakespearen Kesäyön uni.
Minä kävelen nykyään päivittäin metsäisissä maisemissa, kiitos koiran, mutta viime aikoina on ollut mukava löytää urbaaneja maisemia, joissa on nauttinut, kokenut suorastaan suuunnatonta riemua. Tuo teidän sunnuntaikävely kuulostaa nostalgiselta ja ihanalta, sellaiselta missä hiekka rahisee askelen alla ja korot kopisevat kivetyksellä.
Sinulla on Grosin kirja siellä, hyvä. Minä sain sen viime viikolla enkä pysty keskittymään ollenkaan. Nyt on taas sellainen hetki, aistimuksia on tullut niin paljon, pitäisi ehtiä tylsistymään. Voi tätä päätä ja mieltä!