Vuorovettä: heinäkuuta 2014

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Mikrokosmosta ja nymfomaniaa

En millään malttaisi lopettaa Puola-kuvien selailua, elän yhä niitä hetkiä, pelkään että unohdan jotakin olennaista mutta eteenpäin on mentävä (ehkä sinne voi palata, eihän se nyt niin mahdotonta ole).

Nobel-kirjailija Wisława Szymborskan (1923-2012) runoteos Täällä (suom. Martti Puukko, Savukeidas 2012) on ollut viime päivinä oikein sopivaa luettavaa, sympaattisen lempeitä runoja. Nyt, kun jouduin sitkaalle kesäiselle tautivuoteelle ja olen pohtinut kehossa jylläävän sauvamaisen bakteerin sielunelämää, allaoleva runo on tuntunut suorastaan lohdulliselta:

MIKROKOSMOS

Kun mikroskoopin läpi ryhdyttiin katselemaan,
pelko hytisytti ja hytisyttää yhä.
Elämä oli ollut siihenkin saakka riittävän hullua,
kaikkine ulottuvuuksineen ja muotoineen.
Olihan se tuottanut myös todella pieniä olentoja.
joitakin kärpäsiä ja matoja, mutta ne oli paljaalla silmällä
sentään kyennyt näkemään.

Ja nyt yhtäkkiä, mikroskoopin näytelasin alla,
liioittelevan toisenlaiset,
niin pikkuruiset,
että niiden viemää tilaa,
voi vain myötätunnosta kutsua tilaksi.

Eihän se näytelasi edes purista niitä,
vaivatta ne jakautuvat kahdeksi tai kolmeksi
tuosta vain ja miten tahansa.

Jos sanoo, että niitä on paljon - se on lievästi sanottu.
Mitä tarkempi mikroskooppi,
sitä innokkaammin ja tarkemmin ne moninkertaistuvat.

Niillä ei ole edes kunnollisia sisuksia.
Ne eivät tiedä mitään sukupuolesta, lapsuudesta, vanhuudesta.
Ehkeivät ne tiedä edes sitä ovatko ne olemassa - vai eivätkö ole.
Kuitenkin ne päättävät meidän elämästämme ja kuolemastamme.

Jotkut jähmettyvät hetken hiljaisuuteen,
vaikkemme tiedäkään mitä hetki niille merkitsee.
Koska ne ovat niin pienen pieniä
ehkäpä niiden olemassaolokin
on sen mukaisesti pikkuruista.

Tuulen nostattama pölyhiukkanen on niiden rinnalla,
syvältä avaruuksista saapuneen meteorin kaltainen
ja sormenjälki - laaja labyrintti,
jonne ne voivat kokoontua
mykkiin paraateihinsa,

sokeisiin iliadeihinsa ja upanisadeihinsa.

Olen jo kauan halunnut kirjoittaa niistä,
mutta aihe on niin vaikea,
että se on siirtynyt tuonnemmaksi,
ja olisi luultavasti paremman runoilijan arvoinen,
sellaisen joka hämmästelisi maailmaa minuakin enemmän.
Mutta aikaa on vähän. Kirjoitan. (emt., s. 21. suom. Martti Puukko)

Ja kokoelmassa on niin paljon muitakin! (Läsnäolemattomus, Lukemattomuus ja Lohtu, joka kertoo Darwinin lukeneen vain romaaneja, joissa oli onnellinen loppu: "Totta tai valetta - / uskon sen mielelläni. -- hänellä oli lupa ainakin fiktiolta / ja sen mikroskaalalta / odottaa happy-endiä." Näissä on samaa viisasta lämpöä ja hymyä, mitä Silene Lehdon runoissa, hänkin on kirjoittanut mm. Darwinista.)

Katsoimme myös Lars von Trierin Nymphomaniacin kaksiosaisena lyhennettynä dvd-versiona. Elokuvan jälkipuoliskossa on turhia rautalankamaisia kohtauksia, joissa aikuista Joeta esittävä Charlotta Gainsbourg ei ole parhaimmillaan, eikä aseksuaalin Seligmanin kaikkitietävä kirjaviisaus ole kovin uskottavaa (olkoonkin, että sen saattaa rinnastaa älyllisenä vastineena Joen ahnaisiin, laaja-alaisiin seksikokeiluihin, se osoittaa siten samanlaisen, vain toisen äärilaidan irrallisuuden ja vajauden, ihminen on kokonaisuus: keho ja mieli, tunne ja äly, eikä yhden osa-alueen totaalisella hallinnalla tai siihen uppoutumalla voi kompensoida toista), mutta elokuva pohdituttaa ja herättää syviä kysymyksiä, tarjoaaa visuaalisesti kauniita ja herkkiä lepohetkiä raadollisten seksikohtausten ulkopuolelta ja tunkeutuu uniin, kaikki nuo ovat hyvän elokuvan merkkejä. Loppuratkaisu on huikea.

J.K.
Nyt vasta huomasin runoteoksen etukannen ja elokuvan ykkösosan dvd-kannen graafisen suunnittelun samankaltaisuuden, en muuten äkkiseltään löytänyt tietoa kummankaan suunnittelijasta.