sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Mikrokosmosta ja nymfomaniaa

En millään malttaisi lopettaa Puola-kuvien selailua, elän yhä niitä hetkiä, pelkään että unohdan jotakin olennaista mutta eteenpäin on mentävä (ehkä sinne voi palata, eihän se nyt niin mahdotonta ole).



Nobel-kirjailija Wisława Szymborskan (1923-2012) runoteos Täällä (suom. Martti Puukko, Savukeidas 2012) on ollut viime päivinä oikein sopivaa luettavaa, sympaattisen lempeitä runoja. Nyt, kun jouduin sitkaalle kesäiselle tautivuoteelle ja olen pohtinut kehossa jylläävän sauvamaisen bakteerin sielunelämää, allaoleva runo on tuntunut suorastaan lohdulliselta:

 

MIKROKOSMOS

Kun mikroskoopin läpi ryhdyttiin katselemaan,
pelko hytisytti ja hytisyttää yhä.
Elämä oli ollut siihenkin saakka riittävän hullua,
kaikkine ulottuvuuksineen ja muotoineen.
Olihan se tuottanut myös todella pieniä olentoja.
joitakin kärpäsiä ja matoja, mutta ne oli paljaalla silmällä
sentään kyennyt näkemään.

Ja nyt yhtäkkiä, mikroskoopin näytelasin alla,
liioittelevan toisenlaiset,
niin pikkuruiset,
että niiden viemää tilaa,
voi vain myötätunnosta kutsua tilaksi.

Eihän se näytelasi edes purista niitä,
vaivatta ne jakautuvat kahdeksi tai kolmeksi
tuosta vain ja miten tahansa.

Jos sanoo, että niitä on paljon - se on lievästi sanottu.
Mitä tarkempi mikroskooppi,
sitä innokkaammin ja tarkemmin ne moninkertaistuvat.

Niillä ei ole edes kunnollisia sisuksia.
Ne eivät tiedä mitään sukupuolesta, lapsuudesta, vanhuudesta.
Ehkeivät ne tiedä edes sitä ovatko ne olemassa - vai eivätkö ole.
Kuitenkin ne päättävät meidän elämästämme ja kuolemastamme.

Jotkut jähmettyvät hetken hiljaisuuteen,
vaikkemme tiedäkään mitä hetki niille merkitsee.
Koska ne ovat niin pienen pieniä
ehkäpä niiden olemassaolokin
on sen mukaisesti pikkuruista.

Tuulen nostattama pölyhiukkanen on niiden rinnalla,
syvältä avaruuksista saapuneen meteorin kaltainen
ja sormenjälki - laaja labyrintti,
jonne ne voivat kokoontua
mykkiin paraateihinsa,

sokeisiin iliadeihinsa ja upanisadeihinsa.

Olen jo kauan halunnut kirjoittaa niistä,
mutta aihe on niin vaikea,
että se on siirtynyt tuonnemmaksi,
ja olisi luultavasti paremman runoilijan arvoinen,
sellaisen joka hämmästelisi maailmaa minuakin enemmän.
Mutta aikaa on vähän. Kirjoitan.
(emt., s. 21. suom. Martti Puukko)


Ja kokoelmassa on niin paljon muitakin! (Läsnäolemattomus, Lukemattomuus ja Lohtu, joka kertoo Darwinin lukeneen vain romaaneja, joissa oli onnellinen loppu: "Totta tai valetta - / uskon sen mielelläni. -- hänellä oli lupa ainakin fiktiolta / ja sen mikroskaalalta / odottaa happy-endiä." Näissä on samaa viisasta lämpöä ja hymyä, mitä Silene Lehdon runoissa, hänkin on kirjoittanut mm. Darwinista.)




Katsoimme myös Lars von Trierin Nymphomaniacin kaksiosaisena lyhennettynä dvd-versiona. Elokuvan jälkipuoliskossa on turhia rautalankamaisia kohtauksia, joissa aikuista Joeta esittävä Charlotta Gainsbourg ei ole parhaimmillaan, eikä aseksuaalin Seligmanin kaikkitietävä kirjaviisaus ole kovin uskottavaa (olkoonkin, että sen saattaa rinnastaa älyllisenä vastineena Joen ahnaisiin, laaja-alaisiin seksikokeiluihin, se osoittaa siten samanlaisen, vain toisen äärilaidan irrallisuuden ja vajauden, ihminen on kokonaisuus: keho ja mieli, tunne ja äly, eikä yhden osa-alueen totaalisella hallinnalla tai siihen uppoutumalla voi kompensoida toista), mutta elokuva pohdituttaa ja herättää syviä kysymyksiä, tarjoaaa visuaalisesti kauniita ja herkkiä lepohetkiä raadollisten seksikohtausten ulkopuolelta ja tunkeutuu uniin, kaikki nuo ovat hyvän elokuvan merkkejä. Loppuratkaisu on huikea. 


J.K. 
Nyt vasta huomasin runoteoksen etukannen ja elokuvan ykkösosan dvd-kannen graafisen suunnittelun samankaltaisuuden, en muuten äkkiseltään löytänyt tietoa kummankaan suunnittelijasta.

6 kommenttia:

  1. Luin kaikki Puola -postauksesi. Miten kauniita paikkoja. En ole koskaan käynyt Puolassa, olen vain kuvitellut sen tuollaiseksi ja sitten se olikin tuollainen.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, Kati, Puola on ihana! Tuli samanlainen olo kuin Venetsiassa. Kaikki kerrostunut historia, tarinat, rakennukset. Matka oli tiheä ja monikerroksinen. Olen nyt elänyt Puolassa jo jokusen vuoden (tulevan kirjan takia) kirjojen, elokuvien, karttojen, musiikin, historian ja valokuvien kautta. Olen varhaisaikuisuudesta asti nähnyt pikkutarkkoja, pitkiä, tarinallisia unia, joissa olen noissa maisemissa toisen maailmansodan aikana elävä vainottu poika tai nuorimies, matka oli hiukan kuin olisi palannut juurilleen, kerrassaan kummallinen tunne.

    Olimme reissussa kymmenen päivää, Varsovassa kahdesti, Sopotissa pari päivää, alkuperäisessä suunnitelmassamme oli muitakin kohteita, mutta ne vaihtuivat lennossa, kun Varsova imaisi. Siellä hurahtaisi herkästi kuukausikin. Eli siis suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tulin vastavierailulle - miten hyviä Puola-kuvia. Nautinto katsella. Kiitos!

      Poista
    2. Puola oli ihana, syvä ja rosoinen, aika lailla rakastuin Varsovaan. Jotakin samaa mitä Venetsiassa (teki mieli painaaa pää rakennuksiin ja kuunnella historiaa, tarinoita) höystettynä myöhempien aikojen räikeillä kontrasteilla. Kiitos itsellesi kommentista.

      Poista
  3. Tuosta elokuvasta. Näin ensimmäisen osan leffateatterissa, heti perään näytettiin toinen osa jota alkuperäissuunnitelmissani piti jäädä katsomaan. En voinut, oli pakko lopettaa siihen. Totta; pohdituttaa ja herättää kysymyksiä. Minulle pääkysymys oli kuitenkin 'miksi'. Elokuva imaisi mukaansa, siinä ei tainnut olla yhtäkään löysää kohtaa (vaikka ilmeisesti näin pidennetyn version), mutta jatkuvasti esitin tämän kysymyksen. En voi vieläkään ymmärtää sitä, miksi tämä elokuva piti tehdä.
    Ehkä minun ei olisi pitänyt nähdä sitä. Ehkä olen liian herkkämielinen. Enkä ainakaan pysty katsomaan samoja näyttelijöitä enää muissa elokuvissa, näin heidät jatkossa vain näissä rooleissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän täysin reaktiosi. Kyllä tuossa elokuvassa on sulattelemista.

      Minä mietin Joen lapsuutta ja äitisuhdetta, vaikkei sekään kaikkea selitä. Mitä äidille tapahtui? Miksi hän käänsi kotona tytölle ja miehelleen selkänsä ja upposi pasianssin maailmaan? Äitinä tiedän, että noita hetkiä on joka perheessä ja ne ovat tärkeitä ja välttämättömiä, mutta elokuvassa ei äidistä annettu tuon lisäksi muuta kuvaa, miehensä kuolemaankaan ei halunnut osallistua läsnäolollaan ainakaan sairaalassa. Oliko Joe tunnevammautunut äidin takia, vai oliko hänen psyykensä muuten hajonnut? Kaikkihan alkoi hyvin infantiililla tavalla: saada monista junapanoista palkkioksi karkkia. Mietin myös tuota nymfomanian käsitettä. Joen nymfomaniassa oli kyse kai jonkinlaisesta kärsimysnäytelmästä, sitä se kakkososassa ihan kirjaimellisestkin oli. Joella oli uskonnollinen kokemus niityllä, sai näyn. Siten tuosta voi vedellä piuhoja laajemmin ihmisen osaan, uskonnollisiakin kytköksiä. Mietin myös yhteiskunnan tapaa hoitaa kaikkia poikkeavuuksia, Joehan päätyi terapiaan mutta jätti kesken aika mielenosoituksellisesti. Mikä on sairautta ja kuka sen määrittelee? Mietin myös yhteyttä. Mielestäni Joe ei hakenut kumppania, vaikka niitä hänellä oli, vaan jotaki puuttuvaa tunnekokemusta, oliko se sitten jokin varhaislapsuudesta jäänyt kiintymyssuhteen vinouma vai mikä. Seligmanin hahmo kaikessa kirjanoppineessa kaikkitietävyydessään (ja seksikokemattomuudessaan) oli minusta vastaus platonisen kumppanin tarpeeseen. Tunsin hänen hahmonsa lohdullisena ja odotin (varauksella pitäen mielessä ohjaaja Trierin) valoa. Loppukohtaus oli siten sinetti kaikelle. Jotenkin ajattelen, että minäkin olen herkkä mutta tämä elokuva vastasi johonkin omaan epätoivooni karuimmalla mahdollisella tavalla ja oli siten liki katharttinen kokemus minulle.

      Mieheni koki elokuvan mielestäni aika eri tavalla kuin minä. Hän muistaakseni toivoi, että olisi jättänyt katselemisen ekaan osaan.

      Charlotta G. on tainnut olla aina aika karuissa rooleissa, ainakin mitä minä muistan. Antichrist-leffa jäi meillä kesken. En tiedä, pystynkö katsomaan. Kuitenkin kiinnostuin nyt tavattomasti näistä Trierin motiiveista, kuten maassa makaavista naisista (vai makasiko Melancholiassa morsian vedessä?).

      Poista