Loppis är poppis på Öland

Öölannin kesään kuuluvat kirppikset, niitä oli kaikkialla. Pienimmässäkin kylässä oli Punaisen ristin Kupan-kirppis, sen lisäksi piha- ja autotallikirppiksiä, jotka olivat lähes poikkeuksetta auki joka päivä. Ölands Magazinetin mukaan Loppis är poppis. Suosiosta kertoi sekin, että kaikki tuntuivat käyvän kirppiksillä. Niissä tekikin hyviä löytöjä, tuotteet olivat hyväkuntoisia ja suhteellisen edullisia. Me hankimme mm. lastenvaatteita, kirjoja ja vanhoja valokuvakehyksiä. Kaikenlaista vanhaa ja kaunista oli tarjolla paljon, huonekalujen lisäksi mm. työkaluja, astioita, kynttilänjalkoja, postikortteja ja -merkkejä, valokuvia, kirjeitä, äänilevyjä, vaatteita, sateenvarjoja, liinavaatteita, hatturasioita ja vanhoja matkalaukkuja, jotka ovat Suomessa varsin kalliita.

Tapasimme matonkutojan, joka oli muuttanut Öölantiin Suomesta 90-luvulla. Hän oli ostanut vanhan talon ruotsalaismiehensä kanssa, talon mukana he saivat valtavat määrät vanhaa tavaraa. Siitä alkoi heidän loppis-yrittäjyytensä. Nyt kirpputoritoiminta oli vallannut koko vanhan talon kellarikerroksen.

Alla kuvia Naturiosa-kirppiksestä, jolla on myös oma blogi. Naturiosa sijaitsee Grönahögenissä eteläisessä Öölannissa vastapäätä tuulimyllyravintolaa ja on auki toukokuusta syyskuuhun. Kirppis näytti pieneltä autotalliversiolta, mutta jatkuikin talon sisälle kahdessa kerroksessa. Paikka oli todellinen aarreaitta: kirjoista, LP-levyistä, postimerkeistä, valokuvista, kirjeistä ja koulujen opetustauluista leikki- ja huonekaluihin, astioihin, vanhoihin pitseihin, silinterihattuihin ja täytettyihin eläimiin. Sieltä löytyi kaikkea! Olen nostalgian ja vanhojen tavaroiden rakastaja, joten pois oli vaikea lähteä.

:

Kaksi viimeistä kuvaa ovat matkalta Öölantiin, Gammelbyn antiikkiliikkeestä, joka sekin oli hurmaava niin sisältä kuin ulkoa.

"Light here exists for its own sake." Öölanti: Stora alvaret

 

Matkasimme kesällä Öölantiin ensi helmikuussa ilmestyvän romaanini taustatöiden takia. Minua kiinnosti erityisesti Stora alvaret.

Stora alvaret on 37 km pitkä ja 15 km leveä, Euroopan laajin kalkkikiviylänköalue ja Unescon maailmaperintökohde eteläisessä Öölannissa. Maisemaltaan alvari muistuttaa Irlannin nummia, mutta ilmasto on kuivempi. Lasten mielestä Stora alvaret muistutti savannia. Aika oikeassa olivat.

Minä odotin alvarin olevan värittömän karua, valkoista kivikkoa, kalkkikiveä, matalaa maanpeitokasvia. Maisemaa on laidunnettu kivikaudesta lähtien, ja sen vuoksi puusto onkin lähes kokonaan kadonnut. Alvari on miljöönä kuitenkin monimuotoinen ja laikukas, paikoin hyvinkin värikäs. Vain kaksi prosenttia on avokalliota, siellä täällä voi nähdä katajaa, mutta myös lehtipuita, paikoin maisema on kuivaa ketoa, toisaalla taas niittyä tai kosteikkoa.

Alvarilla on myös jokunen matala järvi, joita paikalliset kutsuvat nimellä mosse tai träsk. Kävimme katsomassa suurinta, Möckelmossenia, joka kutistuu kesähelteillä. Saimme kulkea entistä järvenpohjaa, lätäköissä ja savessa, itse järvi näytti hyvin pieneltä. Ihan perille asti emme kävelleet.

Alvarin kasvillisuus on moninaista, värikästä ja matalahkoa: mm. pensashanhikkia (Potentilla fruticosa), pikkutervakkoa (Viscaria alpina), tunturinurmikkaa (Poa alpina), alvarimarunaa (Artemisia oealandica), hopealeinikkiä (Ranunculus illyricus), Öölannin päivännoutoa (Helianthemum oelandicum) sekä kämmeköitä, mm. kalkkimaarian-
kämmekkää (Dactylorhiza fuchsii) ja seljakämmekkää (Dactylorhiza sambucina tai Dactylorhiza latifolia), joka lienee alvarin kämmeköistä erikoisin. Sillä on kesäaikaan kaksi juurimukulaa: tumma edellisvuotinen ja vaalea tämänvuotinen. Nämä toisiinsa kietoutuneet mukulat tai kaksiväriset kukat, lila Eva ja kellertävän valkoinen Adam, ovat antaneet seljakämmekälle sen ruotsinkielisen nimen Adam och Eva. Ruotsin 44 kämmekkälajista 35 kasvaa Öölannissa.

Osalla alvaria laiduntavat lehmät, lampaat ja hevoset, ne pitävät samalla kasvillisuuden kurissa.  Öölannin eteläisimmässä kärjen alvarilla Ottenbyssä näimme myös jäniksiä ja peuroja, pohjoisessa yllätykseksemme kameleita (luultavasti niillä oli jokin kytkös Ölands Djur & Nöjesparkiin).

Ottenbyn safarimaista alvaria ilta-auringossa

Tiet kulkevat alvarin reunaa tai sen halki. Kalkkikiviaidat lohkovat suuria alueita. Pisin aita on vuonna 1653 rakennettu, liki viisikilometrinen saaren idästä länteen siivuttava kuningas Kaarle X Kustaan muuri, jonka tarkoitus oli mm. pitää peurat kuninkaallisilla metsästysmailla.

Muurivalokuva: www.fotoakuten.se

Valon ja avaran paikan kaipuiselle alvari on paratiisi. Tilaa on silmänkantamattomiin, ei turhia ääniä, tuuli humisee, valo tuntuu lävistävän kaiken.

"The  Light

The Ancient Greeks laid a great deal of importance on the contemptation of light. It is on the wide, open spaces of Öland that one can experience light it is as though the light here exists for its own sake, while at the same time it changes everything it touches. Every elevation, every stone reflects light. The browns are never just browns, they are luminously brown. The flat rocks are not just grey, they are dark grey or pale grey or any one of a hundred shades of grey. Whenever I come back to the open moorlands I realize that I have forgotten what light looks like. When I try to talk about light I notice that the words are not enough. -- There are so many degrees on light. And it is on Ölands Stora alvar that one discovers that light is full of life."
(Anders Johansson: Öland. Substance and shadow. Translated from Swedish by Mary Karlberg. Alvarin info-kyltistä. Ks. myös emt. 1995, 27.)

Yksi matkamme upeimmista hetkistä oli, kun lähtöaamunamme oli poikkeuksellisen pilvistä ja ajoimme sumuisen alvarin halki. Kaukaisuudessa kuljeskeli hevosia. Pysähdyimme kuvaamaan, mutta sumu haihtui vauhdilla (Kyllä, tuli tunne, että alvar on paljon enemmän kuin ylänköalue; se piiloutui ja paljasti, näytti lyyrisyytensä vasta, kun muukalainen teki lähtöä, humisi, hyräili ja nauroi ilkikurisesti päin kasvoja. Niin helppo olisi ollut kiivetä aidan yli, unohtaa palaaminen, kaupunkielämä, velvollisuudet, lähteä vain kävelemään sumun perään, hevosten luo, jos nekään olivat todellisia).

Miltä alvarilla näyttää syksyllä tai talvella? Håkan Sandbringin ja Martin Borgin upea valokuvateos Öland. Ljus, hav, alvar antaa jonkinlaista osviittaa ja toimii ensiapuna maisemakaihoon. Talvella Stora alvaria puhaltaa fåk, vaakasuoraan piiskaava lumimyräkkä, joka salpaa näkyvyyden ja ihmiset koteihinsa. Tapasimme matkallamme Öölantiin 90-luvulla muuttaneen suomalaisnaisen, joka kertoi, että erityisesti viimeiset kolme talvea ovat olleet hankalia, lunta kertyi yön aikana valtavia kinoksia. Fåkista kertoo myös Johan Theorin dekkarissaan Yömyrsky (Nattfåk) ja Abraham Ahlqvist kirjassa Ölands historia och beskrifning (1822-1827):

"Snön flyger ifrån slätten, lik den finaste sand med den häftighet, att människor och kreatur som färdas mot vinden knappt kan andas, än mindre öppna ögonen och se framför sig."

Alvarille voi tehdä retkiä itse tai osallistua pari tuntia kestäville, opastetuille vaelluksille, joista peritään pieni maksu. Rohkea osallistuu retkelle yöhämärillä:

"Bland gasta och småfolk - berättelser på alvaret. Följ med på en vandring ut på alvaret och lyssna på Ölands urgamla berättelser. Hör om hur havsfrun lockar från vattnet, gastarna vaktar vid stenrören och om trollen som dnsar i fullmånens sken. Allt är inte vad der ser ut att vara..."

Näitä tarinaperinneretkiä järjestää luontoasema Station Linné, samanhenkisiä, majakoista kertovia rakkaus- ja kummitustarinoita Ottenbyn Naturum.

Alvarilla on viime aikoina tehty melkoisen hurjia löytöjä. Kaakkois-Öölannista Eketorpista löytyi viitteitä 1500 vuotta sitten tapahtuneesta massamurhasta. Tutkija Helen Wilhelmson kertoo:

"There are so many bodies, it must have been a very violent and well-organized raid. -- It's more of a frozen moment than you normally see in archaeology, It's like Pompeii: something terrible happened, and everything just stopped." 

Joel Haahtela tarjosi Häämatkan

Kävin miehen kanssa hakemassa nojatuolin pitkän automatkan takaa. Pakkasimme mukaan termarikahvit ja voileivät, kameran ja tietenkin matkanovelleja. Pitkästä aikaa ehti jutella keskeytyksittä, miettiä kakluuneja ja kysyä, kuka murhasi Kyllikki Saaren.

Ruissalossa hehkui, oli lemmikkikaneja rannalla, muitakin lukijoita ja eväsretkeilijöitä. Kahvi maistui ja Joel Haahtela tarjosi meille Häämatkan:  

"Vastapäisen hotellin ikkunassa on valo, mutta verhot ovat edessä, mitään liikettä ei näy. Katu on tähän aikaan yöstä hiljainen, hotellin alakerrassa kahvila, joka on jo sulkenut ovensa. --

Hän ei tiedä, että olen lähellä, ei edes aavista. Ehkä hän valvoo vielä, on kauhuissaan, etsii minua."
(Novelli palaa! Matkanovelleja. toim. Kettu & Salmela. WSOY 2013, 52 ja 53.)

Sen jälkeen jaksoimme kantaa ruskan keltaisena hehkuvaa nojatuolia kerrostalon kierreportaissa (tuolin sisältä putosi ohuen ohut virkkuukoukku) ja ajaa takaisin peurapeltoja halkovia teitä pitkin. Taivaalle syttyi täysikuu. Olihan upea retki!