Esikoinen sanoo veljelleen, ettei vastaa kysymyksiin tänään. Minäkään en vastaa, naputan koko päivän kännykkää, hoidan ystävän kanssa parisuhteita. Mies ummistaa korvat ja aistit, mutta soittaa kauniisti pianoa, minä kompastun lapsiin, kolme tyttöä pienessä kasassa. Kiviä he ovat, kulmikkaita olka- ja kyynärpäitä, saavat aikaan mustelmia. Yksi heistä on tytär. Kolme metelöivää kiveä. Alati muovautuvien, pehmeiden ja hiljaisten tyttöjen aika on ohi, hyvä niin!
Joku mittaa paikkaa terraariolle. Tänne tarvitaan eläin, jota käydä silittelemässä silloin kun ihmisten kanssa ei suju. Saan mitatkin. Leveys 150 cm. Mietin, voisinko itse kiivetä tuon lasitalon sisään. En mahtuisi kunnolla, mutta ehkä voisin taivuttaa polvia. Arkkuhan se olisi. Lumikin lasiarkku. Olisko se kuin näyteikkunassa elämistä (silitelläänkö muotinukkeja vai puetaanko vain?), voisinko kirjoittaa siellä rauhassa, mustalla tussilla lasit täyteen? Tulisiko joku ulkopuolelle seisoskelemaan, miettisi että yksi tuollainen kirjailija olisi kotona tosi hieno, kaikkea muuta onkin jo. Kävelisi sitten ja kurkistelisi, missä on hintalappu, paljonko maksaa. En usko, että viihtyisin, en kotiin ostettuna kirjailijana, en edes Lumikkina. Ei viihdy kärpänenkään, tosin sen lasi on pyöreä. Kuljetan sitä juomalasissa ulos, sen yksi jalka jää lasin reunaan. Hyönteinen lentää silti, onneksi. Lentoyhtiö ei, taas lopettaa, juu, se meidän. Tällä kertaa ehdimme matkaan ja matkalta pois. Sitä ennen vietämme juhannusta ja arkea, kuuntelemme sadetta ja toivottavasti myös aaltoja, tuulta, itseä ja toisiammekin. Valoisia kesäöitä ja -päiviä kaikille!
Joku mittaa paikkaa terraariolle. Tänne tarvitaan eläin, jota käydä silittelemässä silloin kun ihmisten kanssa ei suju. Saan mitatkin. Leveys 150 cm. Mietin, voisinko itse kiivetä tuon lasitalon sisään. En mahtuisi kunnolla, mutta ehkä voisin taivuttaa polvia. Arkkuhan se olisi. Lumikin lasiarkku. Olisko se kuin näyteikkunassa elämistä (silitelläänkö muotinukkeja vai puetaanko vain?), voisinko kirjoittaa siellä rauhassa, mustalla tussilla lasit täyteen? Tulisiko joku ulkopuolelle seisoskelemaan, miettisi että yksi tuollainen kirjailija olisi kotona tosi hieno, kaikkea muuta onkin jo. Kävelisi sitten ja kurkistelisi, missä on hintalappu, paljonko maksaa. En usko, että viihtyisin, en kotiin ostettuna kirjailijana, en edes Lumikkina. Ei viihdy kärpänenkään, tosin sen lasi on pyöreä. Kuljetan sitä juomalasissa ulos, sen yksi jalka jää lasin reunaan. Hyönteinen lentää silti, onneksi. Lentoyhtiö ei, taas lopettaa, juu, se meidän. Tällä kertaa ehdimme matkaan ja matkalta pois. Sitä ennen vietämme juhannusta ja arkea, kuuntelemme sadetta ja toivottavasti myös aaltoja, tuulta, itseä ja toisiammekin. Valoisia kesäöitä ja -päiviä kaikille!
Kirjailija kotona terraariossa ;) hmmm, voisiha siltä aika-ajoin kysellä kaikenlaista, pilkun paikoista ja juonen mutkista. Antaisikohan se vinkkejäkin ja uusia katsantokantoja. Milläköhän sitä pitäisi ruokkia ? Muutama kourallinen sananjalkoja päivässä voisi riittää, vai tarvitsisiko se tukevampia lehtiä.
VastaaPoistaKulmikkaat lapset se ainakin voisi rauhoittaa hiljaiseksi yöllisillä lauluillaan...laitetaan harkintaan...tarvetta olisi...vaan pelkään että en osaisi hoitaa kuitenkaan oikein, ovat kuulemma vaativia ;)
Olet Katja ihana ! En suosittele lasiutumista.
Kaunista Juhannusta !
Eikö olisikin eksoottinen eläin, Leena? :D Mutta en usko, että niitä (meitä) saa kesytettyä ihan lasikaapissa olemaan, vaikka itse viihdyn toisinaan pitkäänkin minimaalisilla reviireillä. Houkuttelevaa ravintoa tarjoaisit, mutta vaativia nuo tosiaan voivat olla, ihan mahdottomia suorastaan. Hiukan niin kuin lapset.
VastaaPoistaKiitos sinne sinulle! Suloista sydänsuvea! Pidetään yhteyttä taas.
Ihana tuo tyttökasa. Todella hyvä, etteivät ole hiljaisia ja pehmeitä, vaan kulmikkaita ja metelöiviä.
VastaaPoistaHyvää juhannusta!
Kulmikkaita kivilapsia...hmmm...kuulostaa jotenkin tutulta - ai niin, sellaisiksihan ne välillä muotoutuvat. Omanikin. Ja ei kyllä kirjailijaa saa laittaa lasilaatikkoon. Ei se sinne mahdu. Jos väkisin tungetaan, niin alkavat sanat vähitellen käpristyä, lauseista tulee lankkuaitaa ja ajatukset lentävät ties mihin. Hyvää Juhannusta sinne lasiboxin ulkopuolelle!
VastaaPoista"Mies ummistaa korvat ja aistit, mutta soittaa kauniisti pianoa" saa minussa ikävän patoluukut aukenemaan.
VastaaPoistaMutta huomaan, että se on enää enimmäkseen vain kaunis muisto siitä, mitä joskus oli. Ei enää kirvelevä, silmiä polttava ikävä ja epäreiluuden tunne siitä, että enää ei voi olla.
Viimeinen kappale hymyilytti, hampaatkin näkyivät.
Lumikko, heissan. Tyttökasat ovat melkoisia vyyhtejä välillä. Autan selvittelemään tarvittaessa, mutta en moiti, jos tyttölanka rispaantuu. :)
VastaaPoistaMarja Leena, hei ja kiitos. Arvelen, että ovat he kaikki vaatetuksensa alla kulmikkaita. Muistan omasta lapsuudesta, että sitä yritettiin kovasti hioa pois tai siltä ummistettiin silmät, siitä tuli vaivaantunut olo, tuntui että oli yksi tapa olla oikealla tavalla lapsi tai tyttö.
Juu, ei saa panna ketään lasilaatikkoon. Itse voi mennä, jos haluaa kokeilla. Minun hahmoni kiipesi hetkeksi, minä itse katselin että tuollainenko se on - se minä. Otin sitä kädestä kiinni ja autoin pois. :D
Ilona, hei! Voi ikävää, voi muistoja. Hyvä, että hymyilyttikin. Valoisia terveisiä sinne, kaikkea kukkeaa ja kesäistä!