tiistai 7. joulukuuta 2010
Yöllä äiti meni naimisiin
Viikonloppuna koti pukeutui frakkiin. Sulatimme suklaata ja vaahtokarkkeja, teimme juustosta perhosia, ison pilkullisen parven, sytytimme lasikipot täyteen tuikkuja. Oli sinivalkoista ja pehmeästi lepattavaa kajoa, ei pimeitä, tomuisia nurkkia missään. Valaistiin polku talolle vieraiden tulla. Hyvästelin hetkeksi simpukkamaisen yksinäisyyteni, ryömin ulos kotelosta, oikaisin siivet, hienosti kantoivat.
Yöllä äiti meni hetkeksi naimisiin nuoren miehen kanssa, minä olin todistajana jonkin putiikin katoksen alla, oli kesä. Toisessa unessa esikoisen kaverin äiti johdatteli minut autiotalolle, hänellä oli trendisaappaat jalassa, saappaan varret käännettyinä, ryteikköä pitkin piti mennä, kiertää vasemmalta, vaikka talon edessä oli aukea, suora reitti. Ehkä autiotaloja tulee unissa lähestyä juuri niin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Eikä vain unissa. Siis tuohon autiotalon lähestymiseen.
VastaaPoistaMinä olen lähestynyt valveilla yhtä autiotaloa. Sinnekin muuten menin vasemmalta, tosin polkua pitkin, mutta se polku oli umpeenkasvanut. Harmittelin, kun en päässyt unessa kuin sinne pöheikköön, mieluusti olisin sisälle asti mennyt katselemaan tai edes ikkunasta katsonut, nähnyt huoneet.
VastaaPoistaMinä mietin kovasti noita suuntia. Että miksi oikea ja vasen ovat unissa minulle niin merkittäviä. Tuttu (mies) näkee myös tuollaisia, hänellä ovat ilmansuunnatkin mukana.