"— Eikö meri ole kaunis?— kysyi Tšelkaš.
— Ei ole moittimista! Mutta peloittava se on, — (--)
Hän, varas, rakasti merta. Hänen kuohahteleva, hermostunut luonteensa, joka janosi voimakkaita vaikutelmia, ei voinut koskaan kylliksi katsella tuota tummaa, vapaata ja rajattoman mahtavaa vesilakeutta. Ja häntä loukkasi tuollainen vastaus, kun kysyttiin sen kauneudesta, mitä hän rakasti. Istuessaan siinä perätuhdolla ja halkoessaan vettä melalla hän katseli rauhallisesti eteensä, toivoen saavansa matkustaa kauan ja kauaksi pitkin tuota samettimaista vedenpintaa.
Merellä valtasi hänen sielunsa lämmin, täyteläinen tunne, joka puhdisti sitä hieman elämän saastasta. Hän piti sitä arvossa ja näki mielellään itsensä parempana tuolla veden ja ilman keskellä, missä ajatukset menettävät katkeruuden ja itse elämä arvonsa. Öisin meren unisen henkäilyn pehmeä kohina leijailee sen aaltojen yllä, ja tuo selittämätön ääni valaa ihmisen sieluun rauhaa ja, hyväilevästi tyynnyttäen sen ilkeät tuulenpuuskat, synnyttää siinä mahtavia haaveita..."
(Maksim Gorki: Tšelkaš. Teoksessa Valittuja. Novelleja ja runoja. Venäjänkielestä suom. Lauri Kemiläinen. SMIA 1945, 56-57.)
Oi kiitos. :-)
VastaaPoistaMinä oli viikon päivät tässä lähellä meren äärellä yhden porukan kanssa. Asuttiin siinä, vietettiin aikaa isossa talossa, jossa on suuret ikkunat merelle. Keskityttiin siihen mitä varten oltiin tultu, joten meillä ei juuri ollut aikaa maisemalle, mutta meri oli läsnä. Uskon että se vaikutti kaikkiin jollain tapaan. Toisiin enemmän, toisiin vähemmän. Merestä puhuttiin. Jäi mieleen erityisesti yksi oikein työläs tilanne, kun ei ollut helppoa ollenkaan. Katse kääntyi merelle.
Ole hyvä mutta kiitos kuuluu Gorkille!
PoistaKiitos sinulle, kun jaoit tuon koetun. Kaikki alkoi piirtyä mieleeni. Iso talo, jossa suuret ikkunat merelle. Oi ihanuus!
Jäin miettimään, mitä te puhuitte merestä, mitä se kenessäkin herättää. Muistan itse Öölannin reissun pari kesää sitten. Sen, kun tuon tuosta pysähtelimme katsomaan merta ja miten se vaikutti meihin kaikkiin, sanoja tuli niukasti mutta kaikkien ilmeet ja askelten päättäväisyys, se miten jokainen hakeutui nopeasti omaan paikkaansa katsomaan, kokemaan, aistimaan, ottamaan valokuvia muistoksi, osa meistä ei näyttänyt niitä kuvia kenellekään. Kokea yhdessä ja subjektiivisesti, jakaa jokin yhteinen muisto, kokea samalla syvällä itsessään.
Olin ainoa suomalainen, toiset olivat tulleet kaukaa, etelästä, osa suurkaupungeista. Tämä tapahtui kuukausi sitten, meri oli sulamassa juuri. Ensi päivinä oli vielä kantava jää, ja sehän herätti tietenkin uteliaisuutta. Piti päästä kokeilemaan ja kokemuksista puhuttiin. Ja avantouinnista, joka kiinnosti myös. Kokeilivat sitten sitäkin.
PoistaToisaalta meri herätti huokailua. Ei sanottu paljoa, mutta moni näki vaivaa ja halusi käyttää vähää vapaa-aikaa käydäkseen katsomassa majakkaa lähempänä avomerta. Tai katsottiin ulos ikkunasta ja oltiin hetki rauhassa itsekseen. Jotenkin meren tyyneydestä ja selkeydestä saa tilan olla itsekseen. Ja samalla kokemus on yhteinen siten kuin kuvasit.
Hienoja merikokemuksia, meri läheltä, olla meressä, ja kaukaa, lasin lävitse. Teillä oli hyvä viikko.
PoistaKiitos.
VastaaPoistaKaunis meri, vaikka minulle se on metsä. Mutta silti, meri on. Rauha, minullekin.
Metsä on aaltoileva aava siinä missä merikin. Ja pellot, suot, niityt.
PoistaMinulle metsä on itsestäänselvyys. Ei varmasti saisi olla mutta on, ei välinpitämättömällä tavalla kuitenkaan. Olen aina asunut metsän vieressä tavalla tai toisella. Meren yksi viehätyksistä on siinä, että se on minun saatavillani niin harvoin.
Rauha ja rauhattomuus. Kyllä luonnossa taitaa nähdä itsensäkin aina.
Metsähetkiä sinulle, Oona Julia!
Kiitos taas! <3
VastaaPoistaTäällä saaressa paljon Janssonia, Lindgreniä, Villaa, Nerudaa ja Westerbergia ja ja! - Vaan sopisi Gorkiakin! Ja silti, paljonhan täällä tulee katseltua merta ja kaupungissa sitten luettua. Silti kaipaan tännekin kirjoja ympärilleni - sanoja kuin yllättäviä tuulenvireitä ja -puuskia, aivan kuten nyt tämäkin lainauksesi. : )
Ole hyvä! Ja kiitos tosiaan kuuluu Gorkille. Minä olen niin viihtynyt hänen sanojensa seurassa merellä ja arolla. Tänään siinä määrin, että näimme ulkonakin jo pelkkien koirien sijaan corgeja. :D Ihan kummallista taas kaikki. Nyt istun puolalainen kahvikuppi kädessäni, kirppislöytö (puolitusinaa! -- juuri kun yritän levätä ja olla ajattelematta muuta kuin tätä pihapiiriä, kukkia joita istuttaa huomenna), ja mietin (yhä Naparetken tunnelmissa, saimme sen just luettua loppuun -- olisiko pakahduttavan upea Anna C:n sydän -luku kannattanut sijoittaa kirjassa ihan viimeiseksi?), olisinko pakannut jotakin niin järjetöntä kuin kauniin kahvikupin miehelleni, jos hän olisi lähtenyt palloilemaan...
PoistaMutta sinun kannattaa katsella merelle, kun on siihen mahdollisuus. Kirjoitatko/kirjoitatteko päiväkirjaa siellä, muistikirjaa, sääkirjaa? Nauttikaa! (Heräsin tänä aamuna lokkien kirkunaan, luulin olevani jossakin meren likellä.)
: ))
VastaaPoista(Ja kyllä, uskoisin sinun pakanneen myös jotain vallan järjetöntä!)
Kirjoitamme kumpikin saaripäiväkirjaa. (Sellaiseen paperiseen voi kirjata eri tavalla kohtaamisista ihmisten kanssa kuin julkiseen blogiin.) Inkkari pitää nyt ensimmäistä kertaa päiväkirjaa, ja on siinä minua paljon luovempi, tarkempi ja ahkerampi! - Välillä luemme toistemme juttuja, ja piirtelemme ja kirjoitamme rakkausterveisiä. :D
Ihana! Nuo merkinnät ovat aarteita. <3
Poista