Naparetken Valkosaarelta on siirrytty Engelin Helsinkiin. Matka taittuu päiväkirjamuodossa ääneen luettuna. Niin kaunista kieltä ja kiintoisaa kaupunkihistorian rakentumista, vaativan luovan työn kuvausta, perhe-elämääkin sen puserruksessa. Luemme jokusen aukeaman kerrallaan pihatöiden jälkeen, aamukahvilla, ennen nukkumaanmenoa.

"13. marraskuuta 1816

Tänään olimme Ehrenstömin kanssa ampumassa susia meren jäällä. Sain harhailevan suden tähtäimeeni laakealla aavalla, josta mihin tahansa suojaan oli toivoton matka. Aseeni kantomatkan raja oli suden kaukainen unelma, niin kuin etääntyvän laivan lyhdyt veden varaan joutuneelle. Susi katsoi minua alta kulmain, lajinsa syvyydestä, jossa sen yksilökohtaisella häviämisellä ei ollut suurta merkitystä. Ehrenström oli parin sadan kyynärän päässä huutelemassa. Kun en ampunut sutta hänen kovista mutta korvaani vaimeina kantautuneista huudoista huolimatta, hän päätti toimia itse. Laukaus ei mennyt kaukaa kehostani, mutta siinä susi kiemurteli selällään, ja sen jalat juoksivat kuin ylösalaisessa maailmassa. (--) Susi lepäsi Ehrenströmin harteilla niin kuin vaikeasti saavutetun armon piirissä, silmät ja suu tiukasti kiinni, aivan kuin sitä oltaisiin kohta hätistelemässä matkoihinsa ja se haluaisi vielä hetken kerätä voimia.

(--)

2. joulukuuta 1817

Tänään heräsin erinomaisella tuulella. En olisi toivonut sitä, sillä tiedän että herkkyys onnen tunteille pitää sisällään myös herkkyyden vastakkaiselle, onnettomuudelle, eikä kulunut aikaakaan kun jo huomasin äyskiväni Charlottelle. Loppupäivän olin jokseenkin lohduton. Piirsin teatteria, joka tullaan rakentamaan Esikaupungin torille.

Toivoisin, että hyvät sattumukset kiertäisivät minut ja saisin pitää vaivalla rakentamani rauhan, joka on edellytys laadukkaalle työlle."
(Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista. Gummerus 2016, 16-17 ja 29.)