Talven valo

Talven ihana valo. Siirryn valoläikästä toiseen kirjoittamaan.

Yhtäkkiä on talvi

Yhtäkkiä on talvi. Aurinko paistaa, kotiin ilmestyy valoläikkiä ja varjoja. Kaikkialla on sormenjälkiä, sakeaa pölyä, hauraita, harmaita liaaneja. Ulkona kajastaa, hehkuu ja kimmeltää, taivaalla pastellisävyjä ja liekkejä, alati muuttuva maisemataulu. Olen unohtanut d-vitamiinit ja poden flunssaa. Öisin kuuntelen vierellä nukkuvan hengitystä, kanien yöjuoksua, hiljaisuutta, ajatuksiani. Haluan lisää näitä värejä, tätä rauhaa.

(Kuvat ovat arkistojen kätköistä.)

Tammikuu

Tammikuu on alkanut apurahaselvityksillä, Vuokko Hovatalla, Jarkko Martikaisella, Under the Dome -sarjalla, Pysähtymiskirjalla, lasten koulun epämiellyttävällä sisäilmaraportilla, bonsaipuun kuolemalla, hernekeiton keittämisellä ja ohran jyvien kylvämisellä. Olen matkannut kuvitteellisesti ajassa ja paikassa, katsellut tähtiholveja Pyhän Johannes Kastajan ja Pyhän Johannes Evankelistan kirkon keskilaivassa Toruńissa ja kiivennyt Brownstone-tyyppisen talon kiviportaita New Yorkissa.

On yhä sateista ja pimeää. Hämäräkytkimellä toimiva ulkovalomme syttyy kuitenkin puoli tuntia myöhemmin kuin talvipäivän seisauksen aikoina, syreenissä on silmuja, mansikkamaalta saa kaneille tuoreruokaa, ja uusi kirjanikin ilmestyy ihan kohta. Kevättähän tämä on.