Unen ja valveen taloissa

Kuljen unissa. Järvenrannalla on kaksi tummanruskeaa rakennusta, ollaan mummulan pihapiirissä. Noita taloja en ole koskaan ennen nähnyt, mutta en ihmettele sitä. On siirrytty ajassa kauas taaksepäin. Isä ja äiti kävelevät kesässä käsikkäin, näyttävät onnellisilta, vaikka isähän on kuollut. Täällä he nyt asuvat. Tuo tuparakennus on heidän, talossa ei ole ikkunoita ollenkaan, mutta rannan puolelta puuttuu kokonainen seinä. Siinä sisä- ja ulkotilan saumakohdassa on heidän petinsä. Mitkä maisemat: näkymä järvelle!

Valveilla ajelin miehen kanssa katsomaan tuttavaperheen uutta kotia. Paljon ikkunoita ja valoa, avaraa tilaa, koivikkoa, peltoja, niittyä. Niissä maisemissa tuskin malttaisin nukkua.

Kuin tekisin muuttoa

Raivaan taloa. Huonekaluja kuljetetaan alas ja pois. Pannaan myyntiin ja sitten tullaan toisiin ajatuksiin. Vanhan hinnalla saa monta sellaista uutta, jota ei tarvitse.

 

Nukun noitarumpu sängyn alla, patterin päällä seisoo yksinäinen mies 30-luvun Tukholmassa, mukulakivinen kadunkulma, kaunis viisto valo. Lattialla on kehyksissä appelsiinipuun takana piileskelevä tyttö, musta hame, mustat sukat (näen tuollaisia unissa). Feng shui sanoo, ettei makuuhuoneessa saisi olla yksinäisten kuvia (tuskin rumpuakaan sängyn alla).

 

Näyttää siltä kuin tekisin muuttoa. En tee, yritän juurtua enemmän. 

 

Kaikkialla tuoksuu pöly. Kaipaan maalin katkua.

Terveisiä keskikesästä!

Lämpimiä, valoisia ja kukkeita hetkiä teille kaikille! Olisi niin paljon kerrottavaa, mutta ei näitä näkymiä nyt voi jättää.

Auton takapenkillä rotta

Näin unta, jossa istuin auton takapenkillä, olimme ajautuneet jäälle sulan reunalle, minä ja kaksi etupenkillä istuvaa. Sitten alkoi hidas uppoaminen.

Mietin, mitä isä oli kertonut veteen vajoavista autoista, paineesta, ikkunan tai oven avaamisesta. Mietin, ehtisinkö soittaa apua. Tulisiko jostakin tyyni traktorikuski, kaiken nähnyt, kaikesta selviytynyt? Ujuttaisi vetoköyden autoon, kiskaisisi vaarasta pois, ajaisi sitten takaisin pellolle, sieltä pullakahville, kaikki jatkuisi kuten ennen, uutiset ja säätiedotus, panisi pään illalla tyynyyn ja nukahtaisi sikeisiin uniinsa. Minä niin kaipaan sellaisia miehiä, ottaisin valheellisenkin version, kaunisteltuahan kaikki kuitenkin aina on.

Siellä minä seisoisin rannalla yöhön asti, ujeltaisin, märkä rotta, turkissa mutaa, iholla järvenpohjan tuoksut. Ja ne kaksi etupenkkiläistä (keitä he olivat?) olisivat kadonneet, kävelleet tietä pitkin pois, pelkät selät ja takaraivot, lähteneet risteyksestä kumpikin omaan suuntaansa. Ehkä heitä ei ollut ollenkaan. Kenties vain minä siellä takapenkillä uppoavassa autossa, rouskutin onkaloa penkin selkänojaan, katosin sen kautta toiseen maailmaan, siihen pinnanalaiseen.