lauantai 29. lokakuuta 2016
Tytär mittasi minut, kun istuin peiton alla kirjoittamassa. Hän sai lukemaksi reilu kymmenen senttiä vähemmän kuin olen ollut. "Olen kutistunut", kirjoitin tuttavalle. Hän vastasi sitaatilla:
"(--) kun tavarat oli saatu ahdettua autoon ja olimme jo lähtövalmiina, hän sanoi odottamatta: – On tosi tärkeää, että sinun minäsi kutistuu, käy pienemmäksi ja vie vähemmän tilaa, sydämeen jää silloin enemmän tilaa Jumalalle. Ylipäätään on hyvä asia, että ihminen vie vuosien myötä yhä vähemmän tilaa. Itseäni en tietenkään tarkoita, minähän vain lihon vuosi vuodelta." (Ljudmila Ulitskaja: Daniel Stein. Suom. Arja Pikkupeura. Siltala 2016.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Apua, tää on ihana, hihitän täällä!
VastaaPoistaJoo, niin on. Hauska sekä syvällinen!
PoistaHyvä, kun hihität. Nauru tekee hyvää! :D
PoistaKirja varattuna kirjastossa..:)
VastaaPoistaHienoa, Hannele. Minä hankin sen omaksi tuon sitaatin saatuani. Ja onhan melkoinen teos! Hyviä lukuhetkiä sinne, kun sen aika tulee!
PoistaAi kauheaa, minä vien päivä päivältä enemmän tilaa. Joskus täytän kokonaisen huoneen, talon, puheella. En kestä sitä, en voi kyllä lopettaakaan.
VastaaPoistaMietin ihan samaa. Joskus täytän tilan niin, että olen itsekin tukehtua. Saati nuo muut, kanssa-asujat, joskus suorastaan säälin heitä! Mutta sitten mielestäni, sisimmästäni yritän karsia pois sellaista turhaa, jota olen kantanut vuosikausia, -kymmeniä. Kuonaa, taakkoja, väkinäisiä ajatuksia tai turhia velvollisuuksia, uskomuksia, raameja ja muotteja. Siitä vapautuu tilaa uusille ajatuksille ja ideoille, olemassaololle, näkemyksille, kasvulle ja läsnäolollekin. Se on hyvää kutistumista.
PoistaErittäin hieno, ajatuksia herättävä kirja, jota ei voi lukea nopeasti. Tämän syksyn lukuelämys.
VastaaPoistaIhana kuulla, että pidit tästä. Tuollaiseksi minäkin olen mieltänyt sen. Tämän järkäleen (sisällöllisestikin) lukukokemus on minulla, alati hitaalla lukijalla, vasta edessä. Odotan siltä paljon, rakennekin on jo melkoinen.
Poista