Ostin lomalla kolme kirjaa: Maritta Lintusen novellikokoelman Takapiru (WSOY 2016), Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi. Muistiinpanoja masennuksesta (S&S 2016) ja Kristiina Wallinin runokokoelman Valon paino (Tammi 2016).
Pikku kodissa aika pysähtyi, kiire katosi, sillä kaikki aikatauluihin sidotut loppuviikon suunnitelmat peruuntuivat. Ei ollut isoja velvollisuuksia, hyvin ehti avata kirjat ja syventyä sanoihin. Välillä oli aivan hiljaista, vain koiran unisia huokailuja, sivujen verkkaista kääntyilyä ja kynän rapinaa marginaalissa (tila sanojen ympärillä, ajatuksilla vapaus muotoutua).
Kehon jännitys alkoi pitkästä aikaa hellittää. Hetken tuntui siltä, että voi vihdoin hengittää.
Kuullosta ihanalta ajalta lomanne pikku kodissa.
VastaaPoistaSe oli tarpeellinen tauko, kauemminkin olisin viihtynyt. Hyvää tätä päivää, Irmastiina!
PoistaMielenkiintoisia kirjoja olet löytänyt. Täytyy tutustua. Kristiinan runoja olenkin lukenut ja ollut hänen kirjansidontakurssillaan.
VastaaPoistaKyllä -- ja miten erilaisia, hienoja teoksia kaikki (juu, suosittelen)! Pitkästä aikaa oli levollisuus lukea, osasin irrottautua omasta tekstistä ja muutenkin lomailla.
PoistaTakapirun henkilöistä osa vaikutti menneisyyden tutuilta, joiltakuilta, jotka oli oikeassa elämässä kohdannut. Hämmennys, kun olivat päätyneet novellihenkilöiksi. (Tunnistaisivatko itsensä, jos lukisivat?) Mieheni luki myös tuon kokoelman. Keskivaikeassa vuodessa oli paljon tuttua, oman tilan ja rauhan tarpeen sekä kirjailijatyön sovittaminen (perhe-)elämän seurallisuuteen ja erilaisiin läsnäolovaatimuksiin, kaamoksen mukanaan tuoma mielialan valahtaminen, koiranpennun hankkiminen... Wallinin Valon painoa luen runo kerrallaan, se käy alitajunnan kerroksissa ja vaeltelee muutenkin, synnyttää mielikuvia ja tunteita, pakahduttaa. Tykkään todella paljon hänen tavastaan kirjoittaa. Hei, sinullahan oli blogissasi se tekemäsi pienen pieni muistikirja, ihana. No, nyt tiedän, mistä sait oppia. Hienoa!
Voi mikä ihana Pikku koti teillä on ollut! Kuulostaa sellaiselta mitä tarvitsisin nyt, luku- ja olorauhaa, hiljaisuutta, aikaa...
VastaaPoistaHengittäminen on ihan hirveän tärkeää. Hyvä, että onnistuit. Täällä kehojännitys on sitä luokkaa parhaillaan, ettei hnegitys oikein kulje riittävän vapaasti. Asialle pitää tehdä jotakin.
Suosittelen lämpimästi, Satu! Pienikin hetki auttaa, sen voi järjestää omassa kodissakin.
PoistaVoi hengittämisen vaikeutta sielläkin! Mikähän siinä on, että asiat, joiden pitäisi olla itsestäänselviä ja helppoja, ovat usein niitä hankalimpia? Ei osaa syödä, ei nukkua eikä hengittää, ihan surkuhupaisaa, voi (länsimaista) ihmistä! Harjoitellaan! (Pysähtyminen on usein paras keino, toinen hyvä on käveleminen, jännä parivaljakko tuokin.)