"Minä olen vanhanaikainen, leivon kakun mieluiten kirjan reseptin mukaan, sytytän pöydälle kynttilän ja annan leipomapäivän lämmön levitä koko taloon, kanniskelen roskapusseja ulos, käyn elokuvissa, availen säilykepurkkeja ja kasvatan vihanneksia. --
Kaikki kotoisat säntilliset puuhat: joku ojentaa toiselle sitä tai tätä, kokoaa ostoslistan, laskostaa lakanoita.
Luen tavaroista tekstit: 'Seitsemän vuoden päästä olet uusi ihminen' (maito), 'Säilyy lähes rajattomiin' (siirappi) ja kaikkia merkintöjä minä rakastan.
'Ihminen voi kaivata jotain paikkaa, vaikka asuisikin siellä.'
-- Kun olin pieni, minua kiehtoivat kaikki teot, jotka tehtiin täyteen mittaansa. Kun ihminen hahmottui ja sai selkeät ääriviivat sen kautta mitä hän teki silmieni edessä, olin todistamassa ihmettä; viihdyin aina kun sain olla silminnäkijänä.
-- Kaikki tulvii minuun. Värit.
Elämä 'toteutuu' aivan silmien edessä."
(Eva Jensen, Sen verran teoriaa kuin lyhyeen elämään tarvitaaan. Suom. Tuovi Paju, teoksessa Pohjoismainen antologia 1990, 108.)
P.S.
Seuraava kirjani valmistuu hiljalleen, loppumetrejä astelen. Olen antanut kirjalle kaiken tarvitsemansa rauhan, elänyt ohessa tavallista arkea, lukenut loppuun Göran Tunströmin upean Erämaakirjeen. Se ansaitsisi blogissani ihan oman merkinnän.
J.K. Sanasulka kirjoittaa Erämaakirjeestä täällä.
(Eva Jensen, Sen verran teoriaa kuin lyhyeen elämään tarvitaaan. Suom. Tuovi Paju, teoksessa Pohjoismainen antologia 1990, 108.)
P.S.
Seuraava kirjani valmistuu hiljalleen, loppumetrejä astelen. Olen antanut kirjalle kaiken tarvitsemansa rauhan, elänyt ohessa tavallista arkea, lukenut loppuun Göran Tunströmin upean Erämaakirjeen. Se ansaitsisi blogissani ihan oman merkinnän.
J.K. Sanasulka kirjoittaa Erämaakirjeestä täällä.
