Isola di san Michele - vainajien saarella

Kuolleiden kaupunkiin vievän vaporeton kyytiin ei ole tungosta edes heinäkuussa. Isola di san Michele on ihana ja rauhallinen paikka. Evakelisella hautausmaalla on mm. Joseph Brodskyn hauta, postilaatikkoa siellä ei enää ollut, kuten kaksi vuotta sitten käydessämme. Yhdellä pitkällä käytävällä on lastenhautojen alue. Katselin yksivuotiaan viimeistä leposijaa, joka oli täynnä kukkakimppuja, leluja ja koriste-esineita. Jostakin niiden keskeltä hautakiveen kiinnitetystä kuvasta  katseli suloinen, hymyilevä tyttövauva. Omat lapseni juoksivat kuumuudesta huolimatta energisinä liskojen perässä. En komennellut eläväisiäni. Uskon, että juuri sellaisia vierailijoita haudoissa lepäävät pienet sielut halusivat nähdä.

Lido

Minulla on Lidosta tuliaisena vanha tiiliskiven kappale, jonka lapsi sukelsi meren pohjasta. Kivi on työpöydälläni putkiradion päällä, se tuoksuu suolalta ja aalloilta.

This is Venice

"Me lähdimme taas ulos vähän ennen päivällistä. Edmondsson oli ottanut minua kädestä, me kävelimme hitaasti kaduilla, pysähdyimme lukemaan seiniltä konsertti- ja teatterimainoksia ja pieniä kuolinilmoituksia. Yhdessä niistä, mustalla reunustetulla valkealla paperilappusella, oli synkkä ilmoitus 23-vuotiaan nuoren miehen kuolemasta. Repäisin sen pois."
(Jean-Philippe Toussaint: Kylpyhuone. Suom. Mirja Bolgár. WSOY 1987, 73.)

Ciao, Massimo!

Olisin voinut viettää kokonaisen päivän parvekkeella katsomassa ohikulkijoita. Näimme naisen, joka talutti muutaman sentin kerrallaan katkonaisesti kävelevää mummoa. Vanhus oli kaatua, mutta jostakin ilmestyi ystävällinen mies ja auttoi heitä jonkin matkaa eteenpäin. Mummo pääsi oven pieleen, piteli siitä kiinni kaksin käsin, sitten matka jatkui seuraavalla oviaukolle. Eräänä aamuna ikkunamme alle pysäköi ambulanssivene hakemaan rullatuolilla tyylikästä vanhaa rouvaa. Sairaankuljettajat olivat hyväntuulisia ja humoristisia, läpsivät toisiaan toverillisesti, saivat rouvankin hymyilemään.

Kävelimme mielellämme, vaikka oli kuuma, päivisin yli 30 astetta. Juutalaisghettoon oli lyhyt matka. Campo de gheto novon aukiolla oli lemmikkikauppa ulosnostettuine lintuhäkkeineen, penkeillä istuskeli perheitä ja vanhoja rouvia vapaana juoksevine koirineen, siellä tällä seisoskeli rabbeja juttelemassa pyhiinvaeltajien kanssa, lapset pallottelivat ja rullaluistelivat (vapaana juoksevat koirat, pallot ja rullaluistimet ovat kiellettyä Venetsiassa, kertoi asuntomme info-kansio). Elämä vaikutti kiireettömältä, ihmiset tuttavallisilta ja lämminhenkisiltä. Ciao, Maria! Ciao, Massimo, grazie, ciao!

J.K. Mitä on nunnan olkalaukussa? Kaljupäisen miehen paketin googlasin jo. Roncato valmistaa mm. matkalaukkuja. Minne mies aikoo matkustaa ja kenen kanssa?

Venetsia-pyykkiä

Mies pingotti parvekkeelle pienen pyykkinarun, minä nyrkkipyykkäsin viiden hengen vaatteet, ripustelin kuivumaan ja nautin. Napakka tuuli teki kankaista täysin rypyttömiä. Sain paitoihin ja pöksyihin Venetsian tuoksun.

Kyyneleen tunnustus

"Kyyneleen voi tässä kaupungissa vuodattaa lukuisissa tilanteissa. Jos oletetaan että kauneus on valon jakautumista verkkokalvoa miellyttävällä tavalla, kyynel on verkkokalvon, samoin kuin kyyneleenkin, tunnustus ettei se pysty pidättelemään kauneutta." 
(Joseph Brodsky: Veden peili. Suom. Marja Alopaues, Tammi 1994, 95.)

Meillä oli koti Venetsiassa

Kävin Venetsiassa ensimmäisen kerran 2010, asustin miehen ja esikoisen kanssa pienessä B&B:ssä Ca d'Oron liepeillä ja päätimme tulla joskus uudelleen koko perheen kanssa. Nyt meillä oli heinäkuinen koti hiukan syrjemmällä Cannaregion alueella.

Ajelimme vaporetolla San Marcuolan pysäkille, kävelimme jokusen kadun ja ylitimme yhden sillan. Talo oli rakennettu 1500-luvulla, sen kivijalkaa huuhtelivat Rio d sensa -kanaalin aallot. Alimmassa kerroksessa oli umpeen muurattu ovi, kiintoisia minnekään johtamattomia ovia oli muitakin. Talossa asui paikallisia, meidän asuntomme oli kolmannessa kerroksessa, ja sinne kiivettiin 31 jyrkkää rappusta. Alapuolellamme oleva asunto oli tyhjillään, ikkunat olivat pölyiset ja harmaat, yläpuoleltamme kuului askelia.

Kotimme oli remontoitu pelkistetyn siistiksi, keittosyvennyksessä oli terhakka kaasuhella, katossa alkuperäiset parrut, lattiat viettivät hieman. Kylpyhuoneen ja wc:n ikkunat aukenivat kapealle kotikujalle, asuinhuoneiden ikkunoista avautui rauhaisa kanaali- ja katunäkymä. Emme malttaneet pitää veronanvihreitä ikkunaluukkuja kiinni emmekä käyttää ilmastointia, merituuli sai puhaltaa sisälle ja hulmuttaa verhoja.

Lähikujilla oli kaikki tarvittava. Leipomomyymälä, lihakauppa, jäätelöpaikka, pieni sekatavaraputiikki... Muutamalla sanalla italiaa pärjäsi mainiosti.