Terveisiä sateisen lämpimästä Krakovasta (unettoman yön jälkeen). Vieras paikka tuntuu kodilta, kun siellä juo ensimmäisen kerran kahvia, voitelee juuri ostettua tuoretta leipää ja ripustaa pyykkiä ulos kuivumaan, kaksi ensimmäistä on nyt koettu.

Krakovan kotimme seisoo Veikselin rannassa Kazimierzin alueella ja on vanhan valokuvan mukaan ollut olemassa jo vuonna 1921. (Keitä näissä huoneissa asui toisen maailmansodan aikana? Asuiko täällä juutalaisia? Päätyivätkö he joen toisella puolelle ghettoon? Keitä heidän tilalleen muutti, miltä tuntui alkaa asua jonkun toisen kodissa, avaanko minä nyt samaa ikkunaa, samoja ovia? Ketkä kaikki ovat tarttuneet näihin kahvoihin, millaisella otteelle, millaisilla aikeilla? Onko täällä naurettu enemmän kuin itketty, onko vihattu vai rakastettu?) Keittiöstä pääsee huteralle parvekkeelle, josta on näkymä kapeaan rotkomaiseen, puustoiseen pihaan ja linnunlauluun sekä vanhaan punatiilitaloon. Siellä on sydänsairaala, yksi ikkuna on auki, sen ääressä oikeaan kämmeneensä nojaa sinipukuinen nainen. Lääkäri sanoi hänelle, että kaikki voitava on tehty ja nyt kannattaa nauttia tästä sadetta enteilevästä heinäkuisesta illasta (samaan aikaan alkaa tihuttaa ja mustarastas laulaa, nainen ojentaa käden vesipisaroihin, lintu miettii, lentäisikö naisen avonaiselle kämmenelle juomaan, kirkonkellot soivat vasta myöhemmin). Kun katsoo vasemmalle, näkee naapurin mummon parvekkeelle, siellä kuivuu pienesti pyykkiä ja kasvaa villiviiniä. 

Omalla parvekkeellamme on kukkalaatikko, jossa on vanhaa multaa, tekisi mieli istuttaa sinne laventelia, sitä myydään pienen kukkakaupan portailla, pyykkiteline odottaa vielä kaapissa. Rappukäytävässä lentelee neitoperhosia, tytär osoittelee niitä, hän seisoo hetken valossa. Portaikon kaiteessa on sydänkaiverrukset. Tuoksuu aikaan unohtunut pöly, kuuluu koiran haukuntaa ja näkyy tiukkaan sidottu roskapussi. Alakerran naapurin oveen on kirjoitettu liidulla Itämaan tietäjien Balthasarin, Kasparin ja Melchiorin nimikirjaimet (huomasin, että Lumikadun kertojassa olen kirjoittanut Kasparin väärin e:llä: Kasper). Alakerrassa postilaatikoiden yläpuolelle on joku piirtänyt Daavidin ristin ja sen päälle poikkiviivan, muuten olemme ihastuneita tähän taloon (vaikka Wifi toimii miten sattuu eli ei, asunnon lattiat ovat eri korkeudella, v:n malliin ladotut parketit (talon hampaat) antavat periksi jalan alla ja puraisevat ihoa, kauniiden vanhojen ovien takaa ei paljastu uutta huonetta eikä kaappia vaan rumat vesiputket ja astiat on pesty huolimattomasti). Tekee mieli kirjoittaa kaikesta, mitä näkee, kokee, tekee mieli mennä sateeseen, kastua, riisua kengät, kävellä Kazimierzia laidasta toiseen, sitten istua ja kirjoittaa taas.