perjantai 27. kesäkuuta 2014

Sopot: Alvar, Kami ja Remi




Matkaamme halki Puolan maaseudun. Tienvarsilla istuu ja makailee kanttarellien ja mansikoiden myyjiä, monta vierekkäin, kullakin vain jokunen tuokkonen, toisilla on auto, jossa pitää sadetta, autossa laatikoittain mansikoita, he saavat hoidella kaupankäyntiä omassa rauhassaan. Metsäteillä seisoskelee prostituoituja kännykät ja sateenvarjot kädessä. Sitten on silmänkantamattomiin kumpuilevaa vihreää, seuraavaan kylään kosolti matkaa.


 





Vihdoin näemme Gdanskin sataman rujon upeat nostokurjet, kohta saavumme naantalimaiseen Sopotiin, joka tuntuu Varsovan jälkeen (merestä huolimatta) valjulta. Asumme kauniissa asunnossa kauppakadulta poikkeavalla sivukujalla. Matkan varren sisäpihalla on vaja, jossa toimii solarium ja kauneushoitola. Meidän kotimme on psykologikeskuksen vieressä, talon toista reunaa pitkin kulkee kaistale synkkää, jyrkkää lehtimetsää, edessä on vanha kerrostalo, jossa on on torni ja eräällä ikkunalaudalla korkea pino lautapelejä sekä karttapallo. Mietin, onko tuo Kohinan pikku Alvarin ikkuna. Ehkä hän on joku noista kesäretkeilevistä koululaisista, joku häntäpäähän jäänyt, jolta unohtui reppu kotiin (hän sai vahtimestarilta lainaksi koulun pihalta löytyneen olkalaukun ja sinne nunnan eväsleivistä toisen) ja joka ei suostu kulkemaan käsikädessä luokkakaverin kanssa vaan jää kurkkimaan sisäpihoille tai tähyilemään rakennusten siluetteja ja jonka käden viimeisenä kulkenut sisar Janina nappaa omaansa, sitten kiritään muut kiinni ja astellaan vauhdilla meren rantaan katsomaan 200 metriä pitkää puulaituria ja lukkoa, johon Kami ja Remi kaiversivat rakkautensa tyrskyjen piiskattavaksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti