Voi talvi, jossa on valo, joka on valo! Aamulla jaksaa ja haluaa herätä, lähteä ulos, lähtee ulos, kiinnittää huomion maailmaan. Sauvakävelijät, sukset ja sauvat kainalossa kulkevat hiihtäjät, koululaiset rahisevissa toppavaatteissaan, tutut koiramummot (toisella heistä uusi tekoturkiskauluri ja silmissä luomiväriä), linja-, roska- ja postiautot, aurat. Linnut, lintujen äänet, varisten pesänteko, tyttökoirien keväiset tuoksut, niiden perässä nenä lumessa juokseva poikakoira, nastojen narskunta kenkien alla, ei enää pelkoa kaatumisista. Pihaleikit, pihapolut, lumella kiitävä pallo, lumella kiitävä koira, hangelle nostetut tunkkaiset matot. Tiaiset syreenin ja punalehtiruusun talipalloissa, metsähiiri siementen keruussa, tilhet aroniapuussa, sen jäätyneitä marjoja maassa. Ihmisen punaiset posket, sähköiset hiukset ja pakkaselta tuoksuvat vaatteet, jäätynyt lumi koiran turkissa. Verhojen kautta siivilöityvä valo, valo tulppaanin ja loputtomiin kukkivan neilikan terälehtien lävitse, pölyiset, tahmaiset ikkunat, pöly pianon ja kaapin päällä, pölyiset verhot, pölyverhot kaikkialla. Keitetään kahvia, kuunnellaan radion jäätiedote, kuunnellaan ahtautunutta, yhteenjäätynyttä, päällekkäin ajautunutta, paksua, ohutta, tiheää, uutta jäätä, kuullaan jäätiedotteen lohtu, jäänmurtajat Kontio, Polaris ja Urho avustavat, Otso avustaa, Thetis avustaa, Voima avustaa. Kaikki on hyvin. Taivas on sininen, koira nukahtaa, valo vaihtaa paikkaa, ikkunan tahmoja ei enää erota, pölyjä ei muista, vaikka aivastaa. Ihminen istuu sohvalle kahvimuki kädessä, nostaa läppärin syliinsä ja käy kirjoittamaan.